Valinnaiset
Vuosiluokat
Opetuksen sisällöt ja tavoitteet 8lk
KAHDEKSANNEN LUOKAN VALINNAISEN KOTITALOUDEN SISÄLLÖT
S1 Ruokaosaaminen ja ruokakulttuuri
Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat ruoanvalmistus- ja leivontataitojen kehittymistä. Aterioiden suunnittelu, toteutus ja erilaiset ruokailutilanteet tähtäävät ruokaan ja syömiseen liittyvien valintojen ja tottumusten pohtimiseen ravitsemussuositusten, ruokaturvallisuuden, ruokaketjun, elintarviketuntemuksen, taloudellisuuden, eettisyyden ja ruokaan liittyvän luotettavan tiedon näkökulmasta. Opetussisältöihin kuuluvat ruoka- ja tapakulttuuri osana identiteettiä sekä kodin juhlia.
S2 Asuminen ja yhdessä eläminen
Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat yhdessä elämisen, asumistaitojen ja asumisen ympäristö- ja kustannustietoisuuden kehittymistä. Puhtaanapito samoin kuin tekstiilien ja materiaalien hoito tarkoituksenmukaisine aineineen, laitteineen, välineineen ja työtapoineen tähtäävät arjessa tarvittavien taitojen kehittymiseen. Sisältöjen avulla perehdytään hyviin tapoihin, tasapuoliseen voimavarojen käyttöön ja vastuunottoon perheessä. Sisällöt johdattavat arvioimaan asumiseen ja kotitalouteen liittyviä palveluita.
S3 Kuluttaja- ja talousosaaminen kodissa
Sisällöt valitaan siten, että ne ohjaavat oppilaita asioimaan sekä tuntemaan vastuitaan ja oikeuksiaan valintoja ja sopimuksia tekevinä kuluttajina. Sisällöt johdattavat median- ja teknologian käyttöön arjen työvälineenä ja kannustavat pohtimaan vertaisryhmän ja median vaikutusta omiin kulutusvalintoihin. Sisällöt harjaannuttavat vastuulliseen päätöksentekoon ja ajankohtaisen tiedon hankintaan sekä evästävät tunnistamaan kotitalouksien rahankäyttöön liittyviä tilanteita ja ongelmia.
Valinnaisten sisältöalueiden painopisteet Hyvinkäällä voisivat olla koulun oman valinnan mukaan seuraavat:
S1 Ruokaosaaminen ja ruokakulttuuri 8
Kahdeksannen luokan kotitalouden opiskelussa ruokaosaamisen ja ruokakulttuurin osa-alueella painotetaan erityisesti leivonta- ja ruoanvalmistustaitoja (säilöminen), suomalaisia perinneruokia ja - leivonnaisia ja tapakulttuuria erilaisissa ruokailutilanteissa. Kodin juhlat (esim. rippijuhlat tai valmistujaiset) kuuluvat painopistealueisiin.
S2 Asuminen ja yhdessä eläminen 8
Kahdeksannen luokan kotitalouden opiskelussa asumisen ja yhdessä elämisen osa-alueella painotetaan erityisesti hyviä tapoja, tasapuolista työnjakoa sekä kotitalouteen liittyvien palvelujen hyödyntämistä kustannustietoisuutta unohtamatta.
S3 Kuluttaja- ja talousosaaminen kodissa 8
Kahdeksannen luokan kotitalouden opiskelussa kuluttaja- ja talousosaamisen osa-alueella painotetaan muun muassa vastuullista päätöksentekoa, median ja teknologian käyttöä ja ajankohtaisen tiedon hankintaa. Opinnoissa tarkastellaan myös vertaisryhmän ja median vaikutusta omiin kulutusvalintoihin. Opinnot sisältävät asiointia erilaisten toimijoiden kanssa.
