10. Metsien uhanalaiset lajit
Merikotka-uutinen
Luvun sisällys
10.1 Uhanalaisuuden perusteita10.2 Lajien uhanalaisuuden arviointi
10.3 Uhanalaisia lajeja
10.4 Metsäpeura katosi ja palasi valtaamaan asemaansa takaisin
10.5 Palaako naali enää?
10.6 Valkoselkätikan rummutus kaikuu taas
10.7 Uhanalaisten lajien elinympäristöjen suojelu ja lainsäädäntö
10.8 Metsätaloudella on vaikutusta uhanalaisiin eliöihin
10.1 Uhanalaisuuden perusteita
Uhanalaisella lajilla tarkoitetaan lajia, joka on vaarassa kuolla sukupuuttoon tai hävitä joltakin alueelta. Ihminen on ollut aiheuttamassa suuren osan lajien sukupuutoista ja lisää monissa tapauksissa lajin uhanalaisuutta omilla toimillaan.
Naali on äärimmäisen uhanalainen laji Suomessa.
Esimerkiksi naalin kohtaloksi on koitunut kaunis turkki. Ihminen on turhamaisuudessaan romahduttanut naalikannat sukupuuton partaalle. Kesy ja utelias eläin on ollut turkismetsästäjille helppo saalis. Metsästys on esimerkki ihmisen välittömästä vaikutuksesta naalin uhanalaistumisessa. Ihminen aiheuttaa myös välillisesti naalin uhanalaistumiseen, sillä ilmastonmuutoksen myötä naalin elinalueet kaventuvat.
Uhanalaisimpia ovat luonnontilaisten metsien lahopuustosta riippuvaiset eläimet, kasvit ja sienet. Suomen kaikista uhanalaisista lajeista 36 % elää metsissä. Uhanalaisista metsälajeista yli 82 % elää vanhoissa kangasmetsissä ja lehdoissa. Eniten uhanalaisia lajeja on selkärangattomien ja sienten ryhmissä. Monet kovakuoriaiset esiintyvät ainoastaan vanhoissa metsissä. Vanhoissa lehdoissa on monia uhanalaisia tatteja, helttasieniä, kääväkkäitä ja kovakuoriaisia. Nuorissa lehdoissa on lisäksi paljon uhanalaisia perhosia ja putkilokasveja. Koska paloalueet ovat nykyään harvinaisia, niiden hyönteislajit ovat myös uhanalaisia.
Keltarihmakääpä on vanhojen metsien erittäin uhanalainen kääpälaji.
Yle: ahma Yle: hämeenkylmänkukka 10.2 Lajien uhanalaisuuden arviointi
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt uhanalaisluokitukset. Luokitus jakaa eliöt ryhmiin häviämisvaaran mukaan (lyhenteet englanninkielen mukaan) seitsemään luokkaan.
| Luokka | Selitys | Esimerkkejä nisäkäs- ja lintulajeista |
|---|---|---|
| hävinneet (EX) | Viimeinenkin yksilö kuollut. | vesikko Suomessa |
| äärimmäisen uhanalaiset (CR) | Laji hävinnee luonnosta ilman onnistuneita suojelutoimia. | kiljukotka, ahma, naali |
| erittäin uhanalaiset (EN) | Suuri uhka hävitä lähitulevaisuudessa. | susi, tunturihaukka |
| vaarantuneet (VU) | Kanta pienentynyt nopeasti: uhka hävitä jonkin ajan kuluessa. | karhu, euroopanmajava, ilves, liito-orava, muuttohaukka |
| silmällä pidettävät (NT) | Laji ei yleinen mutta voi harvinaistua lähitulevaisuudessa. | metsäjänis, metsäpeura, huuhkaja |
| elinvoimaiset (LC) | Kanta runsas ja vakaa | mm. suurin osa jyrsijälajeista |
Kukin luokka tarkoittaa tietyn suuruista todennäköisyyttä sille, että laji häviää Suomesta tai muulta tarkasteltavalta alueelta. Lajin uhanalaisuusluokitus perustuu levinneisyysalueen kokoon, populaation kokoon sekä populaatiokoon seurannassa selvitettyihin muutoksiin.
Uhanalaisuutta arvioitaessa arviointi toteutetaan hallinnollisin perustein rajatulla alueella. Tyypillisesti arviointi toteutetaan valtiokohtaisesti. Tämän vuoksi laji voi olla tietyssä valtiossa esimerkiksi tehometsätalouden vuoksi häviämässä ja erittäin uhanalainen, mutta naapurivaltiossa se on runsaslukuinen ja elinvoimainen. Valtioiden sisällä uhanalaisuutta tarkastellaan alueellisesti, toisinaan hyvinkin pienillä alueilla.
Arvioinnin myötä tehtävä luokitus on siis lajitason peruskatsaus luonnon tilaan. Se tuo esille myös ihmisen vastuuta luonnosta.
