1. Aigina

Aiginan saari

Aiginan saari sijaitsee noin tunnin merimatkan päässä Ateenan satamakaupunki Pireuksesta. Aigina oli antiikin aikana merkittävä merimahti ja sen laivan hallitsivat Kreikan meriä ennen Ateenan valtakautta, 600-500-luvuilla eKr.

Nykyisin Aigina on unelias lomasaari, Ateenan yläluokka on rakentanut "kesämökkinsä" saarelle. Saari on kaunis ja tunnettu pistaasipähkinöistään. Kreikan sotilasjuntta aloitti 1970-luvulla oman lomakeskuksen rakentamisen saaren toiselle puolelle. Se jäi kuitenkin kesken sotilaiden menetettyä valtansa 1970-luvun puolivälissä. Lomakeskuksen betoniluuranko on edelleen pystyssä muistuttamassa sotilasvallan ajasta.

Afaian temppeli

Afaian temppeli on Aiginan saaren korkeimmalla kohdalla. Temppeli on loistava tyyppiesimerkki doorilaisesta temppelistä. Se on rakennettu 500-luvulla eKr. Temppelin syrjäinen sijainti on edesauttanut sen säilymistä nykypäiviin asti. Temppelialue on erityisen rauhallinen, turistiryhmiä käy alueella harvakseltaan, ja temppelialueesta saakin hyvän käsityksen.

Temppelin friisien korkokuvat on sijoitettu Münchenin Glyptothekiin. Friisit ovat antiikin kulttuurihistorian kannalta korvaamattomia. Friisien koristelussa näkyy tyylilajin vaihtuminen, temppelin toisen päädyn päätykolmio on koristeltu vanhemmalla tyylillä ja toinen päätykolmio uudemmalla klassisen kauden esiinmarssia ennakoivalla tyylillä.