8. lk. KOTITALOUS |
||||||||
Vuosiluokan tarkennetut tavoitteet |
Sisältöalueen painopisteet ja tavoitteeseen liittyvät sisältöalueet |
Laaja-alainen osaaminen |
Arvioinnin kohteet |
Hyvä osaaminen |
||||
Käytännön toimintataidot |
||||||||
T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan, organisoimaan ja arvioimaan työtä ja toimintaa. |
S1, S2, S3 Oppilas opettelee yhdessä pienryhmän kanssa suunnittelemaan, organisoimaan ja arvioimaan kotitaloudellista työtä ja toimintaa annetun ajan puitteissa. |
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
Tavoitteiden asettaminen, työn toteutus, ja oppimaan oppimisen taidot |
Oppilas osaa yhdessä pienryhmänsä kanssa suunnitella ja toteuttaa terveellisen, herkullisen, monipuolisen ja kauniisti tarjolle asetellun ateriakokonaisuuden. |
||||
T2 ohjata oppilasta harjoittelemaan kotitalouden hallinnassa tarvittavia kädentaitoja sekä kannustaa luovuuteen ja estetiikan huomioimiseen. |
S1, S2 Oppilas harjoittelee kotitalouden hallinnassa tarvittavia kädentaitoja. Oppilas pyrkii luovuuteen ja estetiikan huomioimiseen toteuttaessaan työtään |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
Kädentaidot ja estetiikka |
Oppilas osaa valmistaa maistuvan ruoan tai leivonnaisen selkeän kirjallisen/sähköisen ohjeen mukaan. Hän ymmärtää ruoan ulkonäön ja esille laittamisen merkityksen. |
||||
T3 ohjata ja rohkaista oppilasta valitsemaan ja käyttämään hyvinvointia edistävästi ja kestävän kulutuksen mukaisesti materiaaleja, työvälineitä, laitteita sekä tieto- ja viestintäteknologiaa. |
S1, S2, S3 Oppilas harjoittelee työvälineiden ja laitteiden käyttöä ja huoltoa. Hän vertailee tuotteiden ja materiaalien hintoja sekä muita ominaisuuksia. esim. käydessään kaupassa. Oppilas harjoittelee tieto- ja viestintäteknologian käyttöä mahdollisuuksien ja annettujen ohjeiden mukaan. Oppilas tähtää hyvinvointinsa edistämiseen. |
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L4 Monilukutaito L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
Kuluttajataidot sekä terveyden edistäminen ja teknologian käyttö |
Oppilas hallitsee välineiden ja laitteiden turvallisen ja taloudellisen käytön. Hän osaa käyttää niitä hyvinvointia edistävästi. |
||||
T4 ohjata oppilasta suunnittelemaan ajankäyttöään ja työn etenemistä sekä ylläpitämään järjestystä oppimistehtävien aikana. |
S1, S2 Oppilas harjoittelee suunnittelemaan ajankäyttöään ja työn etenemistä sekä ylläpitämään järjestystä oppimistehtävien aikana. |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys |
Ajanhallinta ja järjestyksen ylläpitäminen |
Oppilas osaa toimia itseohjautuvasti, pitää yllä järjestystä, suunnitella ajankäyttöä sekä hahmottaa opetuskerran pituuden. |
||||
T5 ohjata ja motivoida oppilasta toimimaan hygieenisesti, turvallisesti ja ergonomisesti sekä ohjata kiinnittämään oppilaan huomiota käytettävissä oleviin voimavaroihin. |
S1, S2, S3 Oppilas motivoituu toimimaan hygieenisesti, turvallisesti ja ergonomisesti sekä kiinnittää huomiota käytettävissä oleviin voimavaroihin. |
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
Turvallisuus ja voimavarojen kannalta kestävä toiminta |
Oppilas toimii hygieenisesti, taloudellisesti, turvallisesti ja ergonomisesti.
