Pikkulastenkoulu

Pikkulasten koulun väki ja arki

Lukuvuodesta 2002-2003 alkaen koulussamme on toiminut ns. Pikkulasten koulu, jossa esikoululaiset ja 1.-2. luokan oppilaat toimivat yhteisissä tiloissa useamman aikuisen ohjauksessa. 
Esikoululaisten varhaiskasvatuksen opettajana toimii Satu Sjövall ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajana Mirka Kaukinen, alkuopetusryhmän 1.-2. luokan opettajana toimii Sanna Helin ja koulunkäynninohjaajajana Kirsi Ala-Hongisto. Pikkulastenkoulussa työskentelevät myös erityisopettaja Riikka Vuoristo-Virta.
 Lisäksi iltiksessä koulunkäynninohjaaja Emilia Laine. 

Toiminta muodostaa yhdistetyn esi- ja alkuopetuksen, jossa opetuksessa ja kasvatuksessa korostuvat yhdessä oppiminen, tunnetaidot, vuorovaikutus ja toiminnallisuus. Pikkulasten koulussa oppija voi viivähtää 2 - 4 vuotta yksilöllisen tarpeen mukaisesti.

Pikkulasten koulun oppilailla on mahdollisuus koulun tiloissa aamu- ja iltapäivätoimintaan. Toiminta-aika määräytyy huoltajien työaikojen mukaan. Joinakin päivinä toiminta alkaa aamuisin jo klo 6.30. Iltapäivätoiminta päättyy viimeistään klo 17.00. Aamu- ja iltapäivätoimintaan sisältyy aamu- ja välipala. Toiminnan ohjaajina ovat koulun tutut aikuiset. 
 

Sanastoa

Pikkulastenkoulun ryhmät:
Pikkumaahiset: eskarit
Isomaahiset: 1. luokkalaiset
Menninkäiset: 2. luokkalaiset

Pajapäivä: Perjantain kiertopistetyöskentely pöytäryhmittäin

Pyötäryhmät: Koko vuoden samana pysyvät ikäluokkien sekaryhmät