8. Metsän selkärankaiset
Luvun sisällys

8.2 Yksilömäärä vaihtelee
8.3 Hirvieläimet laiduntavat
8.4 Pedot syövät muita selkärankaisia
8.5 Pienet nisäkkäät
8.6 Kuvagalleria metsän nisäkkäistä
8.7 Paljon muuttavia laululintuja, vähän paikallisia
Lintuopas
Nisäkäsopas
8.1 Suuria lajeja, vähän yksilöitä
Metsän selkärangattomia käsittelevässä luvussa opimme, että selkärangattomat metsän eläimet ovat kooltaan pieniä mutta niiden yksilömäärät ovat suuria. Selkärankaisten kohdalla tilanne on päinvastainen. Lajien yksilöt ovat suurikokoisia, ja yksilöitä on suhteellisen vähän.
Miksi selkärankaiset ovat suuria? Yksi selitys tälle löytyy jo nimestä, eli niillä on selkäranka, sisäinen tukiranka, joka mahdollistaa kasvun suurempaan kokoon. Toki selkärankaisia on monenkokoisia. Esimerkiksi Suomen pienin nisäkäs kääpiöpäästäinen painaa vain muutamia grammoja ja suurin nisäkäs hirvi voi painaa yli 500 kilogrammaa.
Suomen metsissä tavattavista selkärankaisista linnut ja nisäkkäät ovat tasalämpöisiä eläimiä eli niiden ruumiinlämpö pysyy vakiona. Matelijat ja sammakkoeläimet ovat vaihtolämpöisiä eli niiden ruumiinlämpötila on riippuvainen vallitsevasta lämpötilasta.
Monilla nisäkkäillä ja linnuilla on reviiri. Reviirillä tarkoitetaan aluetta, jota yksilö tai vaikkapa lauma puolustaa, eli aluetta jolta etsitään ravintoa ja jossa lisäännytään. Reviirillä ei suvaita muita saman lajin yksilöitä tai laumoja. Reviirien vuoksi tietylle alueelle mahtuu vain rajallinen määrä yksilöitä, minkä vuoksi nisäkkäiden ja lintujen yksilömäärät metsissä ovat pieniä.
Järripeippo ilmoittaa laulullaan reviiristään.
Suurikokoisilla lajeilla reviirit ovat hyödyllisiä, koska ne turvaavat riittävän määrän ravintoa. Suurikokoiset lajit tarvitsevat paljon ravintoa, jotta ne voivat ylläpitää tasaista ruumiin lämpötilaa, kasvaa ja lisääntyä.
Ryhmä | Rakenne | Ravinto | Lajeja | Muuta |
---|---|---|---|---|
Varpuslinnut: hyönteissyöjät | ohut nokka | hyönteiset | pajulintu, kirjosieppo | muuttolintuja |
Varpuslinnut: siemensyöjät | tukeva nokka | kesällä hyönteiset, muulloin siemenet | peippo, käpylintu | osa talvehtii |
Tiaiset | ohut nokka | hyönteiset, talvella siemenet | talitiainen | osa tulee talvella ruokinnoille, pesivät mm. linnunpöntöissä |
Pöllöt | tuuhea höyhenpeite, raatelunokka | pienet jyrsijät, linnut | helmipöllö, huuhkaja | vaeltavat tarvittaessa |
Haukat | raatelunokka | nisäkkäät ja linnut | varpushaukka | nopeita saalistajia |
Tikat | tankea pyrstö, vahva nokka | hyönteiset, siemenet | käpytikka, palokärki | käpytikkoja tulee myös lintulaudoille |
Ryhmä | Rakenne | Ravinto | Lajeja | Muuta |
---|---|---|---|---|
Hyönteissyöjät | pienet hampaat | hyönteiset, lierot jne. | päästäinen, kontiainen | talvella lumipeitteen alla suojassa |
Hirvieläimet | sorkkajalat | kasvien osat | hirvi, valkohäntäkauris, poro | tärkeitä metsästyslajeja, poroja hoidetaan Lapissa |
Jyrsijät | pieniä, talttamaiset hampaat | kasvien osat | metsämyyrä, metsähiiri, orava | suuret kannanvaihtelut |
Petoeläimet | sopeutunut saalistamiseen ja saaliin käsittelyyn | muut eläimet | näätä, susi, karhu, ilves | osa kaikkiruokaisia |
8.2 Yksilömäärä vaihtelee
Diagrammissa on esitetty kettujen määrän vaihtelua.
