Vuosiluokka 9 

VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET

S1 Maapallon karttakuva ja alueet 

Sisällöt valitaan siten, että oppilaiden ymmärrys kartan peruskäsitteistä sekä erilaisista maasto- ja teemakartoista syvenee. Sisällöissä keskitytään koko maailman hahmottamiseen sekä Suomen, Euroopan ja maailman keskeisen paikannimistön omaksumiseen. Karttojen, paikkatiedon ja muun geomedian käyttö yhdistetään maantiedon kaikkien muiden sisältöjen opiskeluun. 

Pyritään varmistamaan kartan peruskäsitteiden hallinta ja syventämään edelleen maasto- ja teemakarttojen ymmärrystä. Sisällöissä keskitytään Suomen keskeisen paikannimistön omaksumiseen. Syvennetään paikkatietosovellusten käyttöä. Karttoja, paikkatietoa ja muuta geomediaa käytetään kaikessa maantiedon opiskelussa. 


S2 Ajankohtainen muuttuva maailma
 

Seurataan ajankohtaisia uutisia maailman eri alueilta ja sijoitetaan uutiset kartalle. Pohditaan kriittisesti uutistapahtumien taustoja ja alueellisia merkityksiä. Uutisseuranta yhdistetään maantiedon muiden sisältöjen opiskeluun. Tutustutaan työelämässä ja yhteiskunnan eri osa-alueilla tarvittavaan maantieteelliseen osaamiseen. 

Seurataan ajankohtaisia uutisia Suomesta ja lähialueelta sekä sijoitetaan uutiset kartalle. Harjoitellaan uutistapahtumien taustan ja alueellisen merkityksen pohtimista. Uutisten seuraamista hyödynnetään maantiedon muiden sisältöjen opiskelussa. Tutustutaan yhteiskunnassa tarvittavaan maantieteelliseen osaamiseen. 


S3 Elämän perusedellytykset maapallolla
 

Sisällöt liittyvät planetaarisuuteen ja sen vaikutuksiin maapallolla. Käsitellään vuorokauden ja vuodenaikojen vaihtelua sekä ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeitä. Tarkastellaan elämän perusedellytyksiä kuten puhdasta ilmaa, vettä ja ravintoa, niiden esiintymistä ja kestävää käyttöä. 

Sisältö painottuu 7. luokkaan. Tarkastellaan Suomen luonnonmaantieteellisiä erityispiirteitä ja vesihuoltoa. 


S4 Muuttuvat maisemat ja elinympäristöt
 

Tarkastellaan oman kotiseudun erityispiirteitä sekä Suomen maisema-alueita. Tehdään kenttätutkimuksia omassa lähiympäristössä. Osallistutaan oman lähiympäristön monimuotoisuuden vaalimiseen sekä sen viihtyisyyden ja turvallisuuden suunnitteluun ja parantamiseen. Tutkitaan esimerkkien avulla maailman eri alueiden luonnon- ja kulttuurimaisemia. 

Voidaan tehdä kenttätutkimuksia omassa lähiympäristössä. Opiskellaan oman kotiseudun erityispiirteitä ja Suomen maisema-alueita. Vertaillaan esimerkkien avulla Suomen ja maailman eri alueiden luonnon- ja kulttuurimaisemia. 


S5 Ihmiset ja kulttuurit maapallolla
 

Tutustutaan kulttuureihin, ihmisten elämään, asumiseen ja elinkeinoihin Suomessa, Euroopassa ja eri puolilla maailmaa. Tarkastellaan esimerkkien avulla, miten ympäristö vaikuttaa elinkeinoihin, asumiseen ja muuhun ihmisen toimintaan. Pohditaan ihmisoikeuksia ja hyvän elämän edellytyksiä erityisesti lasten ja nuorten näkökulmasta. 

Tarkastellaan Suomen kulttuurimaantieteellisiä erityispiirteitä. Sisältö painottuu 8. luokalla. 


S6 Kestävä elämäntapa ja luonnonvarojen kestävä käyttö
 

Keskitytään luonnonvarojen kestävään käyttöön ja biotalouden mahdollisuuksiin Suomessa ja muualla maailmassa. Tutkitaan tuotteiden elinkaaria sekä pohditaan omia kulutusvalintoja ja toimintaa vastuullisena kansalaisena. Perehdytään ympäristönmuutoksiin, erityisesti ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen. Käsitellään ympäristön tilaa ja yhteistyömahdollisuuksia Itämeren alueella. Pohditaan esimerkkien avulla globalisaation vaikutuksia ja alueellisia kehityskysymyksiä. 

