Kunnan OPS-sisältö

Yhteinen vastuu koulupäivästä ja yhteistyö sekä poissaolojen ehkäiseminen, suunnitelmallinen seuraaminen ja poissaoloihin puuttuminen

Keskeiset tavoitteet hyvän ja turvallisen koulupäivän luomiseksi ja yhteistyön järjestämiseksi:

Oppilaalla on oikeus fyysiseen, psyykkiseen, sosiaaliseen ja pedagogiseen turvallisuuteen. Koulun toiminnan avulla tuetaan yhteisöllistä ja yksilöllistä hyvinvointia sekä terveellisen ja turvallisen oppimisympäristön syntymistä, edistetään mielenterveyttä ja ehkäistään syrjäytymistä. Oppimisen esteitä, oppimisvaikeuksia ja opiskeluun liittyviä muita ongelmia tunnistetaan, lievennetään ja ehkäistään mahdollisimman varhain.

Keskeiset toimintatavat hyvän ja turvallisen koulupäivän luomiseksi ja yhteistyön järjestämiseksi:

Jokaisella koululla toimii yhteisöllinen monialainen opiskeluhuoltoryhmä opiskeluhuoltolain edellyttämällä tavalla. Koululla on aktiivinen ja aloitteellinen rooli kodin ja koulun yhteistyön rakentamisessa. Yhteistyö opiskeluhuollon kanssa voi käynnistyä joko koulun toimijoiden, huoltajien tai oppilaiden omasta aloitteesta. Koulutyö järjestetään siten, että sen perustana on oppilaiden osallisuus ja kuulluksi tuleminen. Jokaisella koululla toimii oppilaskunta, joka edistää oppilaiden yhteistoimintaa, vaikutusmahdollisuuksia ja osallistumista sekä kehittää oppilaiden ja opetuksenjärjestäjän välistä yhteistyötä. Yhteistyö nivelvaiheissa kuvataan erillisessä ohjeistuksessa, joka on osa opetuksenjärjestäjän opiskeluhuoltosuunnitelmaa.

Kunnan perusopetuksessa yhteisesti käytössä olevat toimintatavat:

  • Opetuksenjärjestäjän opiskeluhuoltosuunnitelma, joka päivitetään vähintään kerran valtuustokaudessa ja joka hyväksytään sivistyslautakunnassa
  • Opiskeluhuollon ohjausryhmä vastaa opiskeluhuollon yleisestä suunnittelusta, kehittämisestä ja ohjauksesta. Se myös arvioi ja valvoo opiskeluhuollon toteutumista ja vaikuttavuutta
  • Koulujen yhteisölliset opiskeluhuoltoryhmät kokoontuvat vähintään kaksi kertaa lukukaudessa, useamminkin koulun koosta riippuen ja tarpeen mukaan. Yhteisöllisen opiskeluhuoltotyön suunnittelun ja toteuttamisen apuvälineenä koulut käyttävät yhteisöllisen opiskeluhuollon vuosikelloa.
    • Yhteisöllisen opiskeluhuollon vuosikelloa suunnitellaan, kehitetään ja arvioidaan yhdessä huoltajien, oppilaiden ja muiden sidosryhmien (opiskeluhuollon työntekijät, nuorisotyöntekijät, psykiatriset sairaanhoitajat, mahdolliset hanketyöntekijät, siivous- ja ruokapalvelut, kiinteistönhuolto) kanssa yhteisöllisen opiskeluhuollon kokoontumisissa ja lukuvuoden päätyttyä lukuvuosisuunnitelman arvioinnin yhteydessä.
  • Hyvinvointiopetuksen vuosikello, jonka kuukausittaiset teemat on sidottu yhteen yhteisöllisen opiskeluhuollon vuosikellon kanssa ja joka tukee läsnäolon tukemista ja poissaolojen ehkäisemistä.
  • Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmat, jotka laaditaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan ja jotka julkaistaan koulujen kotisivuilla
  • Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi kiusaamiselta, väkivallalta ja häirinnältä
  • Turvallisuussuunnitelma
  • Kriisisuunnitelma
  • Koulujen omat hyvinvointikyselyt, jotka toteutetaan vuorovuosin kouluterveyskyselyn kanssa ja joiden tulokset käsitellään koulun yhteisöllisessä opiskeluhuoltoryhmässä. Tarvittavat kehittämistoimet suunnitellaan vastausten perusteella.
  • Säännölliset kouluympäristön terveyden ja turvallisuuden tarkastukset sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin tarkastukset (lakisääteiset)
Toimintamalli oppilaiden poissaolojen ehkäisemiseksi ja suunnitelmalliseksi seuraamiseksi sekä niihin puuttumiseksi:

