1. Kieli

Kieli on sopimuksenvarainen kokonaisuus, joka muodostuu sanoista, niiden sisältämistä merkityksistä sekä sanojen käyttöä säätelevistä säännöistä. Siten kieli on eräänlainen symbolinen järjestelmä, joka pitää sisällään myös monia sanattomasti ja/tai sosiaalisesti sovittuja asioita. Ihmisen henkinen pääoma elääkin suurelta osin juuri kielessä tai kielenä. Siksi kielen tärkein merkitys liittyy siihen, että ihminen voi kokea kielen avulla yhteenkuuluvuutta suhteessa toisiin ihmisiin – ja myös omaan historiaan.

Kielen tärkeimmät ilmenemismuodot ovat puhuttu kieli, joka ilmenee puheena ja kuuntelemisena ja kirjoitettu kieli, joka ilmenee kirjoittamisena ja lukemisena eli niin sanottuina tekstitaitoina. Lapselle kieli on sekä oppimisen kohde että väline toiminnan suunnitteluun ja ongelmien ratkaisuun.

Jokaisen lapsen kieli kehittyy poikkeuksetta nopeasti pintasujuvaksi, jolloin hän alkaa kuulostaa syntyperäiseltä puhujalta, oppii selviämään sujuvasti käytännön vaatimista tilanteista ja sukkuloimaan sekä omassa että vieraassa kulttuurissa. Tämä tapahtuu yleensä noin neljään ikävuoteen mennessä.

Koulumenestyksen kannalta ratkaisevampaa on kuitenkin se, miten lapsen ajattelukieli kehittyy. Niinpä kieli on ennen kaikkea oppimisen perusta, jonka avulla on mahdollista muuttaa maailmaa käsitteiksi. Pintasujuva kielenkäyttö ei ole siten suoraan verrannollinen siihen, miten lapsi kykenee ajattelemaan abstraktilla tasolla, jolloin asiat ovat irrallaan konkreettisista asiayhteyksistä ja edellyttävät kykyä jäsentää maailmaa pelkästään ajatusten tasolla.

Lapsi pystyy käsitteellistämään ajatteluansa sitä paremmin, mitä enemmän hänellä on käsitteitä hallussaan ja mitä enemmän hän ymmärtää niiden välisiä suhteita. Ajattelukielen kehittyminen alkaa siten jo varhaislapsuudesta ja jatkuu koko elämän ajan. Yleensä kuitenkin jo noin 15-vuotiaan ajattelukielessä on havaittavissa kykyä ajatella asioita ”pintaa syvällisemmin”. Ajattelukielen kypsyminen on siten varsin hidas ja hienovarainen prosessi. Se, miten lapsi oppii kuuntelemaan, vaikuttamaan ja tulkitsemaan maailmaa, vaikuttaa myös hänen ajattelukielensä kehittymiseen. Näillä henkisillä malleilla on suurempi merkitys kuin aikuisina uskommekaan.

Siksi äidinkielen kehityksen tukeminen on ensiarvoisen tärkeää, koska äidinkieli toimii välineenä ajatteluun, itseilmaisuun, viestintään, sosiaalisiin suhteisiin, joka on ihmisen perustarve, maailmankuvan muodostumiseen sekä kulttuurin siirtoon ja kehittämiseen, joiden omaksuminen on yhtä tärkeää kuin pelkän kielioppiin liittyvän tiedon oppiminen.


2. Kielitaito

Kielitaito -käsitteelle ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa teoreettista määritelmää. Yleisesti ottaen kielitaidolla tarkoitetaan sitä, että yksilö osaa, taitaa tiettyä kieltä. Se voidaan määritellä yksityiskohtaisemminkin, kuten tässä on tehty. Tämän testin lähtökohtana on Saako olla suomea? -teoksessa käytetty kielitaidon kämmenmalli.

Tässä kielitaidon kämmenmallissa kielitaito määritellään kokonaisuudeksi, joka muodostuu kuvassa esitetyistä osa-alueista. Siten kämmen voidaan mieltää kielitaidon yhteiseksi osaksi, joka liikuttaa muita osia luiden ja lihasten avulla, ja peukalon tehtävänä on toimia tärkeänä yhteistyökumppanina muiden taitojen kehittymisessä.