Uhanalaisuutta ei tule tulkita siten, että pelkästään harvinaisimmat ja varsinaisiin uhanalaisluokkiin kuuluvat lajit olisivat suojelun tarpeessa. Suojelutoimet auttavat myös niitä lajeja, jotka ovat nykyisellään elinvoimaisia ja runsaita.
Alla tutustutaan metsäpeuran, naalin ja valkoselkätikan avulla siihen, miten uhanalaisuus voi muuttua.
10.3 Uhanalaisia lajeja
10.4 Metsäpeura katosi ja palasi valtaamaan asemaansa takaisin
Metsäpeura on Suomessa arvioitu silmälläpidettäväksi lajiksi, eikä se enää kuulu varsinaisiin uhanalaisiin lajeihin. Metsäpeuran tarina on kuitenkin varsin mielenkiintoinen.
Vielä ennen 1800-lukua metsäpeuraa esiintyi laajalla alueella Suomessa aivan pohjoisimpia Lapin alueita lukuun ottamatta. Se oli tärkeä riistaeläin. Metsästyksen vuoksi metsäpeuran kanta väheni voimakkaasti 1800-luvun loppuun mennessä. Lopulta metsäpeura rauhoitettiin Suomessa vuonna 1913, kun se oli ehtinyt jo kadota maamme lajistosta.
Kymmenien vuosien poissaolon jälkeen 1940- ja 1950-luvuilla metsäpeuroja vaelsi Suomeen itärajan takaa silloisesta Neuvostoliitosta, mutta kannan elpyminen oli aluksi hidasta. Kuitenkin jo 1980-luvulla metsäpeuroja oli Suomessa jo yli 500 yksilöä. Metsäpeuroja siirrettiin aikanaan muutamia yksilöitä Suomenselän alueelle, jonne on muodostunut elinvoimainen pysyvä kanta. Nykyisin metsäpeuroja elää Kainuussa, Suomenselällä ja Lieksan alueella. Siirtoistutukset ovat olleet varsin onnistuneita.
Ihminen on vuosisatojen aikana vaikuttanut voimakkaasti metsäpeuran esiintymiseen. Suomella on erityisasema metsäpeuran suojelussa, sillä lajia tavataan maailmanlaajuisesti nykyisin vain Suomessa ja Luoteis-Venäjällä. Metsäpeuran selviytymishistoria on perusesimerkki siitä, miten lajin luokittelu on muuttunut häviämisvaaran mukaan ja miten uhanalaisuutta tarkastellaan alueellisesti valtion sisällä. Tämänhetkisenä luokituksena on silmällä pidettävä, vaikka maailmanlaajuisesti levinneisyysalue ei ole laaja eivätkä yksilömäärät ole suuret.
Metsäpeura katosi ja palasi valtaamaan asemaansa takaisin.
10.5 Palaako naali enää?
Vielä sata vuotta sitten naali oli yleinen Lapissa. Metsästys oli kuitenkin 1900-luvun alussa niin voimakasta, että laji taantui nopeasti. Naali rauhoitettiin vuonna 1940. Pelkät rauhoittamistoimet eivät ole riittäneet elvyttämään lajin kantaa. Naalin uhanalaisluokitus on äärimmäisen uhanalainen, ja se on Suomen uhanalaisin nisäkäs.
Syitä sille, miksi laji ei ole elpynyt, on selvitetty monin tutkimuksin. Ilmaston lämpeneminen ei yksin riitä selittämään tilannetta. Myös tunturialueiden ravintotilanteen heikentymisen, perinnöllisen rappeutumisen ja lähisukulaisen ketun yleistymisen arvioidaan vaikuttavan kannan nykytilaan.
Yhteispohjoismaisten selvitysten mukaan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa elää yhteensä noin 200 naalia, joista suurin osa on Ruotsissa. Maamme pohjoisimmista kunnista on laskettu viime vuosina noin kymmenen naalia, jotka ovat todennäköisesti reissulaisia rajan takaa. Viimeisin pesintähavainto on Utsjoelta vuodelta 1996.
10.6 Valkoselkätikan rummutus kaikuu taas
Valkoselkätikan tilanne on luonut uskoa luonnonsuojelutöitä tekevien keskuuteen. Voitiinhan viimeisimmässä uhanalaisarvioinnissa luokitus vaihtaa äärimmäisen uhanalaisesta erittäin uhanalaiseksi.
Kannassa tapahtuneet muutokset ovat määrällisesti huomattavat, kun vertaa pesimäaikaisten reviirien määrää: 1990-luvulla Suomessa oli alle 30 paria, vuodelta 2004 pesimäreviirejä oli vain 66. Tämän jälkeen kanta on alkanut kasvaa. Vuonna 2009 reviirejä oli jo noin 160, ja vuoden 2016 seurannoista löytyi 250 pesimäreviiriä.
