Koululaisten ensiapukurssi
Vanhempainyhdistys järjesti lokakuussa oppilaille ja heidän vanhemmilleen suunnatun ensiapukurssin. Kurssin vetäjänä toimi ensiapukouluttaja Anu Ikonen. Kurssin aikana mietittiin toimintatapoja erilaisissa hätätilanteissa niin kotona kuin muuallakin sekä sitä, miten vahinkojen syntymistä voidaan ennaltaehkäistä. Harjoiteltiin myös mm. soittamista hätänumeroon, elvytystä, haavojen sidontaa ja potilaan kylkiasentoon asettamista.
Oppilaat kokivat kurssin erittäin hyödylliseksi ja mielenkiintoiseksi sekä toivoivat sille jatkoa.

Aluksi tutustuttiin Anne-nukkeen.
Sitten päästiin harjoittelemaan.

Ensin hälytettiin paikalle apua puhelimella.

Sitten kokeiltiin, hengittääkö potilas.

Seuraavaksi alettiin elvyttää painelemalla rintakehää 30 kertaa.

Elvytystä jatkettiin puhaltamalla ilmaa autettavan keuhkoihin 2 kertaa.

Anu näytti myös defibrillaattorin toimintaperiaatteen.

Kurssilaiset saivat tutustua myös lämpöpussiin, jollaiseen voi tarvittaessa kääriä loukkaantuneen potilaan onnettomuuspaikalla.

Kylkiasentoon asettamisharjoituksia.

Kurssilla harjoiteltiin myös avannosta pelastamista.