Veden kulutus eri kodin kohteissa
Vedenkulutuksen seuranta tapahtuu kotona. Seurantaa tehdään yhden viikon ajan. Voit seurata vedenkulutusta omalta kohdaltasi tai koko perheen osalta (mikäli muu perhe haluaa osallistua). Jos asunnossanne on vesimittari, merkitse sen lukema muistiin tarkkailujakson alussa ja lopussa.
Ennen seurannan aloittamista arvioi vedenkulutuksesi seurantajakson aikana. Mihin arvelet kuluvan eniten vettä viikon aikana?
Pidä seurantajakson ajan esim. ”tukkimiehen kirjanpitoa” käsienpesukerroista, WC:n huuhtelukerroista, suihkussa viettämistäsi minuuteista, pyykinpesukerroista, astianpesukerroista,... . Sen avulla voit laskea kuluttamasi veden määrän. Alla on taulukko, jota voit käyttää mallina kun liität kulutusta raporttiisi. Muista silti kertoa myös sanallisesti, mikä kohde vei tutkimuksesi mukaan vettä eniten jne.
Yritä selvitää vedenkulutus juuri oman kotisi kohteissa. Jos se ei ole mahdollista olen listannut alle arvioita eri kohteista.
wc-pönttö:
- yksi nuppi: 6l (uudehkot), 9l (vanhat 70-luvulta olevat pöntöt), kaksinupilliset mallit: 2l/pieni huuhtelu, 4l/iso huuhtelu
suihkut ja hanat:
- suihku/keittiön hana: n. 12 l/min. (iso ns. kattosuihku 18-20 l/min.)
- wc:n lavuaarin hana: n. 6l/min.
tiskaaminen:
- kone n. 12 l
- käsin 40-140 l, riippuen tavasta huuhdella astiat
pyykinpesu:
- uudet koneet: 60 l/krt
- vanhat koneet: 130 l/
Kerättyäsi tulokset voit tehdä erilaisia laskelmia:
-Minä päivänä vettä kulutettiin eniten? Entä vähiten? Miksi?
- Mihin käyttötarkoitukseen vettä kului eniten? Entä vähiten?
(- Kuka perheestäsi kulutti vettä eniten? Entä vähiten?)
- Voit ottaa selvää, mikä on Jyväskylässä käyttö- ja jäteveden hinta. Kuinka paljon seuranta-ajan vesi on maksanut?
- Kaupoissa myydään pullotettua vettä. Miten paljon kalliimmaksi olisi tullut ostaa kaikki vesi kaupasta pullovetenä?
- ...
(lähde: https://www.verto.fi/fi/palvelut-ja-tuotteet/tietoa-vedenkulutuksesta/ohjeita-jarkevaan-vedenkayttoon/)