LUO5 Aistien maailma (2 op)
Tavoitteet ja sisällöt
Opintojaksolla käsitellään monipuolisesti ihmisen ja muiden eliöiden aisteja niin fysiikan, kemian kuin biologiankin
näkökulmista. Teoreettisen tarkastelun lisäksi oppitunneilla tehdään erilaisia aistikokeita ja mahdollisuuksien mukaan
toteutetaan jokin vierailukäynti. Osa oppitunneista voi olla varsinaisen kouluajan ulkopuolella.
Laaja-alainen osaaminen
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueista korostuvat hyvinvointiosaaminen sekä monitieteinen ja luova osaaminen. Laaja-alaisen osaamisen taitoja kehitetään esimerkiksi kytkemällä aistielinten rakenne ja toiminta ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Monitieteinen ja luova osaaminen kehittyy erilaisten tutkimusten ja luonnontieteellisen tiedon rakentumisen myötä.
Arviointi
Opintojakso arvioidaan painottaen sen keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Opetuksen ja opiskelun aikana annettu palaute auttaa opiskelijaa tiedostamaan ja kehittämään työskentely- ja vuorovaikutustaitojaan tavoitteiden suuntaisesti. Opiskelijan oppimista ja osaamista tuetaan muun muassa itse- ja vertaisarvioinnin keinoin sekä ohjaamalla työskentelyä yksilö- ja ryhmätilanteissa. Opintojakson arviointi perustuu keskeisten käsitteiden osaamiseen, kokonaisuuksien hallintaan, opiskeluaikaiseen monipuoliseen havainnointiin oppitunneilla sekä mahdollisiin kokeisiin ja tuotoksiin.
Opintojakso arvioidaan asteikolla suoritettu/hylätty.
Opintojaksoa ei voi suorittaa itsenäisesti.