Pohditaan omia kulutusvalintoja ja vastuullisena kansalaisena toimimista. Perehdytään ympäristönmuutoksiin, erityisesti ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen. Opiskellaan Itämeren ympäristön tilaa ja alueen yhteistyömahdollisuuksia. Luonnonvarojen kestävä käyttö, biotalous ja globalisaatiokysymykset painottuvat 8.luokalla. 

 

Opetuksen tavoitteet 

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet 

Laaja-alainen osaaminen 

T1 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L1, L4, L5 

T2 

S1, S2, S3, S4, S6 

L4, L5 

T3 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L2, L4 

T4 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L7 

T5 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L1 

T7 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L5, L6 

T8 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L1 

T9 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L4 

T10 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L2 

T12 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L7 

  

VUOSILUOKAN TAVOITTEET

T2 ohjata oppilasta tutkimaan luonnonmaantieteellisiä ilmiöitä sekä vertailemaan luonnonmaisemia Suomessa ja muualla maapallolla 

Oppilas tutustuu erilaisten luonnonmaantieteellisten ilmiöiden kuten jääkauden vaikutuksiin ja näkymiseen Suomessa. 

Oppilas harjoittelee luonnonmaantieteellisten ilmiöiden selittämistä. 

Oppilas pohtii Itämeren merkitystä Suomelle. 

Opettaja ohjaa oppilasta ymmärtämään oman kotiseudun luonnonmaiseman erityispiirteitä. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Luonnonmaantieteellisten ilmiöiden hahmottaminen 

Oppilas osaa selittää esimerkkien avulla Maan planetaarisuuden, vuorokauden- ja vuodenaikojen vaihtelun sekä hahmottaa maapallon kehät ja vyöhykkeisyyden. Oppilas osaa tunnistaa ja kuvailla luonnonmaisemia Suomessa ja maapallolla sekä osaa tuoda esille joitakin niiden syntyyn vaikuttaneita tekijöitä. 

 

T3 ohjata oppilasta tutkimaan ihmismaantieteellisiä ilmiöitä ja kulttuurimaisemia sekä ymmärtämään erilaisia kulttuureita, elinkeinoja ja ihmisten elämää Suomessa ja maapallon eri alueilla 

Oppilas pyrkii kuvaamaan kulttuurimaisemien vaihtelua Suomessa. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Ihmismaantieteellisten ilmiöiden hahmottaminen 

Oppilas osaa kuvata ihmisten elämän ja kulttuurien piirteiden sekä kulttuurimaisemien vaihtelua Suomessa ja muualla maailmassa. 

 

T4 kannustaa oppilasta pohtimaan ihmisen toiminnan ja luonnonympäristön välistä vuorovaikutusta sekä ymmärtämään luonnonvarojen kestävän käytön merkitys 

Oppilas opiskelee, miten luonnonympäristö vaikuttaa ihmisten elämään ja elinkeinoihin Suomessa. 

Oppilas pohtii, millaisia vaikutuksia ihmisen toiminnalla on luonnonympäristön tilaan erityisesti Suomessa. 

Oppilas pohtii luonnonvarojen kestävää käyttöä. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Luonnon ja ihmisen toiminnan välisen vuorovaikutuksen ymmärtäminen sekä luonnonvarojen kestävä käyttö 

Oppilas osaa kuvata, miten luonnonympäristö vaikuttaa ihmisten elämään ja elinkeinoihin sekä millaisia vaikutuksia ihmisen toiminnalla on luonnonympäristön tilaan Suomessa ja eri puolilla maapalloa. Oppilas osaa kertoa, miksi luonnonvarojen kestävä käyttö on tärkeää. 

 

T5 ohjata oppilasta kehittämään maantieteellistä ajattelutaitoa sekä kykyä esittää maantieteellisiä kysymyksiä 

Oppilas tutkii erilaisia alueita. 

Oppilas tulkitsee eri aluetasoisia karttoja painottaen omaa lähiympäristöä, kuntaa ja Suomea. 

Oppilas harjoittelee alueiden välisten erojen kuvaamista ja selittämistä. 

Oppilas harjoittelee maantieteellisten kysymysten tekemistä ja pohtii niiden vastauksia. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Maantieteellinen ajattelutaito 

Oppilas osaa selittää että maantiedossa tutkitaan alueita ja alueiden välisiä eroja sekä hahmottaa kartoilta eri aluetasot: oma lähiympäristö, kunta, Suomi, Eurooppa ja koko maailma. Oppilas osaa esittää maantieteellisiä kysymyksiä ja pohtia vastauksia niihin. 

 

T7 ohjata oppilasta harjaannuttamaan arkielämän geomediataitoja sekä lukemaan, tulkitsemaan ja laatimaan karttoja ja muita malleja maantieteellisistä ilmiöistä 

Oppilas tutustuu satelliitti- ja ilmakuvien tulkintaan. 