|
||||
Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot |
||||||||
T6 ohjata oppilasta harjoittelemaan kuuntelua ja rakentavaa keskustelua ja argumentointia oppimistehtävien suunnittelussa ja toteuttamisessa. |
S1, S2, S3 Oppilas harjoittelee perustelemaan näkemyksiään ja valintojaan sekä tekemään kompromisseja toiset huomioiden. |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
Kuuntelu, keskustelu ja argumentointi |
Oppilas osaa perustella näkemyksiään ja valintojaan sekä osaa tehdä kompromisseja toiset huomioiden. |
||||
T7 aktivoida oppilasta tunnistamaan arjen rakentumista ja kulttuurisesti monimuotoisia toimintaympäristöjä sekä kotitalouksien perinteitä. |
S1, S2, S3 Oppilas oppii ymmärtämään erilaisia tapoja hoitaa kotia ja kodin asioita erilaisissa elämäntilanteissa. |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
Arjen rakentumisen ja kotitalouksien erilaisuuden hahmottaminen |
Oppilas osaa tunnistaa erilaisia tapoja hoitaa kotia ja kodin asioita erilaisissa elämäntilanteissa. |
||||
T8 ohjata oppilasta työskentelemään yksin ja ryhmässä sekä sopimaan työtehtävien jakamisesta ja ajankäytöstä. |
S1, S2 Oppilas harjaantuu työskentelemään yksin ja ryhmässä sekä sopimaan työtehtävien jakamisesta ja ajankäytöstä |
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
Voimavarojen käyttäminen ja sopimuksen tekeminen |
Oppilas osaa työskennellä yksin ja ryhmässä sekä sopimaan työtehtävien jakamisesta ja ajankäytöstä. |
||||
T9 kannustaa oppilasta toimimaan hyvien tapojen mukaisesti vuorovaikutustilanteissa sekä pohtimaan oman käytöksen merkitystä ryhmän ja yhteisön toiminnassa. |
S1, S2, S3 Oppilas harjoittelee toimimaan hyvien tapojen mukaisesti vuorovaikutustilanteissa sekä pohtimaan oman käytöksen merkitystä ryhmän ja yhteisön toiminnassa. |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
|
Oppilas osaa toimia hyvien tapojen mukaisesti vuorovaikutustilanteissa sekä pohtia oman käytöksen merkitystä ryhmän ja yhteisön toiminnassa. |
||||
Tiedonhallintataidot |
||||||||
T6 ohjata oppilasta harjoittelemaan kuuntelua ja rakentavaa keskustelua ja argumentointia oppimistehtävien suunnittelussa ja toteuttamisessa. |
S1, S2, S3 Oppilas oppii lähdekritiikkiä sekä hankkimaan ja arvioimaan kotitalouteen liittyvää tietoa. |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L4 Monilukutaito |
Tietojen hankinta ja käyttö |
Oppilas osaa hankkia ja arvioida kotitalouteen liittyvää tietoa sekä käyttää luotettavaa tietoa valintojen perustana. |
||||
T7 aktivoida oppilasta tunnistamaan arjen rakentumista ja kulttuurisesti monimuotoisia toimintaympäristöjä sekä kotitalouksien perinteitä. |
S1, S2, S3 Oppilas harjaantuu lukemaan, tulkitsemaan ja arvioimaan tietoa, jotka käsittelevät kotitaloutta ja lähiympäristöä. |
L4 Monilukutaito |
Toimintaohjeiden, merkkien ja symbolien käyttö ja jäsentyminen |
Oppilas osaa lukea, tulkita ja arvioida toimintaohjeita sekä merkkejä ja symboleja, jotka käsittelevät kotitaloutta ja lähiympäristöä. |
||||
T8 ohjata oppilasta työskentelemään yksin ja ryhmässä sekä sopimaan työtehtävien jakamisesta ja ajankäytöstä. |
S1, S2, S3 Oppilas harjoittelee ongelmanratkaisutaitoja ja pyrkii luovuuteen. |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen |
