Propagandalähteitä läpi Suomen historian
Tässä ajatuksia ja lähteitä siitä, millaista propagandaa kurssin sisällöstä voi esimerkiksi löytää. Propagandateoksia läpi kertaamalla saa myös hyviä muistijälkiä Suomen historiasta 1800-1900-luvuilla.
Sortovuodet
Onko termi Sortovuodet propagandaa?

Sisällissodan aikaista propagandaa

II maailmansodan aika
Sotilaiden viihdeiltoja. Liian selvä propaganda ärsytti sotilaita, joten sitä esitettiin viihteen muodossa. Kannattaa muistaa että viestin lähettäjän lisäksi sen tulkitsija on vähintään yhtä tärkeä.
Talvisodan jälkeen tarvittiin propagandaa luomaan toivoa.
Jatkosodan aikana radiossa jouduttiin jo huolella torjumaan liittoutuneiden propagandaa, koska esimerkiksi Englanti oli julistanut sodan Suomelle. "Hyvät ystävät ja kylänmiehet, monet teistä kuulivat, mitenkä bolsevikki äsken loikkas taas Lahden radioaalloille ja pyöritti tuttuja levyjä, mutta siitä sen maha ei kyllä paljoja paksune." Myös teknologinen näkökulma on tärkeä: radioaalloista käytiin taistelua.
Sotasaaliin esittelyä. Kootut sotasaaliit saattavat hyvinkin olla faktaa, mutta tapa jolla faktat esitetään tekee lähteestä propagandaa.
"Kuten kaikki tietävät, 25 vuotta sitten Neuvostoliitto soi Suomelle itsenäisyyden. Kyseessä oli hyvän tahdon osoitus neuvostohallituksen taholta. Valitettavasti Suomi käytti itsenäisyyttään vihamielisiin toimiin Neuvostoliittoa vastaan. Kolme kertaa neljännesvuosisadan kuluessa Suomi soti maatamme vastaan ja muuttui fasismin etuvartioasemaksi Pohjois-Euroopassa."

Ohessa olevat sodan propagandakuvat sijoittuvat samaan kontekstiin, mutta tavoite ja kohdeyleisö vaihtelevat.
Kekkosen Suomi
Koulukaan ei ole aina ollut neutraali. Suomettuminen on tärkeä termi oppia kurssilla.
Kekkonen ja Hruštšov metsällä Miksi näiden miesten toverillisesta metsäreissusta uutisoitiin näin suurella paatoksella? Miksi Suomen presidentti laulaa Moskovan valoista NL:n johtajien kanssa?