Ekspressionismi on taidesuuntaus, joka syntyi 1900-luvun alussa. Se on saanut nimensä tunteita ilmaisevan eli ekspressiivisen tyylin mukaan.

Ekspressionismi-sana tulee latinankielen sanasta expressio, joka tarkoittaa ilmaisua. Sana ekspressiivinen ei tavallisesti viittaa niinkään tyylisuuntaan, vaan yleensä ilmaisevuuteen.

Wassily Kandinsky:

»Kaunista on se, mikä on sisäisesti kaunista.»

Ekspressionismi ei ole taiteen koulukunta, vaan sitä on pidetty tyyliominaisuuksien lisäksi myös jossain määrin taiteilijan persoonallisuuteen ja temperamenttiin kuuluvana ominaisuutena. Vaikka ekspressionismia pidetään usein saksalaisena ilmiönä, suuntaus kehittyi Ranskassa. Ekspressionismin kehitykseen vaikuttivat voimakkaasti Vincent van Gogh, Paul Gauguin, Henri de Toulouse-Lautrec ja Edvard Munch. Impressionismin ja Jälki-impressionismin vastapainona haluttiin korostaa sisäistä ilmaisua ulkoisen ja luonnonmukaisuuden lisäksi. Fauvisteja voi pitää varhaisina ekspressionisteina.

Ekspressionismi -termiä käytettiin ensimmäisen kerran fauvistien ja kubistien näyttelyssä Berliinissä vuonna 1911. Sana viittaa usein lähinnä saksalaisiin taiteilijaryhmiin Die Brückeen ja Der Blaue Reiteriin sekä Ranskan fauvisteihin. Natsi-Saksassa ekspressionismi oli eräs niistä modernismin taidesuuntauksista, joita kansallissosialistit tuomitsivat ja joita esitettiin "rappiotaiteen" näyttelyissä. Aluksi jotkut natsijohtajat, esimerkiksi Hermann Göring kannattivat ekspressionismia, varsinkin Die Brücke -ryhmän maalauksia ”aitosaksalaisena” taiteena. Tämän niin sanotun ekspressionismikiistan ratkaisi Adolf Hitler ja vuoteen 1937 mennessä ekspressionismi ja ekspressionistit olivat pannaan julistettuja.

Ekspressionismi jatkui vahvana taidesuuntauksena toisen maailmansodan jälkeen.