Maaliskuu
"Maaliskuussa sulaa jää, jää ja talvi tähän jää!" Oikean lumisen ja pakkastalven jälkeen taiteilimme talvimaiseman kuulilla maalaten muistoksi talvesta 2021. Viikolla 9 osa meistä lomaili perheiden kanssa ja osa puuhasteli päiväkodilla yhdessä rallaajien kanssa. Viskarit saivat Heta-Maijan muskarin päätökseen ja musiikinteorian perusasiat ovatkin jo hyvin hallussa. Tästä voisi saada kipinän jatkoharrastukseen musiikin parissa. Helmikuun pakkaset estivät metsämörreilyn metsässä. Silloin keksimme hyödyntää päiväkotimme yläkertaa kokoontumispaikkana ja salin takkaa makkaranpaistoon. Nyt pääsimme jälleen metsään ja kodalle paistamaan makkaroita. Se tuntui hyvältä ja vapauttavalta. Kyllä luonnossa viihtyy ja tekemistä riittää!
Ulkoleikit muuttuivat vesileikeiksi suuren lumimassan alkaessa sulaa kohisten eikä kotimatkalle lähdetty kovin puhtaina. Rapa ja kura roiskuivat leikeissä kasvoille asti. Kurapukukausi ei tuntunut loppuvan koskaan! Kiva oli pomppia kuralätäköissä, kun trampoliinikin oli vielä talviteloilla. Syvimpiin vesilätäköihin ei ollut pääsyä. Siitä ja turvallisuudesta huolehti huoltomies rajaamalla ne pois käytöstä.
Oman mielipiteemme päiväkodista ja hoidossaolosta saimme kuuluviin, kun osallistuimme Lasten Forssa 2 arviointiin. Ryhmän aikuiset haastattelivat ja kirjasivat ylös meidän vastaukset. Oli uuvuttavan paljon kysymyksiä. Kaikkiin vastasimme reippaasti ja osaavasti. Kertasimme syksyllä yhdessä tekemiämme ryhmäsääntöjä seinätaulun ilmestyessä seinälle. Se näkyy myös ryhmämme etusivulla pedassa. Yksi tärkeä sääntö oli unohtumassa: Leikitään yhdessä, ollaan kavereita ja ystävällisiä toisillemme.
Pääsiäistä juhlimme nyt maaliskuussa. Siihen valmistauduimme hyvissä ajoin kylvämällä siemenet pääsiäisruohoastiaan, johon olimme itse suunnitelleet koristeet. Pääsiäisviikolla askartelimme lisää koristeita ja kruununa oli päivähoitotoimikunnan järjestämä tipujahti pihalla. Seurakunnan pääsiäiskirkko oli striimattu videolle ja siinä ystävämme kirkonrotta kertoi miksi pääsiäistä oikein vietetään. Yllärinä oli aikuisilta saadut vapaaliput salin elokuvaesitykseen! Nimeltään elokuva oli: Kuuhun asti. Olemmehan kovasti rakennellen avaruusrakettia pahvilaatikoista ja kiinnostuneet avaruuden asioista. Mihin tässä vielä päädytään eipä tiedä kukaan. Se on selvää ainakin, että kevät keikkuvin tulevi!