Liikunta & Liikkuva koulu
Liikkuva koulu Mankolan yhtenäiskoulussa 2026-2027
Koulumme on Liikkuva koulu. Toiminnan tarkoituksena on tuoda mahdollisimman paljon liikettä koulupäivään sekä oppitunneille että välituntitoimintaan. Tavoitteena on, että opettajille löytyy paljon matalan kynnyksen materiaalia toteuttaa toiminnallisia oppitunteja ja saada liikettä tunneille ja järjestää oppilaista lähtevää ja oppilaiden organisoimaa toimintaa, kuten erilaisia turnauksia, haastepelejä ja teemapäiviä. Lisäksi välituntitoimintaan kannustetaan muun muassa luokan omilla palloilla ja välituntivaraston yhteisillä välineillä. Keskellä päivää on pitkä välitunti eli paussi, jolloin järjestetään paljon ohjattua tai valvottua välituntitoimintaa kuten ulkopalloilua, sisäpalloilua, kuntosalimahdollisuutta ja niin edelleen.
Pyrimme myös osallistumaan aktiivisesti kaupungin koululaisturnauksiin ja liikuntatapahtumiin. Esimerkkeinä näistä ovat viestikarnevaalit, yleisurheilukilpailut, palloiluturnaukset. Lukuvuonna 2025-2026 panostamme edelleen liikkuvaksi-toimintaan, eli osallistamme oppilaita välituntien ja koulun arjen liikunnallistamiseen.
Lisätietoja esimerkiksi täällä: https://liikkuvakoulu.fi/
Pyrimme myös osallistumaan aktiivisesti kaupungin koululaisturnauksiin ja liikuntatapahtumiin. Esimerkkeinä näistä ovat viestikarnevaalit, yleisurheilukilpailut, palloiluturnaukset. Lukuvuonna 2025-2026 panostamme edelleen liikkuvaksi-toimintaan, eli osallistamme oppilaita välituntien ja koulun arjen liikunnallistamiseen.
Lisätietoja esimerkiksi täällä: https://liikkuvakoulu.fi/
Liikuntapaikat Mankolan koulun lähialueella
1. Mankolan koulu
2. Rantueen uimaranta
3. Tuomiojärven uimaranta
4. Koskenharjun pesiskenttä
2. Rantueen uimaranta
3. Tuomiojärven uimaranta
4. Koskenharjun pesiskenttä
0 kommenttia
Liikuntakalenteri
Viikko 40
28 September 2026 Thursday
29 September 2026 Thursday
30 September 2026 Thursday
1 October 2026 Thursday
2 October 2026 Thursday
3 October 2026 Thursday
4 October 2026 Thursday
Viikko 41
5 October 2026 Thursday
6 October 2026 Thursday
7 October 2026 Thursday
8 October 2026 Thursday
9 October 2026 Thursday
10 October 2026 Thursday
11 October 2026 Thursday
Viikko 42
12 October 2026 Thursday
13 October 2026 Thursday
14 October 2026 Thursday
15 October 2026 Thursday
16 October 2026 Thursday
17 October 2026 Thursday
18 October 2026 Thursday
Viikko 43
19 October 2026 Thursday
20 October 2026 Thursday
21 October 2026 Thursday
22 October 2026 Thursday
23 October 2026 Thursday
24 October 2026 Thursday
25 October 2026 Thursday
Viikko 44
26 October 2026 Thursday
27 October 2026 Thursday
28 October 2026 Thursday
29 October 2026 Thursday
30 October 2026 Thursday
31 October 2026 Thursday
1 November 2026 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna
