Opetuksen sisällöt ja tavoitteet 9lk

YHDEKSÄNNEN LUOKAN VALINNAISEN KOTITALOUDEN SISÄLLÖT

S1 Ruokaosaaminen ja ruokakulttuuri

Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat ruoanvalmistus- ja leivontataitojen kehittymistä. Aterioiden suunnittelu, toteutus ja erilaiset ruokailutilanteet tähtäävät ruokaan ja syömiseen liittyvien valintojen ja tottumusten pohtimiseen ravitsemussuositusten, ruokaturvallisuuden, ruokaketjun, elintarviketuntemuksen, taloudellisuuden, eettisyyden ja ruokaan liittyvän luotettavan tiedon näkökulmasta. Opetussisältöihin kuuluvat ruoka- ja tapakulttuuri osana identiteettiä sekä kodin juhlia.

S2 Asuminen ja yhdessä eläminen

Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat yhdessä elämisen, asumistaitojen ja asumisen ympäristö- ja kustannustietoisuuden kehittymistä. Puhtaanapito samoin kuin tekstiilien ja materiaalien hoito tarkoituksenmukaisine aineineen, laitteineen, välineineen ja työtapoineen tähtäävät arjessa tarvittavien taitojen kehittymiseen. Sisältöjen avulla perehdytään hyviin tapoihin, tasapuoliseen voimavarojen käyttöön ja vastuunottoon perheessä. Sisällöt johdattavat arvioimaan asumiseen ja kotitalouteen liittyviä palveluita.

S3 Kuluttaja- ja talousosaaminen kodissa

Sisällöt valitaan siten, että ne ohjaavat oppilaita asioimaan sekä tuntemaan vastuitaan ja oikeuksiaan valintoja ja sopimuksia tekevinä kuluttajina. Sisällöt johdattavat median- ja teknologian käyttöön arjen työvälineenä ja kannustavat pohtimaan vertaisryhmän ja median vaikutusta omiin kulutusvalintoihin. Sisällöt harjaannuttavat vastuulliseen päätöksentekoon ja ajankohtaisen tiedon hankintaan sekä evästävät tunnistamaan kotitalouksien rahankäyttöön liittyviä tilanteita ja ongelmia.

 

Valinnaisten sisältöalueiden painopisteet Hyvinkäällä voisivat olla koulujen oman valinnan mukaan seuraavat:

S1 Ruokaosaaminen ja ruokakulttuuri 9

Yhdeksännen luokan kotitalouden opiskelussa ruokaosaamisen ja ruokakulttuurin osa-alueella painotetaan erityisesti leivonta- ja ruoanvalmistustaitoja (kansainväliset ruoat ja - leivonnaiset) sekä aterioiden suunnittelua ja toteutusta. Erilaiset ruokailutilanteet sekä ruokaan liittyvät valinnat ja tottumukset kuuluvat myös painopistealueisiin.

S2 Asuminen ja yhdessä eläminen 9

 Yhdeksännen luokan kotitalouden opiskelussa asumisen ja yhdessä elämisen osa-alueella painotetaan erityisesti töiden jakamista, asumistaitoja sekä ympäristötietoisuutta.

S3 Kuluttaja- ja talousosaaminen kodissa 9

Yhdeksännen luokan kotitalouden opiskelussa kuluttaja- ja talousosaamisen osa-alueella painotetaan muun muassa vastuullista päätöksentekoa, ajankohtaisen tiedon hankintaa, sekä rahankäyttöä. Opinnoissa perehdytään myös kuluttajan vastuisiin ja oikeuksiin sekä sopimuksiin.



9. lk. KOTITALOUS

Vuosiluokan  

tarkennetut  tavoitteet  

Sisältöalueen painopisteet ja tavoitteeseen liittyvät sisältöalueet  

Laaja-alainen osaaminen

Arvioinnin kohteet

Hyvä osaaminen

Käytännön toimintataidot

T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan, organisoimaan ja arvioimaan työtä ja toimintaa

S1, S2, S3

 

 L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

 Tavoitteiden asettaminen, työn toteutus, ja oppimaan oppimisen taidot

Oppilas osaa asettaa tavoitteita toiminnalleen ja työskentelee niiden saavuttamiseksi. Oppilas osaa arvioida itse tavoitteiden saavuttamista ja omaa työskentelyään. Oppilas osaa tunnistaa omaa osaamistaan itsearvioinnin, opettajan antaman palautteen ja vertaispalautteen perusteella.

T2 ohjata oppilasta harjoittelemaan kotitalouden hallinnassa tarvittavia kädentaitoja sekä kannustaa luovuuteen ja estetiikan huomioimiseen

 S1, S2

 L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu  

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

 Kädentaidot ja estetiikka

Oppilas osaa käyttää tavallisimpia työmenetelmiä ruoan valmistuksessa ja leivonnassa sekä asumiseen liittyvien perustehtävien toteuttamisessa ja ottaa huomioon esteettiset näkökulmat

T3 ohjata ja rohkaista oppilasta valitsemaan ja käyttämään hyvinvointia edistävästi ja kestävän kulutuksen mukaisesti materiaaleja, työvälineitä, laitteita sekä tieto- ja viestintäteknologiaa

S1, S2, S3

 

 L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot  

L4 Monilukutaito  

L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen  

L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

 Kuluttajataidot sekä terveyden edistäminen ja teknologian käyttö

Oppilas osaa valita ja käyttää taloudellisesti materiaaleja ja teknologiaa kotitalouden toiminnassaan sekä pohtia valintoja terveyden ja kestävyyden kannalta.