Käsitteiden omaksuminen, tietojen ja taitojen soveltaminen, luova ilmaisu sekä palveluiden tunnistaminen |
Oppilas osaa ratkaista ongelmia ja olla luova hyvien tapojen mukaisesti erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä. |
||||
T9 kannustaa oppilasta toimimaan hyvien tapojen mukaisesti vuorovaikutustilanteissa sekä pohtimaan oman käytöksen merkitystä ryhmän ja yhteisön toiminnassa. |
S1, S2, S3 Oppilas harjaantuu kestävään elämäntapaan kiinnittämällä huomiotaan ympäristö- ja kustannustietoisuuteen osana arjen valintoja. |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
Mittaamisen ja laskemisen sekä kierrättämisen soveltaminen omaan toimintaan ja päätöksentekoon |
Oppilas osaa mitata ja laskea oikein. Oppilas kiinnittää huomiota kestävän elämäntavan mukaisiin ja kustannustietoisiin sekä ympäristöystävällisiin valintoihin osana arkea. |
Opetuksen sisällöt ja tavoitteet 9lk
YHDEKSÄNNEN LUOKAN VALINNAISEN KOTITALOUDEN SISÄLLÖT
S1 Ruokaosaaminen ja ruokakulttuuri
Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat ruoanvalmistus- ja leivontataitojen kehittymistä. Aterioiden suunnittelu, toteutus ja erilaiset ruokailutilanteet tähtäävät ruokaan ja syömiseen liittyvien valintojen ja tottumusten pohtimiseen ravitsemussuositusten, ruokaturvallisuuden, ruokaketjun, elintarviketuntemuksen, taloudellisuuden, eettisyyden ja ruokaan liittyvän luotettavan tiedon näkökulmasta. Opetussisältöihin kuuluvat ruoka- ja tapakulttuuri osana identiteettiä sekä kodin juhlia.
S2 Asuminen ja yhdessä eläminen
Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat yhdessä elämisen, asumistaitojen ja asumisen ympäristö- ja kustannustietoisuuden kehittymistä. Puhtaanapito samoin kuin tekstiilien ja materiaalien hoito tarkoituksenmukaisine aineineen, laitteineen, välineineen ja työtapoineen tähtäävät arjessa tarvittavien taitojen kehittymiseen. Sisältöjen avulla perehdytään hyviin tapoihin, tasapuoliseen voimavarojen käyttöön ja vastuunottoon perheessä. Sisällöt johdattavat arvioimaan asumiseen ja kotitalouteen liittyviä palveluita.
S3 Kuluttaja- ja talousosaaminen kodissa
Sisällöt valitaan siten, että ne ohjaavat oppilaita asioimaan sekä tuntemaan vastuitaan ja oikeuksiaan valintoja ja sopimuksia tekevinä kuluttajina. Sisällöt johdattavat median- ja teknologian käyttöön arjen työvälineenä ja kannustavat pohtimaan vertaisryhmän ja median vaikutusta omiin kulutusvalintoihin. Sisällöt harjaannuttavat vastuulliseen päätöksentekoon ja ajankohtaisen tiedon hankintaan sekä evästävät tunnistamaan kotitalouksien rahankäyttöön liittyviä tilanteita ja ongelmia.
Valinnaisten sisältöalueiden painopisteet Hyvinkäällä voisivat olla koulujen oman valinnan mukaan seuraavat:
S1 Ruokaosaaminen ja ruokakulttuuri 9
Yhdeksännen luokan kotitalouden opiskelussa ruokaosaamisen ja ruokakulttuurin osa-alueella painotetaan erityisesti leivonta- ja ruoanvalmistustaitoja (kansainväliset ruoat ja - leivonnaiset) sekä aterioiden suunnittelua ja toteutusta. Erilaiset ruokailutilanteet sekä ruokaan liittyvät valinnat ja tottumukset kuuluvat myös painopistealueisiin.
S2 Asuminen ja yhdessä eläminen 9
Yhdeksännen luokan kotitalouden opiskelussa asumisen ja yhdessä elämisen osa-alueella painotetaan erityisesti töiden jakamista, asumistaitoja sekä ympäristötietoisuutta.