X-akselilla on aika ja y-akselilla on kettujen määrä (populaation koko).
Kun ruoka- ja sääolot ovat suosiolliset, myyrien määrä lisääntyy. Niitä voi olla metsässä aluksi vain muutamia, mutta koska ne lisääntyvät nuorena ja tuottavat paljon poikasia, niitä voi vilistää metsässä pian suuria määriä.
Kun myyriä on paljon, ketut tuottavat paljon poikasia. Niidenkin määrä siis lisääntyy, kuten oheisesta kaaviosta huomaat.
Vähitellen kuitenkin erilaiset tekijät, kuten ehkä taudit ja myyrien määrän väheneminen, estävät kettujen määrän lisääntymisen. Tämä kohta on kuvattu diagrammissa katkoviivalla (ympäristön kantokyky). Näin kettujen määrä ei kasva enempää.
8.3 Hirvieläimet laiduntavat
Suomen metsissä on melko vähän suuria kasvinsyöjäeläimiä, jos verrataan vaikkapa Afrikan savanneihin.
Suomen metsissä elää muutamia suuria kasvinsyöjiä. Näistä tutuin ja samalla suurin on hirvi. Hirvet elävät lähinnä vain talvella pienissä laumoissa. Kesäisin hirvet liikkuvat joko yksittäin tai muutaman yksilön ryhminä. Vaikka hirviä on suhteellisen vähän, niillä on vaikutusta muun muassa metsätaloudelle. Hirvet syövät runsaasti puiden taimia ja voivat syödä tietyltä paikalta kaikkien istutettujen männyn taimien latvaosat. Tämän seurauksena taimen pituuskasvu tyrehtyy eikä siitä koskaan kasva suorarunkoista, isoa puuta.
Muita Suomessa tavattavia hirvieläimiä ovat mm. metsäkauris, metsäpeura ja valkohäntäkauris. Poroja on runsaasti Lapissa, mutta ne ovat ihmisen hyötyeläimiä, hieman samaan tyyliin kuin esimerkiksi varsinaisina kotieläiminä pidettävät lampaat.
Hirvi on metsiemme suuri kasvinsyöjä. Autoilijoiden pitää varoa hirviä muun muassa keväisin ja syksyisin, kun hirvet vaeltavat uusille alueille.
8.4 Pedot syövät muita selkärankaisia
Pedoilla tarkoitetaan eläimiä, jotka käyttävät muita selkärankaisia ravinnokseen. Esimerkiksi nisäkkäistä susi on tyypillinen peto, joka saalistaa ravinnoksi hirviä. Ravintoketjussa susi on siis hirven yläpuolella. Hirvi on kasvinsyöjä eli 1. asteen kuluttaja ja susi vastaavasti petona on 2. asteen kuluttaja.
Karhu ja susia kuolleen eläimen raadolla eli haaskalla.
Nisäkkäistä tutuimpia petoja ovat susi, ahma, karhu ja kettu. Susi ja ahma ovat lihansyöjiä. Niiden ravinto muodostuu käytännössä kokonaan muista selkärankaisista eläimistä. Karhu ja kettu käyttävät myös kasviperäistä ravintoa, kuten marjoja ja siemeniä, eli ne ovat kaikkiruokaisia, samaan tapaan kuin me ihmisetkin.
Lintujen kohdalla puhutaan usein petolinnuista, jolloin tarkoitetaan lähinnä kotkia, haukkoja ja pöllöjä. Petolintujen ravinto koostuu lähinnä pienemmistä nisäkkäistä ja linnuista, ja ne ovat lihansyöjiä. Myös linnuissa on monia kaikkiruokaisia lajeja. Esimerkiksi varis voi saalistaa muita lintuja, erityisesti linnun poikasia, mutta se syö runsaasti marjoja ja siemeniäkin.
Kettu on peto, jonka ruokavalioon kuuluu myös muun muassa marjoja.
8.5 Pienet nisäkkäät
Metsissämme ei elä pelkästään lintuja ja suuria nisäkkäitä.
