Sopimus biologisesta monimuotoisuudesta

Sopimus biologisesta monimuotoisuudesta

Suomi on allekirjoittanut kansainvälisen biologisen monimuotoisuuden yleissopimuksen. Sitoudumme siinä hoitamaan biologista monimuotoisuuttamme ja käyttämään sitä kestävällä tavalla, niin ettei se tuhoudu tai katoa. Suomi ja noin 190 muuta sopimuksen allekirjoittanutta maata (lähes koko maailma!) ovat luvanneet mm.:

  • hoitaa metsiä niin, että metsän eläimet ja kasvit selviytyvät,
  • harjoittaa maataloutta niin, että kaikki viljelymaiseman lajit, pieneliöt ja hyönteiset sekä linnut ja kasvit, säilyvät, kalastaa niin, etteivät kalat lopu, ja
  • suunnitella kaupunkimme niin, että monet eri eläin- ja kasvilajit voivat elää lähellämme.

Luonnon monimuotoisuus on siis otettava huomioon kaikessa toiminnassa. Metsien suhteen meillä on laki, jonka mukaan luonnon monimuotoisuudelle tärkeät metsät on säilytettävä. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi lähteet, purot, rehevät metsäsuot, letot, lehdot, mäenrinteet, mäkialueet ja ojittamattomien soiden metsäsaarekkeet.


Metsäsaarekkeet kuuluvat Hyypän maisemaan. Metsäsaarekkeissa ja metsänreunoissa suositaan puu- ja pensaskerroksen monilajisuutta.