Hyypässä leimaa-antavimpia luontoelementtejä ovat laakson pohjalla mutkitteleva joki puustoisine rantavyöhykkeineen, rinteitä laakson poikkisuuntaan uurtavat kanjonimaiset purouomat ja syvät Katikan kanjonit, kymmenet lähteet, metsäsaarekkeet, huomionarvoinen linnusto sekä muutoinkin rikas eläin- ja kasvikunta. Hyypänjoki on kapea, mutta pienuudestaan huolimatta joki koetaan kylällä arvokkaana identiteettitekijänä, jota halutaan myös hoitaa. Jokeen liittyy myös arvokasta eläimistöä, kuten purotaimen ja muuta kalakantaa.

Kuva: Vasemmalla puro Katikassa. Yläkuvassa oikealla Hyypänmäen lähteikkö, alakuvassa Hosikankaan lehtomainen paisterinne.

Laakson poikki maastoon kuluneissa uomissa jokeen virtaavat purot ja luomat ovat usein puustoisia ja jakavat pitkänomaista maisemaa pienempiin maisematiloihin. Näillä kapeilla puustoisilla vyöhykkeillä on usein rikas eliöstö ja myös elämyksellisiä luontoympäristöjä. Suurin ja vuolain puro on Rauhaluoma laakson keskivaiheilla. Kanjonimaisissa uomissa virtaavat luonnontilaiset purot ovat metsälailla suojeltuja. Kanjoneiden rinteitä on aikaisemmin laidunnettu ja hoidettu puoliavoimina niittyinä, mutta nykyisin suuri osa niistä kasvaa puustoa. Osa metsistä on kuitenkin edelleen nautojen, hevosten ja lampaiden laitumina, mikä edistää myös niittykasvillisuuden säilymistä. Metsälaitumia on ollut mm. Kiviluomankylässä, Jokimäenkylässä, Panttikylässä ja Rotolankylässä.

Runsas lähteiden määrä näkyy maisemassa lukuisina metsäsaarekkeina avoimien peltojen keskellä, kun lähteiden ympäristö on jätetty raivaamatta pelloiksi. Laakson avointa maisemaa rytmittävät myös useat laajemmat metsäalueet, kuten Teevahainen, Pinokorpi, Pohjaiskorpi, Perkiö ja Kärmeskangas.

Laakson alueella ja reunoilla on myös talousmetsinä hoidettavia metsäalueita, joiden kiertokulku kuuluu myös perinteiseen kulttuurimaisemaan. Maastonmuodot tuottavat vaihtelua kasvupaikkatekijöihin, ja hoidetuissakin metsissä on monenlaista metsää. Esimerkiksi kumpareiden pohjoisrinteet ovat kosteampia ja varjoisempia ja notkoihin kertyy kosteutta. Metsätyyppi vaihtelee kasvupaikan mukaan. Hyypässä iso osa metsistä on rehevää sekametsää.

Metsän kehitystä pienestä taimikosta täysikasvuiseksi metsäksi kutsutaan sukkessioksi. Sukkession eri vaiheissa metsässä viihtyy eri kasvi- ja eläinlajeja. Metsäympäristön muodostavat kasvit ja sen asukkaat vaihtuvat vähitellen. Eliölajiston monipuolisuutta voidaan tukea monin tavoin metsänhoidossa. Yleensä eniten lajeja viihtyy metsien reuna-alueilla, joissa pienellä alueella on monenlaisia elinympäristöjä. Hyypän metsissä elää mm. metsäjäniksiä, kettuja, myyriä, hiiriä, hirviä, kärppiä, lumikkoja ja majavia.

Jotta laji voisi menestyä, sen elinympäristöjen täytyy säilyä. Eräät lajit elävät vain kuolleissa koivuissa, toiset viihtyvät vain metsäisillä soilla ja jotkin muut elävät vain palaneessa metsässä. Samantapaisten ympäristöjen ei myöskään pitäisi olla kaukana toisistaan, sillä kaikkien lajien ei ole helppo levittäytyä kauas. Yksioikoinen metsänhoito voi tuottaa vähälajista metsäympäristöä. Jos metsänhoidossa kiinnitetään huomiota monimuotoisuuteen, siellä kasvaa useampia eläin-, kasvi- ja sienilajeja.

Kuva: Luonnonmetsästä ei tuulenkaatoja korjata pois vaan ne saavat lahota. Monet hyönteiset ja sienet ovat lahopuusta riippuvaisia. OIkealla lähde Hosiojan haaran tuntumassa. Nelivyöjäärä suosii kosteilla paikoilla olevia lahoja maapuita, pökkelöitä ja kantoja. Aikuiset hakeutuvat mielellään kukille.










Miltä monimuotoinen metsä näyttää?

Monimuotoisessa metsässä on monia puulajeja. Puut ovat eri-ikäisiä, on kuolleitakin puita ja kaatuneita puita metsäaukeilla. Metsässä on sekä märkiä että kuivia, valoisia ja varjoisia kohtia. Tällaisessa metsässä on runsas kasvi- ja eläinlajisto. Kuolleista ja kuolevista puista tulee asuinpaikka sienille, jäkälille, sammalille ja hyönteisille, jotka vuorostaan ovat ravintona linnuille. Koloissa asuvat eläimet, kuten linnut ja oravat, löytävät tällaisessa metsässä helposti sopivan asuinpuun.

Monimuotoisuus on tärkeää, sillä se auttaa luontoa sopeutumaan muutoksiin. Jos tuhohyönteiset hyökkäävät metsään, jossa on vain yhtä puulajia, voi koko metsä kärsiä. Mitä enemmän lajeja, sitä vahvempi metsä. Myös metsäkuvioiden eri-ikäisyys lisää metsän monimuotoisuutta, sillä metsän sukkession eri vaiheissa viihtyvät eri lajit.

Hyypän rehevillä mailla on paljon monimuotoisia metsäympäristöjä, joissa on eri-ikäisten metsä-kuvioiden vaihtelua, sekametsää ja metsän reuna-vyöhykkeitä. Hyypän metsät ovat monimuotoisia kutakuinkin kauttaaltaan. Jo maaston monimuotoisuus ja rehevyys takaavat sen, ettei laajoja monotonisia alueita ole. Viereisessä satelliittikuvatulkinnassa näkyy Hyypän metsien rehevyys runsaina sinisinä ja tumman vihreinä alueina. Sininen tarkoittaa lehtoa tai lehtomaista kangasta ja tumman vihreä tarkoittaa tuoretta kangasta.

Perinnebiotooppialue löytyy Rotola-Pukkilan tilan metsälaitumelta Jokimäenkylästä. Suurilla metsälaidun-alueilla on saatu higland –karjan laidunnuksen avulla perinnebiotooppikasvillisuus elpymään. Niittykasvillisuus viihtyy karuissa oloissa eikä se pärjää kilpailussa esimerkiksi maitohorsmalle. Siksi perinneniittyjä ei lannoiteta. Niittykasvit hyötyvät siitä, että karjan kulkeminen pitää korkeammat kasvit kurissa.

Katso kuvia Riverhill -tilan nettisivuilta.