Suunnilleen kaksikymmentä vuotta sitten alkoi tutkimuskirjallisuudessa tulla esille pohdintoja taiteilijoiden työn muutoksista. Tutkijat ryhtyivät raportoimaan havaintoja, jotka olivat samankaltaisia kuin työelämän muutokset yleensä yhteiskunnassa. Näkyvin muutos oli taiteilijoiden työn ja talouden välinen uudelleen asettautuminen. Yrittäminen, itsensä työllistäminen ja oman ammattitaidon monipuolinen käyttäminen nousivat ammatillisuuden ytimeen.

Suomessa on arviolta yli 20 tuhatta taiteilijaa. Tarkkaa määrää on vaikeata arvioida, koska kaikki taiteilijat eivät ole järjestäytyneitä liittoihin. Ammattilaiseksi tulemiselle on myös erilaisia polkuja. Yleisiä kriteereitä ammattilaisuudelle ovat esimerkiksi alan työtehtävät, siitä saatava palkka, tunnustukset, apurahat tai

taideyhteisön yleinen tunnustuksen saaminen (esimerkiksi jäsenyys ammattiliitossa). Ammattitermi on vapaa. Kuka tahansa voi käyttää itsestään nimitystä taiteilija. Erotellakseen erilaisia toimijoita, jotkut määrittävät itsensä ITE-taiteilijoiksi (ITE-taiteen verkkosivut), jotkut taas lisäävät ammattinimikkeen perään liiton nimen (esimerkiksi näyttelijä FIA).

Taiteilijoiden työn keskeisiä muutoksia

Taiteilijat ovat ammattilaisia, joiden työstä tiedetään paljon. Taiteilijoiden taiteellista työtä tutkitaan ja arkistoidaan. Taiteilijoilla on myös julkinen ääni. Heitä haastatellaan mediaan ja heidän saavutuksiaan palkitaan. Työn hedelmät ovat monille myös kansainvälisiä. Yksittäiset taiteilijat matkustavat ulkomailla, tekevät yhteistyötä eri tahojen kanssa. Myös vientihankkeet tukevat suomalaisten taiteilijoiden työn leviämistä kansainvälisesti.

Tutkimusten mukaan suomalainen taiteilija voi kohtuullisen hyvin ja hänellä on mahdollisuus toteuttaa ammattiaan. Taidealojen sisällä olevat erilliset ryhmät, kuten vammaiset taiteilijat tai osatyökykyiset taiteilijat kohtaavat samoja haasteita kuin kuka tahansa taidekentän ammattilainen. Taiteilija-ammattien arkinen haaste liittyy usein toimeentuloon. Työskentely näillä aloilla tarkoittaa erittäin suurta kirjoa toimeentulon suhteen. Pieni osa ammattilaisista työskentelee kuukausipalkkaisissa työsuhteissa ja siten liittojen määrittämissä palkkarajoissa.

Vaikka freelance-taiteilijoiden työhön (esimerkiksi esittävissä taiteissa) luodaan suosituspalkkoja, niiden noudattaminen on satunnaista. Monet artistit haluavat ottaa työtehtävän pienemmällä palkkiolla, jotta toimeentuloa tulisi edes jostain. Siinä missä runoilija voi laskea yksittäisiä euroja pienen runokirjan myynnin suhteen, voi muun alan taiteilijan palkkiot pyöriä kymmenissä tuhansissa – kulttuuriteollisuuden huomioiden, jopa miljoonissa (esimerkiksi menestyneet pop-yhtyeet tai peliteollisuus).

Ansaintalogiikan kaksi heikkoa kohtaa taiteilijoille ovat tulojen suuret vaihtelut ja toisaalta niiden epäsäännöllisyys. Suomalaisessa taidekentässä ei myöskään riittävän rohkeasti uskalleta kehittää talousajattelua eteenpäin, vaikka se voisi kohentaa monien tekijöiden toimeentuloa. Taide ja raha eivät edelleenkään kulje sovussa toistensa kanssa.

Taidealojen rihmastoituminen yhteiskunnan erilaisille alueille on myös lisännyt taiteilijoiden työn moninaisuutta. On puhuttu jopa hybridisestä ammattilaisuudesta tai hybrideistä toimintaympäristöistä. Näillä termeillä on viitattu ammatilliseen moninaistumiseen. Taiteilijan työn ytimen rinnalle tekijät ovat omaksuneet soveltavia tekemisen tapoja. Esimerkiksi työyhteisöissä, hoitolaitoksissa, kouluissa, tai muissa peruspalveluissa. Tämä suuntaus on kansainvälistä ja monet taiteilijat näkevät tämän myönteisenä oman työidentiteettinsä ja toimeentulon suhteen. Nämä sosiaalisesti sitoutuneet taiteilijat löytävät työlleen heijastuspintaa yhteiskunnasta konkreettisesta osallistumisesta ja toisten osallistamisesta. Valtaosa taiteilijoista kuitenkin keskittää työnsä omakohtaiseen taiteelliseen työskentelyyn.

Taidetyön ydin on ainutkertaisessa luovuudessa

Missä tahansa taiteilija työskentelee tai minkä aseman hän yhteiskunnassa itselleen valitsee, työn ytimessä on ainutkertainen luova työ. Se pohjautuu henkilön lahjakkuuteen, kykyihin, taitoihin ja ominaisuuksiin. Nämä ovat ainutkertaisia piirteitä. Tämä erottaa taiteen työnä lähes kaikesta muusta työstä. Sitä ei voi monistaa, kopioida tai jäljentää. Sen voimakas ydin rakentuu erityiselle kyvylle ja herkkyydelle nähdä asioiden välisiä suhteita uusilla tavoilla. Ratkaista ongelmia uusilla tavoilla. Se on mielikuvituksen vaalimista. Työksi tämän ytimen muokkaa säännöllinen ja kurinalainen harjoittelu, opiskelu, eteenpäin pyrkiminen ja rohkeus. Nykytaiteilijat tarvitsevat myös taitoja viedä työtään eteenpäin kovassa kilpailussa.

Taiteilijoiden työn haasteista huolimatta, useimmat heistä eivät halua vaihtaa ammattiaan. Monet nuoret haaveilevat näistä ammateista. Monet aikuiset vaihtavat porvarillisen työnsä ryhtyäkseen taiteilijaksi. Taiteilijat eivät tunne ”eläkeikää”, vaan suurin osa heistä työskentelee niin pitkälle kuin mahdollista. Monet taiteilijat tekevät ikääntyessään jopa työpolkunsa parhaimman osan. Ei ole vaikea arvata miksi juuri näissä ammateissa ihmisillä suhde työhön on niin syvä, kiinnittyvä ja merkityksellinen.

Saattaa olla niin, että yhteiskunnan muuttuvien arvojen, käytäntöjen ja asenteiden louhoksessa, taide ja taiteilijan työ muistuttaa meitä ihmisenä olemisesta. Se muistuttaa siitä syvästä inhimillisyydestä, jota me tarvitsemme ja jota ilman meitä ei voi kutsua ihmisiksi. Nämä seikat eivät kiinnity aikaan, vaan kulkevat sukupolvelta toiselle. Jos haluamme vaalia tämä sivistyksen siirtymistä, on meidän vaalittava taiteilijoiden työtä kaikilla mahdollisilla keinoilla.

Pia Houni, Moneen suuntaan kurottautuva taiteilijan työ. Tietyöelämään.fi 23.5.2018
Luettu 2.3.2022.