Näin ollen sanaston ja rakenteiden hallitseminen vaikuttaa merkittävästi puhumisen, lukemisen, ymmärtämisen ja kirjoittamisen taitoihin. Siksipä kielitaito ei ole pelkästään kielitietoa vaan se on myös kykyä soveltaa opittuja asioita käytännön tasolla.

3. Äidinkieli

Monelle on itsestään selvä asia, minkä kielen määrittelee omaksi äidinkielekseen. Kaikille se ei ole kuitenkaan yhtä helppoa. Usein ensimmäinen opittu kieli eli niin sanottu ensikieli on puhujan äidinkieli. Käsitys omasta äidinkielestä voi kuitenkin muuttua elämän aikana. Siksi äidinkieli voidaankin määritellä usealla eri tavalla ja se voi olla esimerkiksi:

1. alkuperä- l. järjestyskriteerin mukaisesti ensimmäinen opittu kieli
2. hallinta- l. taitokriteerin mukaisesti parhaiten osattu kieli
3. käyttö- l. määräkriteerin mukaisesti eniten käytetty kieli
4. samastumis- l. identiteettikriteerin mukaisesti kieli, jonka puhuja tuntee äidinkielekseen ja jonka sisältämään kulttuurin hän kokee ”kodikseen”

Skutnabb-Kankaan (1988) mukaan ihanteellisinta olisi se, että henkilö voisi mieltää äidinkielekseen sen, jonka on oppinut ensiksi ja johon hän kykenee myös samastamaan itsensä.


4. Toinen ns. vieras kieli

Mitkä ominaisuudet määrittelevät jonkun kielen toiseksi tai vieraaksi kieleksi?

1. Sajavaaran (1999) mukaan toisiksi kieliksi voidaan määritellä kaikki ne kielet, jotka yksilö on oppinut ensikielen jälkeen.
2. Toisen lähestymistavan mukaan toinen ja vieras kieli voidaan erottaa toisistaan sillä perusteella, puhutaanko kyseistä kieltä käyttökielenä oppijan ympäristössä vai ei. Siten vieraiksi kieliksi voidaan luokitella ne kielet, joita ei opita luonnollisessa kanssakäymisessä.

5. Monikielisyys

Monikieliseksi kasvaminen on huomattavasti yleisempää kuin yksikieliseksi kasvaminen.

1. Tiukimpien määritelmien mukaan kaksikielinen henkilö on sellainen, joka on omaksunut molemmat kielet jo varhaislapsuudessa ja hallitsee ne syntyperäisen tavoin.
2. Väljempi määritelmä mahdollistaa kaksikieliseksi tulemisen myös aikuisuudessa. Sillä on suuri merkitys kaksi- tai monikieliseksi tulemisessa, miten henkilö identifioituu niin omaan äidinkieleensä kuin ympäristössä puhuttuun tai puhuttaviin kieliin.

Monikieliseksi kasvamisen vastakohtana voidaan pitää puolikieliseksi päätymistä. Kyse on sellaisesta kielitaidosta, jossa yksilö ei koe osaavansa mitään kieltä riittävässä määrin. Tällaiset henkilöt kokevat olevan ikään kuin kielen ja sen sisältämän kulttuurin ulkopuolella. He kokevat usein suurta riittämättömyyttä siinä, miten voisivat pukea tunteitaan, kokemuksiaan ja abstraktimpia asioita sanoiksi.

Ikävintä puolikielisyydessä on se, että tällainen henkilö ei kykene samaistumaan kunnolla yhteenkään kieleen. Ulkopuolisuuden tunne voi vastaavasti ruokkia lapsen ja nuoren elämän valintoja epäsuotuisaan suuntaan.

Lopuksi voidaan kuitenkin todeta, että lapsilla on luontainen kyky oppia kieltä ja omaksua ympäröivän kulttuurin mukainen tapa kommunikoida. Vahva itsetunto paikkaa luontevasti kielitaidon puutteita ja on tärkeää, että lapsi voi puutteellisista taidoistaan huolimatta ilmaista itseään rohkeasti eri kielillä ja tulla ymmärretyksi. Monipuolinen itsetunnon vahvistaminen luo siis merkittävällä tavalla pohjan kommunikointitaitojen oppimiselle ja kehittymiselle.

Koostanut alunperin: Eija Harju (KM)