7. Orjuus
Orjuus antiikin aikana (e-Opin e-Pookki 2- kirjan materiaalia)
Orjuutta pidettiin antiikin aikana luonnollisena olotilana. Orjuuden kritiikki moraalisesta näkökulmasta voimistui vasta 1800-luvulta lähtien, vaikka antiikin aikanakin esiintyi vaatimuksia orjien inhimillisemmästä kohtelusta. Kreikkalaisen filosofin Aristoteleen (384-322 eaa.) mielestä "orjien oikeudenmukainen hankkiminen on eräänlaista sodankäyntiä tai metsästystä", ja vaikka tarkoitus ei ollut kaikkien sotavankien orjuuttaminen, niin orjuus on niiden kohtalo, "jotka ansaitsevatkin olla orjia". Aristoteles pystyi myös kuvittelemaan yhteiskunnan jossa orjatyövoiman olisivat korvanneet koneet.Orjatyövoiman käytön on arveltu liittyneen aluksi maanviljelyksen käyttöönottoon. Esimerkiksi jo 3000-luvulla eaa., Mesopotamiassa sumerilaiset käyttivät kastelujärjestelmiensä ylläpitoon orjatyövoimaa. Edullisen työvoiman tarve on maanviljelyä harjoittavissa yhteiskunnissa suurempi kuin metsästäjä-keräilijä tai paimentolaiskulttuureissa.
Antiikin Kreikan orjuutta ei ole pidetty yhtä ankarana (nykyisten käsitysten mukaan ajateltuna) kuin orjuutta Egyptissä. Kreikassa orjia oli kahta päätyyppiä: yksityisempiä talousorjia ja valtion omistamia orjia joiden asema oli selvästi huonompi kuin talousorjien. Orjat saattoivat saada jopa palkkaa ja oli mahdollista esimerkiksi säästää rahaa ja ostaa itsensä vapaaksi, jonka jälkeen oli mahdollista saada kansalaisuus. Valtion orjat tekivät raskaita tietöitä tai maataloudessa, heitä voitiin kytkeä kahleilla yhteen ja ruoskia. Kreikkalaiset hankkivat orjansa Mustanmeren ympäristöstä, Vähästä-Aasiasta, sekä hellenistisellä ajalla myös Afrikasta.
Spartassa orjia oli vähemmän kuin Ateenassa koska valtion omistamat maaorjat helootit hoitivat Spartalaisten arvottomina ja raskaina pitämät työt. Helootit olivat sidottuja hoitamaan isäntänsä peltoja ja maa-alueita. Maaorjuus oli yleistä vielä keskiaikana ja aina uuden ajan alkuun saakka.
Orjuus oli periytyvää, eli orjan lapsesta tuli myös orja. Orjia hankittiin erityisesti sotasaaliina ja sotavangeista, mutta myös velkojen maksamattomuus saattoi joissakin tapauksissa suistaa ihmisen orjuuteen. Roomassa oli esimerkiksi mahdollista esimerkiksi pantata vaimonsa tai lapsensa velkoja vastaan, ja joutua tätä kautta orjaksi. Kreikan ja Rooman kansalaisten orjuuteen joutuminen oli kuitenkin harvinaista ja tämän estämiseksi säädettiin myös lakeja. (Kreikassa Solonin lait 500-luvulla eaa. ja Roomassa 300-luvulla eaa.)
Orjat talouselämässä
Antiikin Kreikkaa ja Roomaa on pidetty orjayhteiskuntina, joissa merkittävä osa taloudesta oli riippuvainen orjatyövoimasta. Antiikin Rooma oli varsin riippuvainen orjatyövoimasta. Huippuunsa orjien määrä nousi Roomassa 100-luvulla eaa. Orjia oli tuohon aikaan hyvin saatavilla sillä lukuisat sodat ja valloitukset, sekä merirosvojen aktiivinen toiminta toi markkinoille paljon orjia. Deloksen saari oli kuuluisa orjamarkkinapaikka ja on arvioitu, että siellä saatettiin yhden päivän aikana myydä jopa 10 000 orjaa.Orjat työskentelivät kodeissa monenlaisissa tehtävissä: palvelijoina, ovimiehinä, henkivartijoina, siivoojina, puutarhanhoitajina tai partureina. Kotitaloudessa työskentelevien orjien lisäksi orjat työskentelivät kaivoksissa, kylpylöissä, maatiloilla ja keramiikkapajoissa. Julkiset rakennustyöt tehtiin orjatyövoimalla.
Roomalaisten käsitykset orjille ja vapaille sopivista töistä poikkesivat jonkin verran kreikkalaisten käsityksistä. Vapaan roomalaisen ei ollut suotavaa tehdä ruumiillista työtä ja palkkatyötä toisen hyväksi pidettiin niin ikään orjuuteen rinnastettavana suhteena.
Roomassa orjatyövoimaa ei kuitenkaan käytetty vain palvelijoina tai ruumiillisiin töihin vaan esimerkiksi koko valtion byrokratia oli riippuvainen koulutettujen orjien työpanoksesta. Orjat saattoivat palvella myös opettajina, hyvin koulutettua kreikkalaista oppinutta orjaa voitiin pitää jopa eräänlaisina statussymboleina varakkaissa roomalaisissa piireissä. Oppineita kreikkalaisia orjia työskenteli opettajina, muusikkoina tai kirjastonhoitajina ja lääkäreinä. Esimerkiksi kuuluisan 600-luvulla eaa. Eläneen kreikkalaisen kirjailijan Aisopoksen väitettiin olleen orja, samoin kuuluisa stoalainen filosofi vuonna 135 kuollut Epiktetos oli orja.
Naisorjien arvo oli korkeimmillaan heidän ollessaan lastenhankkimisiässä. Esimerkkejä tämän iän ohittaneiden naisten myymisestä ei ole. Jos äiti oli orja lapsen syntyessä, myös lapsesta tuli omistajan orja, näin orjien omistaja lisäsi omaisuutensa määrää. Synnyttämisikäinen nainen oli arvokasta kauppatavaraa.