Pysäkki 4
Ilona, Saku ja Oona
Laulu tuntuu energiseltä ja iloiselta. Siinä kuvaillaan ihastumisen tunnetta. Tekstissä esitellään epävarmuuden tunnetta ja pohditaan uskaltaako.
Laulun tehtävä on viihdyttää ja jakaa tunteita.
Laulun on tuottanut Eino ja Aapeli. He ovat kaksi nuorta poikaa. ja video on julkaistu youtubessa, jossa se on kaikkien nähttävänä.
Kohde ryhmänä ovat muut noin samanikäiset lapset.
Youtubesta löytyy paljon samantyylisiä tekstejä, tosin usein samasta aiheesta laulava enemmän aikuiset ja vanhemmat nuoret. Oman itsensä ikäisiltä tulevat laulut iskevät varmaan erilailla, kuin aikuisemmilta tulleet.
Youtuben lisäksi samantyyliseen sisältöön tomrää myös kirjoissa ja sarjoissa. Ihastukset ovat lasten ja etenkin nuorten kirjallisuudessa puhuttava aihe.
Laulajat tuovat itseään esiin melko itsevarmasti, joten he ottavat itsensä ja tekstinsä vakavasti. Lapset tekevät lauluja selkeästi myös omaksi ilokseen ja se näyttäisi olevan heistä hyvin hauskaa.
Ryhmä 3
Kuuluuko Einon ja Aapelin oma ääni laulussa ja musiikkivideossa?
On pyritty huomiomaan kohdeyleisöä (nuoret tytöt) ja artistien ikää aikuisten toimesta.
Tavoitteena myydä Einon ja Aapelin musiikkia ja brändiä.
Videon tapahtumat ja miljöö voisi olla realistinen.
Ryhmä 2
- Musiikkivideon monitulkintaisuus
Onko tarinassa kaksi eri henkilöä, jotka tavoittelevat samaa tyttöä, vai onko tarinassa yksi henkilö, jolla on sisäinen ristiriita (tykkäätkö minusta tälläisena kuin olen).
- Olivatko musiikkivideon tapahtumat kohdeyleisölleen (alakouluikäiset) tavallisia (esim. treffeillä käynti)
- Ihastumisen tunteeseen voi samastua, mutta sitä voi olla vaikea sanoittaa
Ryhmä 1
- Musiikkivideo tukee musiikkivideon tarinaa
-Herää kysymys, onko lapset edes halunneet osallistua kappaleen tekoon? (Kappaleen teema, onko kukaan 10v että alanpas tekemään musiikkia?)
- Kuka kappaleen on tehnyt? Onko pojilla ollut osuutta tai arpaa sanoitukseen (sanat risteää esittäjistä)
-