Harjavallan paikalliset lisäykset ja tarkennukset

Harjavallan kaupungissa peruskouluja kannustetaan järjestämään oppilaille koulun kasvatus- ja opetustehtävää tukevaa kerhotoimintaa. Kerhotoiminnan tavoitteena on tarjota oppilaille onnistumisen, osaamisen ja ilon kokemuksia erilaisten, oppilaille hyödyllisten ja mieluisten aiheiden parissa. Koulun kerhotoiminta on pedagogisesti tavoitteellista ja antaa oppilaille mahdollisuuksia syventää kiinnostuksen kohteitaan.

Oppilaita rohkaistaan ideoimaan, suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan koulun kerhotoimintaa. Myös huoltajat voivat olla mukana koulun kerhotoiminnan suunnittelun ja toteuttamisen eri vaiheissa.
Perusopetuksen iltapäivätoiminta toteutetaan lukuvuosittain päivitettävän toimintasuunnitelman mukaisesti. Iltapäivätoiminta on maksullista ja sitä järjestetään jokaisena koulupäivänä oppituntien päätyttyä. Iltapäivätoimintaan ovat oikeutettuja ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä erityisen tuen oppilaat. Toiminta tukee osaltaan perusopetuksen yleisiä kasvatustavoitteita.

Koulun kerhotoimintaan ja perusopetuksen iltapäivätoimintaan osallistuminen on oppilaalle vapaaehtoista. Oppilaiden turvallisesta siirtymisestä koulun kerhoihin ja iltapäivätoimintaan huolehditaan. Vastuu turvallisesta ja eheästä koulupäivästä on kaikkien toimijoiden yhteinen.
Linkki: Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma.