Koulumme jättäville kuudesluokkalaisille
Mul ei ollu mitään muut ku mahdollisuus ja tieto siitä että mitä tahdon, voin saavuttaa. Koval duunil asiat vaan onnistuu. Kokeillaan ja sit taas noustaan, jos kaadutaan. Hanskat ei tipahda, periks ei anneta!
Rakkaat kutoset!
Katselin tiistaina teidän esityksen harjoitusta ja mielessäni totesin, että Elastinen sanoo sen kaiken, mitä teille tahtoisin tänään sanoa. Olette puskeneet juuri elämässänne kuuden vuoden suorituksen iloineen, suruineen, onnistumisineen ja epäonnistumisineen. Varmasti jokaisesta on välillä tuntunut, että et pysty, ei kannata, mutta olette myös oppineet vuosien varrella kääntämään yhä enemmän näitä tilanteita haasteiksi, olet tuntenut, että sinussa kuitenkin on voima ja pusket sen avulla läpi.
Elastinen toteaa, että mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua, se haastaa. Sano sille peilistä katsovalle huomaa hyvä, opeta se peilikuva kääntämään haasteenkin keskellä suupielet ylöspäin.
Taitaa olla niin, että juhlaharjoituksissa olet oppinut Elastisen biisin jo ulkoa. Pidä se mielessäsi ja silloin, kun tuntuu, että kaikki mättää sano itsellesi: katse eteenpäin ja suupielet ylöspäin, teen vastoinkäymisistä voimaa. Katse eteen ja suupielet ylöspäin, antaa tulla, kestän kyllä, periks en tuu antamaan.
Kaikkea hyvää elämäänne toivottaa
Sinikka, rehtori