Korintin kanava
Korintin kanava (kreik. Διώρυγα της Κορίνθου) on 6,3 kilometriä pitkä kanava, joka katkaisee Kreikan mantereen ja Peloponnesoksen niemimaan yhdistävän Korintin kannaksen. Kanava yhdistää toisiinsa Korintinlahden lännessä ja Saroninlahden idässä. Kanava rakennettiin vuosina 1883–1893. Sitä edelsi 600-luvulla eKr. rakennettu kivetty tie, jota pitkin pystyttiin liikuttamaan pieniä aluksia.
Historia
Maantiede ja arkkitehtuuri
Syvässä peruskallioon louhitussa kuilussa kulkeva, viivasuora Korintin kanava on poikkeuksellinen taidonnäyte 1800-luvun lopun rakennustyöksi. Koska kanava on kuitenkin vain 21 metriä leveä ja siinä on vettä vain kahdeksan metrin syvyydeltä, se on aivan liian ahdas modernille laivaliikenteelle. Kanavaa käyttävätkin nykyisin lähinnä turistialukset, ja siitä on muodostunut suosittu turistinähtävyys. Kanavan yli kulkee Ateenasta Peloponnesokselle johtava päätie sekä rautatie. Kanavan itäisen ja läntisen suun yli johtavat ainutlaatuiset mekaaniset sillat, jotka eivät tavallisten laskusiltojen tavoin tee tilaa laivoille nousemalla ylös vaan laskeutumalla kanavan pohjaan.