T4 ohjata oppilasta suunnittelemaan ajankäyttöään ja työn etenemistä sekä ylläpitämään järjestystä oppimistehtävien aikana

 S1, S2

 L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen  

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot  

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

 Ajanhallinta ja järjestyksen ylläpitäminen

Oppilas osaa toimia annettujen ohjeiden mukaisesti vaiheittain ja järjestystä ylläpitäen sekä osaa suunnitella ajankäyttöään sen mukaisesti.

T5 ohjata ja motivoida oppilasta toimimaan hygieenisesti, turvallisesti ja ergonomisesti sekä ohjata kiinnittämään oppilaan huomiota käytettävissä oleviin voimavaroihin

S1, S2, S3

 

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot  

L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen  

L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

Turvallisuus ja voimavarojen kannalta kestävä toiminta

Oppilas osaa työskennellä ohjeiden mukaan hygieenisen ja turvallisen työskentelyn periaatteita noudattaen sekä ajan, kustannusten tai energiankäytön kannalta tarkoituksenmukaisesti. Oppilas osaa kiinnittää huomiota ergonomiaan.

Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot

 T6 ohjata oppilasta harjoittelemaan kuuntelua ja rakentavaa keskustelua ja argumentointia oppimistehtävien suunnittelussa ja toteuttamisessa

 S1, S2, S3

 L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen  

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu  

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys  

L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

 Kuuntelu, keskustelu ja argumentointi

Oppilas pyrkii kuuntelemaan eri näkökulmia ja ilmaisemaan rakentavasti omia näkemyksiään yhteisissä suunnittelu- ja työtilanteissa.

 T7 aktivoida oppilasta tunnistamaan arjen rakentumista ja kulttuurisesti monimuotoisia toimintaympäristöjä sekä kotitalouksien perinteitä

S1, S2, S3

 L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu  

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

 Arjen rakentumisen ja kotitalouksien erilaisuuden hahmottaminen

Oppilas osaa kuvailla kodin arkirutiineita. Oppilas osaa antaa esimerkkejä erilaisista perherakenteista ja kotitalouksien perinteistä sekä pohtia niiden vaikutusta arjen rutiineihin.

 T8 ohjata oppilasta työskentelemään yksin ja ryhmässä sekä sopimaan työtehtävien jakamisesta ja ajankäytöstä

 S1, S2

 L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot  

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys  

L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

 Voimavarojen käyttäminen ja sopimuksen tekeminen

Oppilas osaa työskennellä yksin ja pyrkii toimimaan ryhmässä rakentavasti ja työtehtävistä neuvotellen. Oppilas osaa selittää, mitä tarkoittaa tasapuolinen työnjako sekä pääsee sopimukseen ajankäytöstä ja työtehtävien jakamisesta osallistumalla päätöksentekoon.

 T9 kannustaa oppilasta toimimaan hyvien tapojen mukaisesti vuorovaikutustilanteissa sekä pohtimaan oman käytöksen merkitystä ryhmän ja yhteisön toiminnassa

 S1, S2, S3

 

 L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu  

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys  

L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

 

Ei painoteta oppiaineen arvosanan muodostamisen perusteena, mutta käyttäytyminen heijastuu asenteen ja motivaation kautta oppiaineen tavoitteisiin. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

Tiedonhallintataidot

 T10 kannustaa oppilasta hankkimaan ja arvioimaan kotitalouteen liittyvää tietoa sekä ohjata käyttämään luotettavaa tietoa valintojen perustana

S1, S2, S3

 

 L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen  

L4 Monilukutaito

 Tietojen hankinta ja käyttö

Oppilas osaa etsiä kotitalouden sisältöalueisiin liittyviä tietoja eri tietolähteistä ja pohtia erilaisen tiedon luotettavuutta sekä osaa tulkita pakkausmerkintöjä. Oppilas tuntee ruoka- ja ravintoaineryhmät ja niiden ominaisuuksia.

 T11 harjaannuttaa oppilasta lukemaan, tulkitsemaan ja arvioimaan toimintaohjeita sekä merkkejä ja symboleja, jotka käsittelevät kotitaloutta ja lähiympäristöä

 S1, S2, S3

 L4 Monilukutaito

 Toimintaohjeiden, merkkien ja symbolien käyttö ja jäsentyminen

Oppilas osaa tulkita ja käyttää kotitalouden toimintaohjeita ja osaa nimetä tyypillisiä kotitalouden merkkejä ja symboleja sekä tulkita niitä arjen ilmiöiden yhteydessä.

 T12 ohjata oppilasta, ongelmanratkaisuun ja luovuuteen erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä

S1, S2, S3

 L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

 Käsitteiden omaksuminen, tietojen ja taitojen soveltaminen, luova ilmaisu sekä palveluiden tunnistaminen

Oppilas pystyy käyttämään kotitalouden käsitteitä, tietojaan ja taitojaan monialaisessa oppimiskokonaisuudessa tai tilanteessa, jossa kotitalouden osaamista sovelletaan eri ympäristöissä. Oppilas osaa kuvailla erilaisia kotitalouden palveluita ja pohtia niiden merkitystä ja mahdollisuuksia arkielämässä.

 T13 ohjata oppilasta kestävään elämäntapaan kiinnittämällä oppilaan huomiota ympäristö- ja kustannustietoisuuteen osana arjen valintoja

S1, S2, S3

 L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen  

L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

 Mittaamisen ja laskemisen sekä kierrättämisen soveltaminen omaan toimintaan ja päätöksentekoon

Oppilas osaa huolehtia kodin jätteiden peruslajittelusta. Oppilas osaa selittää mittaamisen ja laskemisen liittyvän ympäristöä säästävään kodin arjen toimintaan. Oppilas ymmärtää edellä mainittujen arjen valintojen yhteydet osana kustannus- ja ympäristötietoista toimintaa.