VEB36 Perustaso 3 (2op)
Opintojakson tehtävänä on ohjata opiskelija kielialueen kulttuurisesti ja historiallisesti keskeisten aiheiden pariin. Opintojaksolla rohkaistaan opiskelijaa käyttämään kohdekieltä itseä kiinnostavia kulttuuriaiheita tutkittaessa. Opintojakson aikana opiskelija tekee oman kohdekielisen tuotoksen.
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
Ehdotuksia soveltuvista työtavoista
Opintojakso arvioidaan numeroilla 4–10.
Arviointi ja muu palautteen antaminen kohdistuvat oppimäärän tavoitteiden mukaiseen osaamiseen ja keskeisten sisältöjen hallintaan.
Arvioinnin kohteena ovat opiskelijan vuorovaikutusosaaminen, tekstin tulkinta- ja tuottamistaidot sekä kulttuurinen osaaminen.
Arvioinnin kohteena ovat myös opiskelijan opiskelutaidot, kuten opiskelustrategioiden kehittämisen taidot sekä oppimisen edistämistä tukevat työskentelytaidot.
Arvioinnin perusteena käytetään opintojaksolla yhteisesti sovittuja suorituksia (esimerkiksi sanakokeet, kirjoitustehtävät, kokeet ja videot). Arvioinnin tukena voidaan käyttää myös opiskelijan itse- ja vertaisarviointia sekä työskentelyn monipuolista havainnointia.
Laaja-alaista osaamista arvioidaan esimerkiksi tuotosten sekä pari- tai ryhmätyöskentelyn perusteella.
Yleiset tavoitteet
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija- pystyy vuorovaikutukseen taitotason A2.1 tavoitteiden mukaisesti.
Keskeiset sisällöt
- eri kulttuuriaiheita kieli- ja kulttuurialueelta
- ajankohtaiset kulttuuriaiheet
- luova toiminta opiskelijoiden oman mielenkiinnon perusteella
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
- vuorovaikutusosaaminen
- globaali- ja kulttuuriosaaminen
- monitieteinen ja luova osaaminen
Ehdotuksia soveltuvista työtavoista
- esitelmä
- ryhmätyö
- uutisseuranta
Arviointi
Opintojakso arvioidaan numeroilla 4–10.Arviointi ja muu palautteen antaminen kohdistuvat oppimäärän tavoitteiden mukaiseen osaamiseen ja keskeisten sisältöjen hallintaan.