Uskonto (Islam)

Kpl 15: luomiskertomukset


Lue tekstit ja vertaile Raamatun luomiskertomusta varhaisbabylonialaiseen ja babylonialaiseen luomiskertomukseen.

a) Mitä yhteistä kertomuksissa on?

b) Mitä eroja kertomuksissa on?

 



Raamattu
Alussa on vain Jumala. Ensin kaikki on autiota ja tyhjää. Jumala luo valon, taivaat, kuivan maan ja kasvit. Aurinko, kuu ja tähdet ilmaantuvat paikoilleen. Kalat ilmestyvät vesiin ja linnut taivaalle. Kuivalle maalle tulee eläimiä. Jumala luo ihmisen samoista aineksista kuin eläimet, mutta hän tekee ihmisestä erilaisen, Jumalan kuvan. Jumala lepää.

Varhaisbabylonialainen luomiskertomus
Alussa jumalat ja maailma ovat jo olemassa. Aiemmat jumalat kastelevat maata. Ankara työ ärsyttää jumalia ja he ryhtyvät kapinaan. Ihminen luodaan kapinanjohtajan lihasta ja verestä, johon sekoitetaan savea. Ihminen ottaa vastuulleen jumalten ankaran työn. Jumalat lepäävät.

Babylonialainen luomiskertomus
Alussa on kaksi merta, joiden jumalia ovat Tiamat ja Apsu. Muitakin jumalia on jo olemassa. Nämä ovat Tiamatin ja Apsun lapsia. Tiamat on vihainen lastensa äänekkyydestä ja hilpeydestä. Apsu päättää tehdä lopun meluisasta jälkikasvusta, mutta Ea, veden ja viisauden jumala, surmaakin hänet. Tiamat päättää kapinallisen jumalaryhmän painostamana kostaa Apsun kuoleman.
Tiamat synnyttää joukon hirviöitä ja lähettää heidät Kingun johdolla kostamaan jumalille, jotka antavat takaisin, mutta torjutaan. Ean poika, Marduk, tarjoutuu astumaan jumalten esitaistelijaksi, jos nämä tekevät hänestä kuninkaansa.
Marduk tappaa Tiamatin ja halkaisee hänen ruumiinsa. Toisesta puoliskosta hän tekee maan ja toisesta taivaan. Kaikki jumalat, kapinalliset mukaan luettuina, tunnustavat Mardukin arvovallan. Kingu vangitaan ja tapetaan. Ihminen tehdään Kingun verestä.
Ihminen asetetaan työskentelemään maan päälle, jotta jumalat saisivat syötävää ja juotavaa.
Jumalat lepäävät, ja Marduk saa Babylonin omaksi kaupungikseen.

Palauta vastauksesi tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Ma 17.3. Kpl 13 itsenäinen opiskelu

1. Tee käsitekartta, johon kokoat ja esittelet islamin uskon erilaiset riitit. Käytä karttaa tehdessäsi apunasi kirjan lukuja 12 ja 13.


2.
Miten eri tavoin islamissa suhtaudutaan 

a) väkivaltaan
b) yhteiskunnassa tapahtuvaan muutokseen?


3. Tiedonhakutehtävä: Isisin värväystoiminta: Selvitä mediassa olleista uutisista, miten ääri-islamilainen liike Isis värvää länsimaisia nuoria kannattajikseen, ja miksi nuoret lähtevät taistelemaan Isisin joukkoihin. 

Palauta vastauksesi tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Kpl 12 Islamin eri suuntaukset

Tee esitys islamin suuntauksesta:

1. Sunnalaisuus

2. Siialaisuus

3. Suufilaisuus

Palauta vastauksesi tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Kpl 11: Muhammed ja Koraani

 

  1. Miksi Muhammed on tärkeä henkilö muslimeille?

  2. Mitä tiedät Muhammedin elämästä?

  3. Millainen kirja on muslimien pyhä kirja Koraani?

  4. Miten eri tavoin Koraania käytetään hartauden harjoittamisessa?

  5. Miten Koraania voidaan tulkita?

 

Palauta vastauksesi tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Kpl 10: Raamatun tulkintatavat


Esittele Raamatun tulkintatapa. Anna esimerkkejä, miten tällä tavalla voidaan tulkita jotain Raamatun kohtia.


1. fundamentalistinen

2. pelastushistoriallinen

3. eksistentialistinen

4. vapautuksen teologian tapa

Palauta vastauksesi tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Kpl 9 tehtävä: Kristilliset juhlat

Tutustukaa ryhmissä evankelisluterilaisen kirkon internet-sivuihin: evl.fi.

Kohdassa "Luettelo kirkkovuoden pyhäpäivistä" on esitelty eri kirkkovuoden jaksojen juhlapyhät ja niiden sisältö. Selvittäkää, mitä Raamatun tapahtumia ja kristinuskon oppeja muistellaan eri jaksojen aikana.

a) Joulujakso

b) Pääsiäisjakso

c) Helluntaijakso

d) Erityispyhät

Palauta vastauksesi tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Kpl 8: ryhmätyöt

Tutustu omaan aiheeseesi ja tee siitä pieni esitys.
Aiheet: 

  1.  Juutalaiset elämänkaarirituaalit

  2.  Juutalainen vuodenkierto

  3. juutalaisuuden etiikka

Palauta vastauksesi tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Kpl 7: Juutalaisuuden suuntaukset

Tee esitys juutalaisuuden suuntauksesta: 


1. reformijuutalaisuus

2. ortodoksijuutalaisuus

3. konservatiivijuutalaisuus

Palauta vastauksesi tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Kpl 6 Kirjoita: Juutalaisuuden historia

a) Piirrä aikajana juutalaisuuden uskontohistoriallisesta kehityksestä.

b) Miten uskontohistoriallinen näkökulma juutalaisten historiaan eroaa juutalaisten uskonnollisesta näkökulmasta?

Palauta vastauksesi tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Kpl 4 tehtävä: Uskonnolliset kohteet

 

 

Kpl 4 tehtävä: Uskonnolliset kohteet

Valitaan yksi uskonnollinen kohde, josta tehdään pieni tietopaketti turistille. 

Kohteita:
Gizan pyramidit ja suuri sfinksi
Notre Dame de la Paix (Yamoussoukro, Norsunluurannikko)
Victoria River
Uluru
Salt Lake Temple (Salt Lake City)
Nuestra Señora de Guadalupe (Mexico City)
Christo Redentor (Rio de Janeiro)
Machu Picchu
Mazar-i-Sharifin sininen moskeija
Taivaan temppeli (Peking/ Beijing)
Fuji-vuori,
Isen temppeli
Kultainen temppeli (Amritsar)
Angkor Wat
Helsingin tuomiokirkko
Temppelivuori (Jerusalem)
Vadstenan luostari
Uspenskin katedraali
Stonehenge
Notre Dame (Pariisi)
Sagrada Familia (Barcelona)
Pietarin kirkko (Vatikaani)
Kölnin tuomiokirkko
Kaaban temppeli
Sevillan katedraali
Vishwanath Temple
Wat Pho (Bangkok)
Lotus Temple (New Delhi)
Temple of the Jade Emperor
Mohenjo-Daro,
Serpent Mound (Ohio)

 

Palauta vastauksesi tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Kpl 2: Uskonnolliset tilaisuudet

1. Mihin eri uskonnollisiin tilaisuuksin olet osallistunut?

2. Uskontunnustus

Lähes kaikissa uskonnoissa on uskontunnus, joka lausutaan riittien yhteydessä. Mihin uskontunnusta tarvitaan ja miksi sitä toistetaan?

 

Palauta vastaukesi tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.