8.13 Yo-kokeiden arvostelu ja tulokset
Yo-kokeiden arvostelu ja tulokset
Yo-koesuoritukset arvostelee alustavasti koululla oppiaineen opettaja. Alustavat tulokset näkee Wilmasta Lomakkeet-välilehdeltä noin 1-2 viikon kuluttua kustakin kokeesta riippuen aineen kokelasmäärästä. Lisää Wilmasta voit lukea luvusta 3. 10. Alustava arvostelu voi muuttua ylioppilastutkintolautakunnassa suuntaan tai toiseen.
Ylioppilastutkintolautakunta sensoreineen päättää lopullisesta arvostelusta. Lopulliset tulokset tulevat syksyn tutkinnon osalta viimeistään 23.11. ja kevään tutkinnon osalta viimeistään 25.5., yleensä kuitenkin jo hieman aiemmin. Myös lopulliset tulokset näkee Wilmasta Lomakkeet-välilehdeltä. Lopullisten tulosten tarkemmasta saapumispäivästä tutkintokerroittain tiedotetaan kokelaille Wilmassa lähellä tulosten saapumisen ajankohtaa.
Edellä kerrotun lisäksi lopulliset tulokset ja myös kokelaan arvostellut koesuoritukset annetaan kokelaalle ja alle 18-vuotiaan kokelaan huoltajalle nähtäväksi Opetushallituksen Oma Opintopolku -palvelussa YTL:n tutkintokerroittain ilmoittaman aikataulun mukaisesti.
Pisterajat vaihtelevat tutkintokerroittain. Kunkin tutkintokerran pisterajat julkaistaan lopullisten tulosten saapuessa ylioppilastutkintolautakunnan internetsivuilla. YTL:n internetsivuilta näkee myös aiempien tutkintokertojen pisterajat. Huomaathan, että sähköisten ja vanhojen paperisten kokeiden pisterajat eivät ole keskenään vertailukelpoisia.