8lk Kasvio

Kasvion ohjeet

Kasvio

Yläkoulun opetussuunnitelmaan kuuluu eliökokoelman tekeminen. Suositeltavaa on tehdä digikasvio, jolloin kasvit saavat rauhassa kasvaa metsässä, mutta mahdollista on myös kerätä ja kuivata kasvit ja tehdä perinteisempi kasvio.

Kasveja kuvattu ja oikein tunnistettu

Arvosana

26-30

10

21-25

9

16-20

8

11-15

7

7-10

6

5-6

5

alle 5

4

Kasveja kuvataan yhteensä 10-30 kappaletta. Kuvattavat kasvit ovat pääasiassa metsäkasveja. Kuvattavien kasvien valikoima löytyy tämän ohjeen lopusta. Voit kuvata kasvit puhelimesi kameralla. Kasvio koostetaan esimerkiksi Slides-ohjelmalla ja palautetaan opettajalle luokan Google Classroomiin.

Digikasvion teko-ohje:

Ennen kuin lähdet kuvaamaan, tee itsellesi nimilappu, jonka tulee näkyä kuvissa.

Digikasviossa kasvi kuvataan kasvupaikallaan. Ota samasta kasvista 2-3 erilaista kuvaa omalla puhelimellasi. Lähikuvassa tulee olla oma nimilappusi kuvattuna.

Kuva 1. Kuvaa koko kasvi (puissa kuvataan runkoa ja lehdistöä/neulasia  Huom! ei tarvitse mahduttaa koko puuta kuvaan!
Kuva 2-3. Lähikuva lehdistä / kukasta.

Koosta kuvat kokoelmaksi esim. Slides- ohjelmalla, niin että joka dialla/ sivulla on yhden kasvin kuvat ja tiedot. Lisää kuvien viereen kasvin nimi, kuvauspäivä ja kasvupaikka (esim. mäntymetsä tai tien piennar). Myös nämä kasvin keruutiedot vaikuttavat arvosanaan.  Tee kasvioon vielä kansilehti, jossa on ainakin oma nimesi ja kasviosi nimi.


Vinkki: Ota valkoinen paperi kuvausta varten mukaasi, sen avulla voit saada enemmän kontrastia kuvattaessa tarkkoja yksittäisiä osia (esim. lehtiä ja kukintoa).

 

Lista kuvattavista kasveista. Valitse joka otsikon alta vähintään 2 lajia.

Ruohovartiset


  • oravanmarja
  • sudenmarja
  • metsätähti
  • kielo
  • metsäkurjenpolvi
  • kultapiisku
  • lillukka
  • kissankäpälä
  • käenkaali
  • kangasmaitikka
  • metsäimarre
  • metsäkorte
  • lakka
  • riidenlieko
  • metsälauha
  • metsäalvejuuri

Varvut

  • mustikka
  • puolukka
  • kanerva
  • variksenmarja
  • vanamo
  • juolukka

 

Sammalet ja jäkälät

  • seinäsammal
  • kerrossammal
  • kynsisammal
  • karhunsammal
  • rahkasammal
  • palleroporonjäkälä
  • poronjäkälä
  • hirvenjäkälä
  • torvijäkälä

Puut ja pensaat


  • rauduskoivu
  • hieskoivu
  • vaivaiskoivu
  • terva- tai harmaaleppä
  • haapa
  • pihlaja
  • vaahtera
  • tuomi
  • tammi
  • jalava
  • saarni
  • lehmus
  • kuusi
  • mänty
  • kataja
  • lehtikuusi
  • "paju" (tarkoittaa ryhmää pajut, esim. kiiltolehtipaju, raita tai vastaava)