vk 13 - päivä voittaa talven
Päivä voittaa talven
Viime viikko oli mielenkiintoinen viikko.
Maanantaina puhuin sääntöjen noudattamisesta ja poliiseista.
Tiistaina kerroin kauhuelokuvasta, joka oli filmattu WC:ssä – vessassa haisi aivan mädätykselle, koska joku tai jotkut eivät muistaneet huuhdella pönttöä käytön jäljiltä.
Keskiviikkona oli Minna Canthin liputuspäivä. Hän oli tyttö, joka ei tyytynyt ”ei käy” vastaukseen. Hän eli sellaisessa maailmassa, jossa tytöt eivät saaneet samoja oikeuksia kuin pojat. Hän ei sitä hyväksynyt ja päätti muuttaa maailmaa. Hän rakasti lukemista niin paljon, että hänen kerrotaan jopa lukeneen salaa keittiössä perunoita kuoriessaan!
Torstaina yö ja päivä jakoivat yhden päivän reilusti tasan, jolloin päivä ja yö olivat täsmälleen yhtä pitkät. Silloin oli nimittäin kevätpäiväntasaus.
Perjantaina Saksassa pidettiin kansainvälinen kongressi hevosten hammasterveyden parantamiseksi.
Melkoinen viikko siis, mutta kuten äsken kerroin yöllä ja päivällä oli torstaina tasapeli. Tällä viikolla tilanne on muuttumassa – päivä on voittamassa. Annamme tulevana sunnuntaina sille yhden tunnin etumatkaakin. Silloin alkaa kesäaika, jolloin siirrämme kelloja yhden tunnin eteenpäin eli tuntiviisari hypäytetään yhden tunnin yli.
Yksi tunti siis katoaa taianomaisesti.
Nyt taas kysymys pohdittavaksi: Mihin se menee ja saammeko sitä koskaan takaisin?