S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen

Tutkitaan kielen vaihtelua tilanteen ja aiheen mukaan ja pohditaan sanojen, ilmaisutapojen ja tekstien merkityksiä. Tutkitaan tekstienvälisyyttä monimuotoisissa teksteissä. Tutustutaan oppilaan omaan ja muihin kulttuureihin ja kieliin ja vertaillaan suomea muiden, oppilaille tuttujen kielten piirteisiin. Tutustutaan oppilaille läheisiin kansanperinteen lajeihin ja niiden jatkajiin nykykulttuurissa. Hyödynnetään lapsille ja nuorille suunnattua media- ja kulttuuritarjontaa, esimerkiksi kirjastoa, elokuvia, teatteria ja museoita. Tarkastellaan mediakulttuurin ilmiöitä ja ikäkaudelle tarkoitettuja sisältöjä ja keskustellaan median roolista oppilaan arjessa. Suunnitellaan ja toteutetaan omia esityksiä. Kannustetaan ja tutustutaan kirjaston aktiiviseen ja monipuoliseen käyttöön, etsitään itseä kiinnostavaa luettavaa ja tuetaan omaehtoista lukemisen ja kirjoittamisen harrastamista. Luetaan koti- ja ulkomaista lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta nykykirjallisuudesta klassikoihin ja ikäkaudelle suunnattua tietokirjallisuutta ja pohditaan kirjallisuuden herättämiä kysymyksiä.

PAIKALLINEN SISÄLTÖ VUOSILUOKITTAIN

OPETUKSEN SISÄLLÖT 3. VUOSILUOKALLA

Kannustetaan ja tutustutaan kirjaston monipuoliseen käyttöön. Etsitään itseä kiinnostavaa luettavaa ja tuetaan omaehtoista lukemisen ja kirjoittamisen harrastamista. Keskustellaan lukukokemuksista. Suunnitellaan ja toteutetaan omia esityksiä. Huomioidaan vuoden kulku ja juhlat.

OPETUKSEN SISÄLLÖT 4. VUOSILUOKALLA

Kannustetaan kirjaston monipuoliseen ja aktiiviseen käyttöön. Tuotetaan tekstejä lukukokemuksista. Tutustutaan lapsille ja nuorille suunnattuun media- ja kulttuuritarjontaan, esim. elokuviin, teatteriin ja museoihin. Suunnitellaan ja toteutetaan omia esityksiä. Huomioidaan vuoden kulku ja juhlat.

OPETUKSEN SISÄLLÖT 5. VUOSILUOKALLA

Tutustutaan oppilaille läheisiin kansanperinteen lajeihin (mm. sadut, lorut, kaskut) ja nykykulttuurin paikallisiin tekijöihin. Tarkastellaan mediakulttuurin ilmiöitä ja ikäkaudelle tarkoitettuja sisältöjä ja keskustellaan median roolista oppilaan arjessa. Luetaan kirjallisuutta monipuolisesti, myös klassikoita esim. Kalevalaa . Pohditaan kulttuurin eri alojen herättämiä kysymyksiä.

OPETUKSEN SISÄLLÖT 6. VUOSILUOKALLA

Tutustutaan omaan ja muihin kulttuureihin ja kieliin. Vertaillaan suomea muihin oppilaan tuntemiin kieliin. Tutkitaan eri kulttuurien yhteisiä ominaisuuksia ja keskustellaan omista ja muiden kokemuksista. Tutkitaan tekstienvälisyyttä monimuotoisissa teksteissä, esim. satujen ja Kalevalan muuntelu. Tarkastellaan ajankohtaisia mediakulttuurin ilmiöitä ja ikäkaudelle tarkoitettuja sisältöjä ja keskustellaan median roolista oppilaan arjessa. Luetaan koti- ja ulkomaista lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta nykykirjallisuudesta klassikoihin. Luetaan nuorille suunnattua tietokirjallisuutta. Keskustellaan ja kirjoitetaan kirjallisuuden herättämistä kysymyksistä.

Lisäksi luokilla 1-6. luokkien aikana toteutetaan seuraavia sisältöjä:

Tutustutaan elokuviin, teatteriin, museoihin, paikallisiin kulttuurinähtävyyksiin- ja tilaisuuksiin, paikalliseen nimistöön ja sanastoon, paikallisiin uskomuksiin ja tarinoihin, kirjoitetaan paikallislehteen, tutustutaan D.E.D. Europaeukseen, seurataan kulttuuripolkua (liite), voidaan tehdä lukudiplomia, käsitellään ja esitetään Kalevalaa ja suomalaista klassikkokirjallisuutta.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin