Valtataistelu jatkuu
Kristittyjen ja muslimien välinen taistelu alueista ja vallasta on jatkunut jo yli 1300 vuotta. Molemmilla puolilla on edelleen suuntauksia, jotka haluavat väkivalloin alistaa toista. Islamissa tämä on näkynyt väkivaltaisina ääriliikkeinä, ja erityisesti ISIS-järjestö on ollut esillä uutisissa ja mediassa, tavoitteenaan tuhota vääräuskoisia ja perustaa uusia islamilaisia yhdyskuntia.
Muutkin islamilaiset järjestöt ovat tehneet väkivaltaisia terrori-iskuja vääräuskoisia länsimaalaisia vastaan. Merkittävä tapahtuma oli syyskuun 11. päivä vuonna 2001, kun Al Qaida -järjestö kaappasi lentokoneita Yhdysvalloissa ja törmäsi kahdella niistä maailmankaupan keskukseen, WTC-torneihin. Lisäksi yksi lentokone vaurioitti sotilastukikohta Pentagonia ja yksi pudotettiin maahan ennen kuin se ehti osumaan kohteeseensa, joka oli presidentin virka-asunto Valkoinen talo.
Vielä tämän vuosituhannen alussa WTC-tornit symboloivat länsimaalaisen markkinatalouden suuruutta.
Moni länsimaalainen johtaja on todennut WTC-iskujen jälkeen, että maailma ei ole enää ole ollut entisensä. Iskuja on sittemmin pyritty ennaltaehkäisemään mm. tiukoin lentosäädöksin. Muslimit ovat sen sijaan suuttuneet pilakuvista, joita länsimaalaiset toimittajat ja piirtäjät ovat heistä laatineet. Länsimaalaiset ovat vedonneet sananvapauteen asiassa, mutta olennainen kysymys kuuluu, että pitääkö sananvapauden nimissä loukata toista uskontoa julkisesti? Joka tapauksessa tanskalainen pilapiirtäjä joutuu elämään loppuelämänsä piilottelen itseään tappouhkausten takia ja ranskalaislehti Charlie Hebdon toimitus joutui verilöylyn kohteeksi pilapiirrostensa takia vuonna 2015.
Uskontojen rinnakkaiselo on ollut monesti vaikeaa, mutta paljon on myös positiivisia kokemuksia. Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon esikuvamaassa Ranskassa kristityt, muslimit ja muiden uskontojen kannattajat ovat urheilukilpailuissa yhdessä edustaneet menestyksekkäästi maataan yhdessä. Suvaitsevaisuus sekä toisen taustan ja kulttuurin kunnioitus ovat avainasemassa uskontojen onnistuneessa rinnakkaiselossa. Eurooppaa koskettaneiden, vuonna 2015 ja 2016 tapahtuneiden, Pariisin, Brysselin ja Nizzan terroritekojen yksi keskeisimmistä tavoitteista lieneekin ollut suvaitsevaisuuden horjuttaminen, mihin äärimuslimit pyrkivät.