Laukaan kunnan perusopetuksessa on laadittu Läsnäolon tukemisen ja poissaoloihin puuttumisen malli, joka on otettu käyttöön 1.8.2022, ja päivitetty valtakunnallisen ohjeistuksen mukaiseksi keväällä 2023. Tässä mallissa on kuvattu, miten kouluun kiinnittymistä, koululäsnäoloa ja vertaissuhteita tuetaan ja poissaoloja ennaltaehkäistään. Ennaltaehkäisevät työn osaksi on kunnassa 1.8.2022 otettu käyttöön myös Hyvinvointiopetuksen vuosikello. Läsnäolon tukemisen ja poissaoloihin puuttumisen mallissa kuvataan, miten poissaoloja seurataan suunnitelmallisesti siten, että niistä kerätty tieto on käytettävissä poissaolojen ehkäisemiseen ja varhaiseen puuttumiseen lukuvuoden aikana. Yhteistyö huoltajien tai muun laillisen edustajan kanssa on niin ikään kuvattu tässä mallissa. Lisäksi kouluille on valmisteltu tukimateriaalia liittyen läsnäolon tukemiseen ja poissaoloihin puuttumiseen.

Poissaolojen suunnitelmallinen seuraaminen

Luokanopettajia ja -ohjaajia muistutetaan poissaolojen säännöllisestä seuraamisesta kuukausittain. Poissaolojen tarkastelussa huomioidaan sekä poissaolojen laatu että määrä. Lukukauden puolivälin jälkeen luokkatasoisia poissaoloja käsitellään koulun yhteisöllisessä opiskeluhuoltoryhmässä. Opetuksenjärjestäjä seuraa poissaoloja koulun ja kunnan tasolla puolivuosittain ja poissaolotiedot viedään opiskeluhuollon ohjausryhmän käsiteltäviksi. Koulu ja opetuksenjärjestäjä kehittävät toimintatapojaan saadun tiedon pohjalta.


Suunnitelmallinen puuttuminen poissaoloihin

Luokanopettaja tai -ohjaaja on vastuussa oppilaidensa poissaolojen seurannasta ja puuttumisesta siihen saakka, kun perustetaan monialainen yksilöllinen opiskeluhuoltoryhmä, jossa sovitaan työnjaot ja vastuut siitä eteenpäin. Poissaoloihin puuttuminen on kuvattu Läsnäolon tukemisen ja poissaoloihin puuttumisen mallissa.


Koulukohtainen yhteisöllinen opiskeluhuoltoryhmä, jossa on mukana oppilaiden ja huoltajien edustus, koordinoi koulussa poissaolojen ehkäisemistä, seurantaa ja poissaoloihin puuttumista kunnassa käytössä olevan toimintamallin mukaisesti. Koulukohtainen yhteisöllinen opiskeluhuoltoryhmä tarkastelee poissaoloja ilmiönä luokkatasoisesti lukukausittain, seuraa ja kehittää yhteistyötä koulun sisällä sekä organisoi yhteistyötä koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Yhteistyö opiskeluhuollon ammattilaisten kanssa poissaolojen ehkäisemisessä, niihin puuttumisessa ja poissaolojen syiden selvittämisessä on kuvattu opetuksenjärjestäjän opiskeluhuoltosuunnitelmassa. Jos oppilaan poissaolot lisääntyvät, niistä herää huoli tai ne pitkittyvät, opiskeluhuoltopalveluiden ammattilaisiin tulee ottaa yhteyttä opiskelijahuoltolain 16 § kuvaamalla tavalla. Perusopetuslaki 40 § määrittää henkilötietojen salassapidosta ja tietojenkäsittelystä. Siirrettävien tietojen tulee olla opetuksen järjestämisen kannalta tarpeellisia. Lain mukaan opettaja voi konsultoida opiskeluhuoltopalveluiden henkilöstöä silloin, kun huolen aihe vaikuttaa oppilaan oppimiseen ja koulunkäyntiin. Opettajilla on käytössään Valterin koulunkäyntikyvyn arviointiseula, joka tulisi mahdollisuuksien mukaan täyttää yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajiensa sekä mahdollisten muiden tarpeellisten yhteistyötahojen kanssa ja jonka avulla opettaja voi kartoittaa oppilaan kokonaistilannetta. Poissaolojen syiden selvittämiseen tarkoitettuja lomakkeita (esim. ISAP, SRAS-R) voivat käyttää mm. erityisopettajat, kuraattorit ja terveydenhoitajat työkalunaan.


Toimintamallin jatkuva seuranta ja kehittäminen kerätyn tiedon ja järjestelmällisen palautteen pohjalta

Toimintamallia päivitetään ja kehitetään samalla kun opetuksenjärjestäjän opiskeluhuoltosuunnitelmaa päivitetään, vähintään kerran valtuustokaudessa.