• Huilu
• Oboe
• Klarinetti
• Fagotti

Puupuhaltimien esi-isät ovat yksinkertaisia pillejä. Puupuhaltimien ääni syntyy, kun puhallettava ilma virtaa ääniaukosta sisään. Ääniaukon reuna katkaisee ilmavirran kulun ja saa aikaan ilman värähtelyn eli äänen. Puupuhaltimissa on aukkoja joiden määrää säätelemällä äänen korkeus vaihtelee. Jokaiselle tuttu puupuhallin on nokkahuilu. Orkesteriin kuuluvat puupuhaltimet ovat huilu, oboe, klarinetti ja fagotti.

Kaikissa puupuhaltimissa, paitsi huilussa, ääni syntyy, kun puhaltaja puhaltaa ilmaa ruokolehden reunaa vasten. Ruokolehdykkä voi olla yksikkölehdykkä, kuten klarinetissa ja saksofonissa. Silloin lehdykkä värähtelee suukappaletta vasten. Kaksoislehdykkä koostuu kahdesta vastakkain asetetusta ohuesta liuskasta, jotka värähtelevät vastakkain soittajan puhaltaessa. Oboe ja fagotti ovat kaksoislehdykkäisiä, samoin englannintorvi.

Lehdykät vaativat tarkkaa työtä ja valintaa. Jokainen soittaja tarvitsee itselleen sopivan lehdykän. Jos olet joskus kuullut jonkun puhaltavan lehden reunasta äänen käsien välissä, niin tiedät periaatteessa miten lehdykkä soi. Puupuhaltimissa lehdykkä on vain hyvin huolellisesti muotoiltu ja aseteltu, ja soittaja osaa puhaltaa siihen juuri oikein. Näin ääni on lehdellä viheltämistä kauniimpi ja hallitumpi.

Puupuhaltimien läppäkoneistojen kehitys on yhteydessä esitettävän musiikin vaatimuksiin. Vielä barokin ja klassismin aikana puupuhaltimien viritys rajoitti esimerkiksi sävellajien käyttöä esitettävissä teoksissa. Vaihtoehtona oli soittimien vaihtaminen kesken teoksen. 1800-luvulla läppäkoneisto kehittyi niin, että vähitellen kaikki sävellajit ja puolisävelaskeleet olivat myös puupuhallinten käytettävissä.