S3 Kuluttaja- ja talousosaaminen kodissa 9
Yhdeksännen luokan kotitalouden opiskelussa kuluttaja- ja talousosaamisen osa-alueella painotetaan muun muassa vastuullista päätöksentekoa, ajankohtaisen tiedon hankintaa, sekä rahankäyttöä. Opinnoissa perehdytään myös kuluttajan vastuisiin ja oikeuksiin sekä sopimuksiin.
9. lk. KOTITALOUS |
||||
Vuosiluokan tarkennetut tavoitteet |
Sisältöalueen painopisteet ja tavoitteeseen liittyvät sisältöalueet |
Laaja-alainen osaaminen |
Arvioinnin kohteet |
Hyvä osaaminen |
Käytännön toimintataidot |
||||
T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan, organisoimaan ja arvioimaan työtä ja toimintaa |
S1, S2, S3
|
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
Tavoitteiden asettaminen, työn toteutus, ja oppimaan oppimisen taidot |
Oppilas osaa asettaa tavoitteita toiminnalleen ja työskentelee niiden saavuttamiseksi. Oppilas osaa arvioida itse tavoitteiden saavuttamista ja omaa työskentelyään. Oppilas osaa tunnistaa omaa osaamistaan itsearvioinnin, opettajan antaman palautteen ja vertaispalautteen perusteella. |
T2 ohjata oppilasta harjoittelemaan kotitalouden hallinnassa tarvittavia kädentaitoja sekä kannustaa luovuuteen ja estetiikan huomioimiseen |
S1, S2 |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
Kädentaidot ja estetiikka |
Oppilas osaa käyttää tavallisimpia työmenetelmiä ruoan valmistuksessa ja leivonnassa sekä asumiseen liittyvien perustehtävien toteuttamisessa ja ottaa huomioon esteettiset näkökulmat |
T3 ohjata ja rohkaista oppilasta valitsemaan ja käyttämään hyvinvointia edistävästi ja kestävän kulutuksen mukaisesti materiaaleja, työvälineitä, laitteita sekä tieto- ja viestintäteknologiaa |
S1, S2, S3
|
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L4 Monilukutaito L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
Kuluttajataidot sekä terveyden edistäminen ja teknologian käyttö |
Oppilas osaa valita ja käyttää taloudellisesti materiaaleja ja teknologiaa kotitalouden toiminnassaan sekä pohtia valintoja terveyden ja kestävyyden kannalta. |
T4 ohjata oppilasta suunnittelemaan ajankäyttöään ja työn etenemistä sekä ylläpitämään järjestystä oppimistehtävien aikana |
S1, S2 |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys |
Ajanhallinta ja järjestyksen ylläpitäminen |
Oppilas osaa toimia annettujen ohjeiden mukaisesti vaiheittain ja järjestystä ylläpitäen sekä osaa suunnitella ajankäyttöään sen mukaisesti. |
T5 ohjata ja motivoida oppilasta toimimaan hygieenisesti, turvallisesti ja ergonomisesti sekä ohjata kiinnittämään oppilaan huomiota käytettävissä oleviin voimavaroihin |
S1, S2, S3
|
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
Turvallisuus ja voimavarojen kannalta kestävä toiminta |
Oppilas osaa työskennellä ohjeiden mukaan hygieenisen ja turvallisen työskentelyn periaatteita noudattaen sekä ajan, kustannusten tai energiankäytön kannalta tarkoituksenmukaisesti. Oppilas osaa kiinnittää huomiota ergonomiaan. |
Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot |
||||
T6 ohjata oppilasta harjoittelemaan kuuntelua ja rakentavaa keskustelua ja argumentointia oppimistehtävien suunnittelussa ja toteuttamisessa |
S1, S2, S3 |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
Kuuntelu, keskustelu ja argumentointi |
Oppilas pyrkii kuuntelemaan eri näkökulmia ja ilmaisemaan rakentavasti omia näkemyksiään yhteisissä suunnittelu- ja työtilanteissa. |
