Moniosaajat – Sote-järjestöt tulevaisuuden tekijöinä

Esittely

Moniosaajat - Sote-järjestöt tulevaisuuden tekijöinä -hankkeen tavoitteena on vahvistaa sosiaali- ja terveysalan järjestöjen osaamista ja elinvoimaisuutta osana uusia hyvinvointialueita.
Yhdessä järjestötoimijoiden ja verkostojen kanssa kehitetään välineitä järjestötyön uudistamiseen toimijalähtöisesti ja kestävästi.

Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Kuntoutussäätiö. Hankkeen toiminta-alue on Kanta-Häme ja Uusimaa. Hanketta toteutettiin 16.1.2023-31.12.2025. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama (ESR+). 

Lähtökohtana hankkeella on hyvinvointialueiden aloittaminen, mikä tuo järjestöille uudenlaisia tulevaisuudennäkymiä, mutta samalla myös haastaa järjestöjä vahvistamaan rooliaan niin kansalaistoimijoina kuin palvelujen mahdollistajina.

Järjestötyöntekijöiltä ja vapaaehtoisilta vaaditaan usein monipuolista osaamista, jotka liittyvät oman toiminnan kehittämiseen, tulevaisuuden ennakointiin, arviointiin, järjestön ja vapaaehtoisten johtamiseen sekä vaikuttamistyöhön. Samoin esimerkiksi yhdenvertaisuuden, moninaisuuden ja kestävämmän tulevaisuuden teemat voivat kiinnostaa järjestötoiminnan uudistajia tai uusia kohderyhmiä.

Hankkeen varsinaisena kohderyhmänä olivat sosiaali- ja terveysalan järjestöt, niiden työntekijät, vapaaehtoiset (aktiivit), luottamushenkilöt ja jäsenet. Hankkeen välillisinä kohderyhminä ovat sote-järjestöjen toimijaverkostot, hyvinvointialueet sekä potentiaaliset uudet aktiivitoimijat sekä järjestöihin tulevaisuudessa työllistyvät, mukaan lukien maahanmuuttaneet ja vieraskieliset.

Monipuolista osaamista hankkeen toteuttamiseen toi viisihenkinen hanketiimi: Kristiina Vesama ja Antti Pelttari Humakista sekä Heli Laurikainen, Annika Laisola-Nuotio ja Annika Hokkanen Kuntoutussäätiöltä. Kaikki työntekijät olivat hankkeessa osa-aikaisina työntekijöinä. 

Moniosaajat - Sote-järjestöt tulevaisuuden tekijöinä -hanke toiminnallaan oli tukemassa järjestöjä osaamisen ja uudistumisen haasteeseen vastaamisessa. Hankkeen toimenpiteenä toteutettiin osallistava selvitystyö hankealueen järjestöjen olemassa olevasta osaamisesta sekä ennakoitavista osaamis-, kehittymis- ja uudistumistarpeista, kehittämisryhmien fasilitoidut työpajat (6 kpl), järjestölähtöiset fasilitoidut kehittämisprosessit (10 kpl), koulutukset (21 kpl) ja päätösseminaari. Mukaan toimintaan tavoitettiin laajasti järjestöjen työntekijöitä ja vapaaehtoisia. Toimintojen teemoina olivat mm. viestintä ja vaikuttamistyö, järjestöjen rahoitus ja taloudellinen kestävyys, vapaaehtoistoiminta, moninaisuus, strategia ja strateginen ajattelu, tulevaisuusajattelu, vastuullisuus ja vaikuttavuus.

Hankkeen aikana syntyneitä tuotoksia ja työkaluja järjestöjen käyttöön


Tutustu tarkemmin hankkeen toimintaan hankkeen omilta verkkosivuilta: moniosaajat.humak.fi

Seuraa viestintäämme hankkeen Facebook-sivulla tai verkostoidu kanssamme LinkeIn:ssä. 

Yhteystiedot

Heli Laurikainen
Kuntoutussäätiö
Arviointi, asiantuntija, projektikoordinaattori
puh. 044 781 3207
sp. heli.laurikainen@kuntoutussaatio.fi

Kristiina Vesama
Humanistinen ammattikorkeakoulu
Lehtori, projektipäällikkö
puh. 050 533 9229
sp. kristiina.vesama@humak.fi