Kanta on kasvanut etenkin tikkojen elinympäristöjen suojelun ansiosta. Myös itärajan takaa on lentänyt lajikumppaneita maamme itä- ja kaakkoisosiin. Valkoselkätikan levittäytymisestä on havaintoja jo lännen suunnassa. Pesintöjä on varmistettu mm. Uudellamaalla. Kannan kasvua rajoittaa kuitenkin sopivien elinympäristöjen vähyys.
Suojelutoimista elinympäristöjen suojelu ja lahopuun lisääminen ovat ensiarvoisia, sillä valkoselkätikka etsii ravinnokseen varsinkin lahoissa lehtipuissa elävien hyönteisten toukkia. Myös vähäiset havupuiden raivaukset ovat osoittautuneet onnistuneiksi hoitotoimiksi. Metsiin on saatu puuston keskelle valkoselkätikan suosimia avoimia ja valoisia paikkoja.
Valkoselkätikkojen esiintymisalueiden suojelu ja niillä toteutettavat hoitotoimet lisäävät monimuotoisuutta, sillä muutkin eläin- ja kasvilajit hyötyvät toimista. Elinympäristöissä lahopuun määrän lisääminen on parantanut esimerkiksi uhanalaisten kovakuoriaisten selviytymistä.
10.7 Uhanalaisten lajien elinympäristöjen suojelu ja lainsäädäntö
Suurin osa Suomen suojelluista metsistä on Pohjois-Suomessa, jossa sijaitsee laajat valtion erämaa-alueet ja useita suuria kansallispuistoja. Metsätalouden kannalta lähes puolet Pohjois-Suomen metsistä on huonotuottoisia kitu- ja joutomaita. Metsäelinympäristön muutokset ovat näissä vähäisiä, ja lajistolle tästä on etua.
Etelä-Suomen metsät ovat maamme monimuotoisinta metsäluontoa, ja ne ovat pääosin yksityisomistuksessa. Etelä-Suomessa metsätalouden vaikutus on huomattavan suurta mm. hakkuiden vuoksi. Alueet ovat myös pirstaloituneet entisestään metsäautoteiden sekä muun rakentamisen vuoksi, ja lajeihin kohdistuvat uhat ovat näistäkin syistä suuremmat kuin Pohjois-Suomessa. Etelä-Suomen luonnonsuojelualueet ovatkin kuin pieniä saaria metsätalouden suuressa meressä.
Suomessa uhanalaisten lajien määrä on kasvanut nopeimmin erilaisissa perinneympäristöissä Etelä-Suomessa, esimerkiksi puustoisilla hakamailla ja laitumilla.
Suojeltuja metsiä on eteläisessä osassa maata prosentuaalisesti alle kaksi prosenttia, joka ei riitä hidastamaan useiden lajien uhanalaistumista.
Suojellut alueet ovat verrattain pieniä ja vain murto-osa alueen metsistä on luonnontilaista suojeltua metsää. Näiden suojeltujen metsien ulkopuolella hakkuut kohdistuvat mm. vanhoihin kuusivaltaisiin metsiin. Erityisen uhanalaisia metsiä ovat reheväkasvuiset lehdot ja vanhat aarniometsät.
Suomessa luonnonsuojelua toteutetaan luonnonsuojelulainsäädännön avulla sekä EU:n luontodirektiivien kautta. Lisäksi metsälaissa on määritelty suojeltavia elinympäristöjä.
Riistaeläinten kohdalla metsästyslainsäädäntö rajoittaa metsästettävien lajien vähenemistä. Lajeja saa metsästää kestävän käytön periaatteen mukaisesti ja siten, että metsästys ei vaaranna riistaeläinkantoja.
10.8 Metsätaloudella on vaikutusta uhanalaisiin eliöihin
Puulajisuhteiden erot luonnonmetsien ja talousmetsien välillä ovat suuret. Yhden tai kahden puulajin istutusmetsät ovat kaventaneet lajiston monimuotoisuutta. Sekametsissä esimerkiksi haapa on tärkeä laji, sillä se antaa suojaa, ravintoa ja kasvupaikan eri lajeille.
Soita ja kosteita metsämaita on kuivattu ojituksilla pelloiksi maatalouden tarpeisiin jo satoja vuosia. Metsätalouden tehostamiseksi Suomessa soita ojitettiin metsiksi vauhdilla 1950–1990-luvuilla Etelä-Suomen soista puolet. Suoluonnon lajisto kärsi muutoksesta, ja suunta talousmetsäksi ei vienyt kehitystä lajien monimuotoisuuden kannalta parempaan suuntaan.
Metsien hoidossa tulee huomioida uhanalaiset lajit. Laajat metsien avohakkuut vaikuttavat monien metsälajien elinvoimaisuuteen negatiivisesti.
