Työskentely

23.4.

Tuona päivänä aloitettiin tämän työn teko. Ensin piti miettiä, mistä aikoi työn tehdä, ja siihen sai käyttää aikaa korkeintaan yhden tunnin. (Jos muistan oikein?) Ensin en heti keksinyt aihettani. Ajattelin kyllä heti alusta alkaen, että haluaisin piirtää kuvan jostain k-pop-idolista, mutta halusin siihen myös jotain extraa, ettei se olisi vain pelkkä tavallinen henkilökuva. Päätin sitten, että päätin tehdä kuvalle kehyksiksi ns photocardholderin. Kun oli saanut työn aiheen päätettyä, piti rueta tekemään suunnitelmaa. Tein suunnitelman aika nopeasti, enkä tehnyt sitä tarkoituksella niin huolellisesti, jotta kerkeäisin tehdä edes sen loppuun, joten siksi siitä tuli aivan hirveä. :D Onneksi sitä ei arvioida. Tuolla kuviskerralla en kerennyt tehdä enää muuta, sillä minun piti mennä digiagenttijuttuun. 

30.4.

Tuona päivänä aloitinkin sitten itse työn tekoa. Aloitin photocardholderin hahmottelulla, jonka jälkeen jatkoin hahmottelemalla pään, kasvot ja muun vartalon. Lopuksi piirsin vielä hiukset. Vaikein asia tällä tunnilla oli hahmoni paidan teko, koska en halunnut siitä liian pitkää, ja muutenkin se näytti tyhmältä, joten ajattelin, että jätän sen ensikerraksi. Tuona päivänä sain olla molemmat tunnit kuviksessa, koska tuona päivänä ei ollut digiagenttijuttua!

7.5.

Tuona päivänä jatkoin ensin piirtämällä paidan. Tai siis yritin piirtää, sillä eihän siitä taaskaan tullut yhtään mitään. Ajattelin, että siirrän sen vielä vähän myöhemmälle, ja rupesinkin miettimään hahmoni käsien asentoja, ja rupesin hahmottelemaan niitä. Tuolla tunnilla sain tehtyä kädet, aloitettua väritystä, sekä paranneltua yksityiskohtia. Sain myös paidan tehtyä, mutta kun kotona tein työn loppuun, tein sen vielä kuitenkin uudestaan, ja nyt se näyttää mielestäni paremmalta!