Jyrsijät ovat yleisiä metsien eläimiä. Muun muassa myyrät, hiiret ja oravat ovat jyrsijöitä. Jyrsijät ovat kasvinsyöjiä. Niiden etuhampaat ovat suuret ja talttamaiset ja poskihampaat sopivat kasviaineksen hienontamiseen.
Myös jäniseläimillä, jotka ovat jyrsijöiden lähisukulaisia, on talttamaiset etuhampaat. Suomessa luontaisesti tavattavia lajeja ovat metsäjänis ja rusakko. Kaniineja tavataan lähinnä vain pääkaupunkiseudulla ja ne ovat ihmisiltä karkuun päässeiden lemmikkien jälkeläisiä. Jyrsijät ja jäniseläimet ovat monien petoeläinten tärkeää ravintoa.
Metsissämme elää monia pieniä hyönteissyöjänisäkkäitä. Oikeammin ne syövät kaikkia selkärangattomia eläimiä, jotka ovat niille sopivan kokoista ruokaa. Esimerkiksi päästäiset syövät hyönteisiä ja muita selkärangattomia eläimiä.
Kontiainen eli aiemmalta nimeltään maamyyrä elää maan sisälle kaivamissaan tunneleissa, joissa se saalistaa maassa eläviä lieroja. Kontiaisia tavataankin lähinnä multavissa lehdoissa, joissa on runsaasti kastelieroja ja sopivan multava maa, johon on helppo kaivaa käytäviä.

Kaikki pedot eivät ole suuria. Metsissä elää muutamia pieniä näätäeläimiä. Lumikko ja kärppä ovat monessa mielessä myyrien kauhuja. Talvella lumipeite suojaa myyriä pöllöiltä melko hyvin, mutta kärppä ja lumikko ovat niin pienikokoisia, että ne pystyvät liikkumaan myyrien omissa koloissa kaikkialle, minne myyrätkin. Tämän vuoksi myyrillä ei juuri ole pakomahdollisuuksia.
Näätä on kärppää ja lumikkoa suurempi näätäeläin. Se kykeneekin saalistamaan isompia eläimiä. Näätäeläimistä suurin on kuitenkin ahma, joka kykenee saalistamaan vaikkapa poron.
8.6 Kuvagalleria metsän nisäkkäistä
Lajien väliset vuorovaikutussuhteet
Kilpailu (-,-), esim. varis ja harakka
Saalistus (-,+), esim. hirvi ja susi
Laidunnus (-,+), esim. voikukka ja metsäjänis
Mutualismi (+,+), esim. kekomuurahainen ja kirva
Symbioosi (pitkälle viety mutualismi, eivät voi elää ilman toista), esim. koivunpunikkitatti ja koivu
Kommensalismi eli pöytävierassuhde (+,0), korppi ja ihminen, joka on metsästänyt hirven. Tai esim. haavankeltajäkälä ja haapa (jäkälä elää haavan rungolla, haavalle ei mitään vaikutusta)
Ammensalismi (0,-) Esim. ihminen ja poronjäkälä (jonka päälle ihminen kävelee)
8.7 Paljon muuttavia laululintuja, vähän paikallisia
Pajulinnun laulua kuulee Suomessa pohjoisinta Lappia myöden.
Metsän näkyvimmän tai oikeastaan kuuluvimman eläinryhmän muodostavat linnut. Keväisessä ja kesäisessä metsässä on runsaasti laulavia lintuja. Miksi linnut laulavat?
Linnut laulavat innokkaimmin keväällä ja kesällä eli silloin, kun linnut lisääntyvät. Linnuista lähinnä koiraat laulavat. Lintujen laululla on kaksi eri merkitystä. Laulun avulla koiraat houkuttelevat naaraita valloittamalleen reviirille pesimään. Esimerkiksi kirjosiepot laulavat metsään sijoitettujen pönttöjen lähellä.
Koiraspuoliset linnut eivät laula vain naaraille, vaan myös toisille koiraille. Laulu on merkki varatusta reviiristä, jolle toisella koiraalla ei ole asiaa.Laululinnuista tutuimpia ovat peippo ja monet rastaat, kuten mustarastas ja punakylkirastas. Pajulintu ja metsäkirvinen ovat Suomen runsaslukuisimpia lajeja, vaikka niiden laulu jääkin usein vaille nimeä.
Suurin osa metsän laulavista linnuista on muuttolintuja, eli ne muuttavat talveksi etelään.