5.1.2 Perusopetuksen tuntijako, alkuvaihe
Perusopetuksen tuntijako, alkuvaihe
Aikuisten perusopetuksen alkuvaiheen opintoja ja kursseja opiskelija suorittaa henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmansa mukaisesti, ks. luku 5. 1. 1. Kun opiskelija on perusopetuksen alkuvaiheessa suorittanut hyväksytysti kaikki henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaansa kuuluvat opinnot jossakin oppiaineessa tai muutoin saavuttanut tavoitteena olevan osaamisen, hän voi siirtyä joustavasti opiskelemaan näiden oppiaineiden päättövaiheen kursseja henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassa määritellyllä tavalla.
Kun opiskelija on suorittanut kaikki henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaansa kuuluneet alkuvaiheen opinnot, hän saa todistuksen aikuisten perusopetuksen alkuvaiheen opintojen suorittamisesta.
Äidinkielen ja kirjallisuuden kursseja opiskelija voi suorittaa opiskelemalla joko suomea äidinkielenä tai suomea toisena kielenä.
Terveystiedon pakollisen kurssin te1 voi suorittaa myös osana päättövaiheen opintoja henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti.
Koulun opetussuunnitelmassa on kerrottu, mitkä perusopetuksen alkuvaiheen kurssit ovat valtakunnallisia ja mitkä koulukohtaisia kursseja. Opetussuunnitelma löytyy koulun internetsivuilta.
OPPIAINEET |
PAKOLLISET KURSSIT Kurssitarjonta vaihtelee lukuvuosittain. |
VALINNAISET KURSSIT Kurssitarjonta vaihtelee lukuvuosittain. |
Kielet: Äidinkieli ja kirjallisuus: - Suomi äidinkielenä - Suomi toisena kielenä, s2 Vieras kieli (englanti) |
yhteensä vähintään 21 17
4 |
- 1 1 |
Matematiikka |
5 |
1 |
Yhteiskuntatietous ja kulttuurintuntemus |
3 |
1 |
Ympäristö- ja luonnontieto |
2 |
1 |
Terveystieto |
(1) |
1 |
Opinto-ohjaus ja työelämätaidot |
2 |
3 |
Muita oppiaineita: Tieto- ja viestintätekniikka, tvt |
- |
2 |
Yhteensä vähintään: |
(38 kurssia) |
|