Viikko 35
Kolmannella viikolla jatkoimme harjoitteluamme yhteisten sopimusten noudattamisesta sekä tunteiden ilmaisukeinoista. Kirjainmatkalla kertasimme ensimmäistä kirjainta eli A:ta. Numeromatkalla kerrattiin erityisesti lukua 1. Ympäristömatkalla seikkailtiin koulun pihalla ja metsässä sekä tehtiin havaintoja eri aistikanaviamme käyttäen. Lisäksi työstettiin luontotaidetta ryhmänä. Kädentaidoissa teimme piirustusalustat; kynäpurkitkin saimme vaiheeseen. Musiikissa taputeltiin ja rytmiteltiin Suomen luonnon asukkaita ja tutustuttiin erityisesti ilvekseen. Rytmisoittimilla soitettiin ja suomalaisesta metsästä laulettiin. Liikuntatunnilla huristeltiin junan kuljettamana lehtipysäkeillä. Päivin kanssa kerhoiltiin tiistaina, srk:n Eija oli ilonamme torstaina ja Minna-open kanssa touhuttiin perjantaina.