Myrskyt - lue ja vasta kysymyksiin
Rajuilman riehuessa ihminen tuntee pienuutensa. Myrskyt ovat kiehtovia, mutta vaarallisia luonnonilmiöitä. Jokainen varmaan muistaa pitkään kokemansa myrskyt.
Suomen myrskyt syntyvät Atlantilla lähellä Kanadan rannikkoa. Suomeen ehtiessään ne ovat menettäneet jo parhaimmat voimansa, mutta Norjan rannikolla ne voivat vielä murskata taloja. Meillä kovakin myrsky tyytyy yleensä kaatamaan vain metsää. Suomen myrskyt ovat talvi- tai syysmyrskyjä.
Hirmumyrskyksi sanotaan myrskyä, jonka vauhti on yli 120 km tunnissa ainakin kymmenen minuutin ajan. Meillä ei varmuudella tällaisia myrskyjä ole tavattu, vaikka tuulenpuuskat voivat hetkittäin olla nopeampiakin. Erityisen nopea on pilvipyörre eli trombi. Ne syntyvät ukkosella maanpinnalle. Vuoden 1994 elokuussa murskasi kymmenen metrin levyinen trombi taloja Ylivieskassa.
Trombin isompi sukulainen on tornado, joita havaitaan erityisesti Yhdysvalloissa. Sekin syntyy maalla ja on yleensä läpimitaltaan vain muutaman kymmenen metrin mittainen. Tuulen nopeus tornadossa voi nousta jopa 500 kilometriin tunnissa. Tornadot ovat siirtäneet tuhatkin kilogrammaa painavia esineitä kilometrien päähän. Koska niitä on vaikea ennustaa, surmaavat ne vuosittain kymmeniä ihmisiä.
Myrskyjen kuninkaita ovat trooppiset hirmumyrskyt. Ne voivat syntyä vain valtamerten kuumilla alueilla lähellä päiväntasaajaa. Sellaisilla alueilla meriveden lämpötila on yli +27 Celsius-astetta. Hirmumyrskyjen pyörteet voivat olla halkaisijaltaan yli 1 000 km leveitä. SUomi mahtuisi sellaisen sisään. Aivan hirmumyrskyn keskellä voi olla varsin tyyntä, mutta myrskyn renkaassa tuulen nopeus voi olla yli 250 km tunnissa.
Trooppiset hirmumyrskyt ovat lähes yhtä tuhoisia luonnonilmiöitä kuin maanjäristykset. Ne ovat vaarallisia laivoille, mutta erityistä tuhoa ne aiheuttavat törmätessään alaville rantamaille. Pohjois-Amerikan rannikoilla näitä myrskyjä kutsutaan hurrikaaneiksi, Intian valtamerellä sykloneiksi, Itä-Aasiassa taifuuneiksi ja Australian rannikolla willy-willyiksi.
1. Minä vuodenaikoina Suomen myrskyt esiintyvät?
2. Miksi kutsutaan Suomessa esiintyvää pyörremyrskyä?
3. Mitä pidetään hirmumyrskyn nopeusrajana?
4. Miksi tornadoille menetetään ihmishenkiä?
5. Millaisilla alueilla trooppiset hirmumyrskyt voivat syntyä?'
6. Millä nimellä trooppista hirmumyrskyä kutsutaan Japanissa?

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.