Toimintasuunnitelma
JÄLKKÄRIN TOIMINTASUUNNITELMA

Toimintaa ohjaavat perusopetuslaki ja Opetushallituksen laatimat perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet. Olemme meidän toimintasuunnitelmassa ottaneet huomioon jokaisen ohjaajan vahvuudet, lapsimäärän, käytettävissä olevat tilat ja tarvikkeet. Olemme laatineet perusrungon viikolle, jonka mukaan suunnittelemme toiminnot ja jokaisella toiminnalla on oma päivänsä. Ulkoilemme ja syömme terveellisen välipalan koulun ruokalassa, sekä teemme läksyt niiden lasten kanssa, joiden huoltajilta on tullut toive tehdä ne jälkkäripäivän aikana. Jokaisella lapsella on mahdollisuus halutessaan pysähtyä ja rentoutua pitkän koulupäivän jälkeen. Tuemme kaverisuhteita ja annamme aikaa myös vapaalle leikille. Suurehkon lapsimäärän vuoksi jakaudumme aina päivän aikana koulun eri tiloihin eri toimintoihin ja leikkeihin.
Jälkkäri on ryhmätoimintaa, mutta jokaisen lapsen tarpeet pyritään huomioimaan yksilöllisesti. Kohtaamme jokaisen lapsen päivittäin ilmoittautumisen yhteydessä ja välipalalla ruokaa jakaessa, jolloin voimme samalla vaihtaa kuulumisia. Kädentaidon ja askartelun ohessa on myös kiva rupatella yhdessä.
Maanantai: Kädentaidot (tekstiilityön luokassa)
Tiistai: Ohjattua askartelua ja lähikirjastossa käynti
Keskiviikko: Liikutaan koulun jumppasalissa
Torstai: Puukäsityöt (teknisentyön luokassa)
Perjantai: Musisointia (musiikkiluokassa)
Olemme yhdessä kauden alussa laatineet jälkkärin säännöt lasten kanssa. Säännöt ovat näkyvillä jälkkäritilan seinällä.