VKB35 Perustaso 2 (2op)
Opintojakson tehtävänä on tarjota opiskelijalle välineitä ilmaista kohdekielellä tuntemuksiaan ja mielipiteitään. Opintojaksolla harjoitellaan vuorovaikutuksen ylläpitoa ja aktiivisen kuuntelun taitoa.
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
Opintojakso arvioidaan numeroilla 4–10.
Arviointi ja muu palautteen antaminen kohdistuvat oppimäärän tavoitteiden mukaiseen osaamiseen ja keskeisten sisältöjen hallintaan.
Arvioinnin kohteena ovat opiskelijan vuorovaikutusosaaminen, tekstin tulkinta- ja tuottamistaidot sekä kulttuurinen osaaminen.
Arvioinnin kohteena ovat myös opiskelijan opiskelutaidot, kuten opiskelustrategioiden kehittämisen taidot sekä oppimisen edistämistä tukevat työskentelytaidot.
Arvioinnin perusteena käytetään opintojaksolla yhteisesti sovittuja suorituksia (esimerkiksi sanakokeet, kirjoitustehtävät, kokeet ja videot). Arvioinnin tukena voidaan käyttää myös opiskelijan itse- ja vertaisarviointia sekä työskentelyn monipuolista havainnointia.
Laaja-alaista osaamista arvioidaan esimerkiksi tuotosten sekä pari- tai ryhmätyöskentelyn perusteella.
Yleiset tavoitteet
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija- pystyy vuorovaikutukseen taitotason A1.3–A2.1 tavoitteiden mukaisesti.
Keskeiset sisällöt
- hyvinvointi ja terveys
- eri elämänvaiheet
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
- vuorovaikutusosaaminen
- yhteiskunnallinen osaaminen
- hyvinvointiosaaminen
Ehdotuksia soveltuvista työtavoista
- parityöskentely
- haastattelu
- blogi
Arviointi
Opintojakso arvioidaan numeroilla 4–10.Arviointi ja muu palautteen antaminen kohdistuvat oppimäärän tavoitteiden mukaiseen osaamiseen ja keskeisten sisältöjen hallintaan.