Korian ja Napan koulujen lukuvuosi 2020-2021

Erikoisen kevään ja kesän jälkeen aloitamme uutta lukuvuotta pitkälti samoin säännöin ja rajoituksin, kuin keväällä. Vallitseva pandemia määrittelee myös koulun toimintaa ja arjessa pyrimme löytämään toimintatapoja, jotka luovat turvaa, mutta mahdollistavat silti opiskelun ja koulunkäynnin. Oppilaiden, perheiden ja henkilökunnan turvallisuus edellä suunnitellaan ja toteutetaan kouluvuotta. Suuria yhteisiä tapahtumia, kuten vanhempainiltoja ja juhlia emme nyt järjestä, mutta lapsen kannalta tärkeät tapaamiset ja palaverit kyllä toteutetaan erikseen sopien.

Toinen erittäin ikävä asia tähän lukuvuoden alkuun on tietysti Kouvolan kaupungin toimeenpanema lomautus. Muu henkilökunta on jo lomautuksensa suorittanut, mutta opettajat ovat vuorotellen lomautettuina kahdessa jaksossa 25.8.-2.9. sekä 15.-23.9. Silloin puolella normaalista opettajamäärästä toteutetaan oppilaiden koulupäivät.

Paljon hyvää ja mukavaakin on tiedossa, vaikka korona sekä lomautukset tätä lukuvuotta varjostavatkin. Olemme useamman vuoden tauon jälkeen päässeet taas mukaan kansainväliseen Erasmus-hankkeeseen. Hankkeen teema noudattelee jo viime vuonna aloitettua ja tänä syksynä jatkettavaa Lukemalla lentoon-vuositeemaa. Tavoitteena on kehittää koulumme opetusmenetelmiä, joilla vahvistetaan varhennetun englannin kielen opetusta, kansainvälisiä kontakteja sekä oppilaiden monilukutaitoa. Nykyisinhän englannin opiskelu aloitetaan jo ekaluokalta.

Olemme mukana myös Challenge-tutkimuksessa, joka liittyy kiusaamisen vastaiseen KiVa koulu-ohjelmaan. Suomi on saanut Euroopan tutkimusneuvostolta huomattavan apurahan ja tässä tutkimuksessa pureudutaan haasteeseen, että kiusaaminen toisinaan jatkuu, vaikka siihen puututaan koulussa asianmukaisesti. Todella tärkeä tutkimus siis. Tästä teille huoltajille tulee ihan lähiaikoina lisätietoa ja osallistumispyyntöjä.

Viime keväänä suoritettiin historiallinen etäkouluvaihe. Lapset ja siinä samalla te huoltajatkin pääsitte katsomaan koulunkäyntiä ihan uusin silmin. Jatkumoksi tähän, teille huoltajille aukeaa 25.8. alkaen mahdollisuus suorittaa verkkokurssi ja syventää tietämystä, mitä ihmettä täällä koulussa nykyisin oikein tapahtuu. Koulukoulu-verkkokurssi aukeaa siis 25.8. teidän huoltajien käyttöön. Se on maksuton, älypuhelimella tai tietokoneella tehtävä lyhytverkkokurssi. Se vahvistaa jaettua ymmärrystä peruskoulun toimintatavoista, oppimiskäsityksestä ja arvopohjasta ja antaa teille huoltajille uusia eväitä lastenne koulunkäynnin tukemiseen. Toivottavasti mahdollisimman moni teistä tarttuu tähän haasteeseen!

www.koulukoulu.fi


Hyvää lukuvuotta ja antoisaa yhteistyötä toivottaa

Sinikka Kytömäki

rehtori