T7 aktivoida oppilasta tunnistamaan arjen rakentumista ja kulttuurisesti monimuotoisia toimintaympäristöjä sekä kotitalouksien perinteitä |
S1, S2, S3 |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
Arjen rakentumisen ja kotitalouksien erilaisuuden hahmottaminen |
Oppilas osaa kuvailla kodin arkirutiineita. Oppilas osaa antaa esimerkkejä erilaisista perherakenteista ja kotitalouksien perinteistä sekä pohtia niiden vaikutusta arjen rutiineihin. |
T8 ohjata oppilasta työskentelemään yksin ja ryhmässä sekä sopimaan työtehtävien jakamisesta ja ajankäytöstä |
S1, S2 |
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
Voimavarojen käyttäminen ja sopimuksen tekeminen |
Oppilas osaa työskennellä yksin ja pyrkii toimimaan ryhmässä rakentavasti ja työtehtävistä neuvotellen. Oppilas osaa selittää, mitä tarkoittaa tasapuolinen työnjako sekä pääsee sopimukseen ajankäytöstä ja työtehtävien jakamisesta osallistumalla päätöksentekoon. |
T9 kannustaa oppilasta toimimaan hyvien tapojen mukaisesti vuorovaikutustilanteissa sekä pohtimaan oman käytöksen merkitystä ryhmän ja yhteisön toiminnassa |
S1, S2, S3
|
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
|
Ei painoteta oppiaineen arvosanan muodostamisen perusteena, mutta käyttäytyminen heijastuu asenteen ja motivaation kautta oppiaineen tavoitteisiin. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
Tiedonhallintataidot |
||||
T10 kannustaa oppilasta hankkimaan ja arvioimaan kotitalouteen liittyvää tietoa sekä ohjata käyttämään luotettavaa tietoa valintojen perustana |
S1, S2, S3
|
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L4 Monilukutaito |
Tietojen hankinta ja käyttö |
Oppilas osaa etsiä kotitalouden sisältöalueisiin liittyviä tietoja eri tietolähteistä ja pohtia erilaisen tiedon luotettavuutta sekä osaa tulkita pakkausmerkintöjä. Oppilas tuntee ruoka- ja ravintoaineryhmät ja niiden ominaisuuksia. |
T11 harjaannuttaa oppilasta lukemaan, tulkitsemaan ja arvioimaan toimintaohjeita sekä merkkejä ja symboleja, jotka käsittelevät kotitaloutta ja lähiympäristöä |
S1, S2, S3 |
L4 Monilukutaito |
Toimintaohjeiden, merkkien ja symbolien käyttö ja jäsentyminen |
Oppilas osaa tulkita ja käyttää kotitalouden toimintaohjeita ja osaa nimetä tyypillisiä kotitalouden merkkejä ja symboleja sekä tulkita niitä arjen ilmiöiden yhteydessä. |
T12 ohjata oppilasta, ongelmanratkaisuun ja luovuuteen erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä |
S1, S2, S3 |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen |
Käsitteiden omaksuminen, tietojen ja taitojen soveltaminen, luova ilmaisu sekä palveluiden tunnistaminen |
Oppilas pystyy käyttämään kotitalouden käsitteitä, tietojaan ja taitojaan monialaisessa oppimiskokonaisuudessa tai tilanteessa, jossa kotitalouden osaamista sovelletaan eri ympäristöissä. Oppilas osaa kuvailla erilaisia kotitalouden palveluita ja pohtia niiden merkitystä ja mahdollisuuksia arkielämässä. |
T13 ohjata oppilasta kestävään elämäntapaan kiinnittämällä oppilaan huomiota ympäristö- ja kustannustietoisuuteen osana arjen valintoja |
S1, S2, S3 |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
Mittaamisen ja laskemisen sekä kierrättämisen soveltaminen omaan toimintaan ja päätöksentekoon |
Oppilas osaa huolehtia kodin jätteiden peruslajittelusta. Oppilas osaa selittää mittaamisen ja laskemisen liittyvän ympäristöä säästävään kodin arjen toimintaan. Oppilas ymmärtää edellä mainittujen arjen valintojen yhteydet osana kustannus- ja ympäristötietoista toimintaa. |