Oppilas harjoittelee kuvien ja muun geomedian käyttöä maantiedon sisältöjen opiskelussa sekä arkielämässä. 

Oppilas tutustuu paikkatietosovellusten käyttöön (esim. navigaattorit ja sähköiset reittipalvelut). 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Geomediataidot 

Oppilas osaa käyttää kuvia, karttoja, karttapalveluja sekä muuta geomediaa maantiedon sisältöjen opiskelussa sekä arkielämässä. Oppilas osaa laatia yksinkertaisia karttoja, diagrammeja sekä muita maantieteellisiä malleja. 

 

T8 ohjata oppilasta kehittämään maantieteellisiä tutkimustaitoja 

Oppilas tekee pienimuotoisen lähialueeseen tai Suomeen liittyvän maantieteellisen tutkimuksen. 

Oppilas harjoittelee tutkimustulosten havainnollistamista geomedian avulla ja esittämistä suullisesti. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Tutkimustaidot 

Oppilas osaa toteuttaa pienimuotoisen maantieteellisen tutkimuksen. Oppilas osaa havainnollistaa tutkimustuloksia geomedian avulla sekä esittää tutkimustulokset suullisesti. 

 

T9 harjaannuttaa oppilasta havainnoimaan ympäristöä ja siinä tapahtuvia muutoksia sekä aktivoida oppilasta seuraamaan ajankohtaisia tapahtumia omassa lähiympäristössä, Suomessa ja koko maailmassa 

Voidaan tehdä maastotutkimuksia lähiympäristössä. 

Oppilas tutustuu erityisesti Suomessa tapahtuviin ympäristömuutoksiin ja muutoksia aiheuttaviin tekijöihin. 

Oppilas seuraa maantieteellisiin ilmiöihin liittyvää ajankohtaista uutisointia ja pohtii tapahtumien taustoja 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Ympäristölukutaito ja ympäristön muutosten arvioiminen 

Oppilas osaa havainnoida lähiympäristön muutoksia, osaa antaa esimerkkejä Suomessa ja muualla maailmassa tapahtuvista ympäristön muutoksista ja osaa nimetä keskeisiä muutoksia aiheuttavia tekijöitä. Oppilas osaa tuoda esille maantieteellisiin ilmiöihin liittyvää ajankohtaista uutisointia ja osaa selittää tapahtumien taustoja. 

 

T10 tukea oppilasta kehittämään vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja sekä argumentoimaan ja esittämään selkeästi maantieteellistä tietoa 

Oppilas työskentelee ryhmässä ja arvioi omaa toimintaansa. 

Oppilas pystyy esittämään mielipiteitään maantieteellisistä asioista. 

Oppilas opettelee erilaisten näkemysten kuuntelua ja rakentavaa suhtautumista sekä harjoittelee argumentoinnin taitoja. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Ryhmässä työskentelyn ja argumentoinnin taidot 

Oppilas osaa toimia ryhmän jäsenenä ja arvioida omaa toimintaansa ryhmässä. Oppilas osaa esittää mielipiteitä 

maantieteellisistä asioista sekä kuunnella ja suhtautua rakentavasti erilaisiin näkemyksiin. 

 

T11 ohjata oppilasta vaalimaan luontoa, rakennettua ympäristöä ja niiden monimuotoisuutta sekä vahvistaa oppilaan osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja 

Oppilaat tutustuvat paikalliseen kaavoitukseen. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Osallistumisen ja vaikuttamisen taidot 

Oppilas toimii projektissa, jossa yhdessä muiden kanssa vaikutetaan lähiympäristön viihtyisyyden parantamiseen tai ympäristön monimuotoisuuden säilyttämiseen. Oppilas ymmärtää ja osaa kuvata globaalin vastuun merkitystä omassa toiminnassaan. 

 

T12 tukea oppilasta kasvamaan aktiiviseksi, vastuullisesti toimivaksi ja kestävään elämäntapaan sitoutuneeksi kansalaiseksi 

Oppilas harjoittelee, miten toimia vastuullisesti koulussa ja koulun ulkopuolella. 

Oppilas harjoittelee ottamaan kantaa kestävän kehityksen kysymyksiin. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

T12 tukea oppilasta kasvamaan aktiiviseksi, vastuullisesti toimivaksi ja kestävään elämäntapaan sitoutuneeksi kansalaiseksi 

Oppilas osaa kertoa, miten toimitaan vastuullisesti koulussa ja koulun ulkopuolella. Oppilas osaa ottaa kantaa kestävän kehityksen kysymyksiin ja osaa antaa esimerkkejä miten toimitaan kestävän elämäntavan mukaisesti.