Positiivista pöhinää

Tiistaina kuluvalla viikolla kävi mukava pöhinä, kun hankekoulujen vastuuhenkilöt kokoontuivat Mansikkamäen koululla ensimmäistä kertää tämän lukuvuoden aikana. Tarkoituksena oli muistuttaa hankkeen aikataulusta ja varmistaa hankekoulujen välinen yhteistyön eteneminen. Keväällähän varsinaisten projektien toteutus siirrettiin suosiolla syksyyn, sillä kouluissa haluttiin antaa rauha keväällä saatujen tablettien käyttöönottoon.
Mutta kuinkas luokassa kävikään... Käytiin vilkasta ja toivottuakin keskustelua ja tiedonvaihtoa siitä mitä kaikkea on ehditty tekemään ja minkälaisia käytäntöjä on keksitty - mutta toisaalta myös niistä haasteista, jotka ovat haitanneet tablettien käyttöönottoa. Verkon kanssa on ollut ongelmia ja tabletteja on kaatuillut yhdellä jos toisellakin koululla ja kierrätetty IT-osaston kautta. Toiset taas ovat ehtineet hyödyntämään tabletteja kuvaamisessa ja yhteisöllisesti tietoa rakentaen. On rikottu luokkahuoneiden seiniä, lähdetty ulos kuvaamaan ja tehty innostavia sarjakuvia tärkeistä asioista. Siis uudenlaista oppimista, innostuttamista ja luovuutta. Mansikkamäen tarinoita voi jo lukea tuosta vasemmalta. Pian varmasti saadaan muiltakin kouluilta kirjoituksia luettavaksi. Täytyy kyllä sanoa, että kokoontuminen olikin tarpeellinen. Oli mukava nähdä kuinka kevään harjoittelu oli tehnyt tehtävänsä. Haasteista huolimatta keskustelu oli innostavaa ja positiivista. Kuultiin ja jaettiin erilaisia kokemuksia ja ihmeteltiin yhdessä tablet-asioita. Monet kuitenkin painivat vielä aika yksin näiden asioiden kanssa, mutta tästä on hyvä jatkaa!

Kommentit

Kokoontumisesta sai positiivista energiaa jatkaa projekteja ja hanketta. Mielenkiinnolla odotan, millaisia juttuja hankekoulut toteuttavat tulevien viikkojen ja kuukausien aikana!

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin