Harjavallan paikalliset lisäykset ja tarkennukset
Sairaalaopetus
Kun peruskouluikäistä nuorta kohtaa sairaalahoitoa vaativa sairaus, hänen oikeutensa perusopetukseen säilyy. Harjavallan kaupunki järjestää Satakunnan sairaanhoitopiirin Harjavallan kaupungin toimitiloissa sairaalaopetusta, joka on perusopetusta. Sairaalaopetuksessa otetaan huomioon oppilaan oppimisedellytykset ja kuntoutuksen tavoitteet. Sairaalaopetuksella turvataan oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin jatkuminen osatohoidon ja joissain tapauksissa myös avohoidon aikana. Sairaalakoulussa opetetaan äkillisesti sairaalahoitoa tarvitsevia nuoria ja pidempikestoisempaa hoitoa tarvitsevia nuoria.
Opetus Harjavallan sairaalakoulussa tapahtuu joko ryhmässä tai yksilöllisesti, oppilaan ikäkauden ja edellytysten mukaisesti. Opetuksen tavoitteet määräytyvät samoin kuin koulussa järjestettävässä opetuksessa. Perusopetuslain lisäksi sairaalaopettajan työtä määrittävät potilaslaki ja lastensuojelulaki. Sairaalopetuksessa painottuvat kasvatuksen ja opetuksen lisäksi pedagoginen kuntoutus sekä opettajien, huoltajien ja sairaalan henkilökunnan kanssa tehtävä moniammatillinen yhteistyö. Sairaalaopetus kuuluu erityisopetuksen marginaaliin. Sairaalaopetuksessa oppilas saa tarvitaessa yleistä, tehostettua ja erityistä tukea. Tuen taso määräytyy pedagogisin perustein. Opetusta kehitetään oppilaiden kotikunnilta ja Satakunnan sairaanhoitopiiriltä koottavan palautteen peruteella.
Keskustan koulun Eemelin opetusyksikkö
Harjavallan kaupunki järjestää perusopetuslain mukaista opetusta Lastensuojelulaitos Eemeliltä vuokratuissa tiloissa. Koulunkäynti toteutuu pienryhmissä, joissa opettajien lisäksi työskentelee koulunkäyntiavustajia.
Opetusta toteutetaan kuntakohtaisen opetussuunitelman mukaisesti. Opetukseen osallistuvat ne kotikuntansa ulkopuolelle sijoitetut oppivelvollisuusikäiset nuoret, joille perusopetuksen oppimäärän suorittaminen terveydentilaan liittyvistä syistä tai muutoin elämänolosuhteet huomioiden on kohtuutonta.
Harjavallan kaupunkialueella toimivien lastensuojelulaitosten kanssa tehtävästä yhteistyöstä on olemassa sivistyslautakunnan hyväksymä laatukäsikirja. Siinä on kuvattuna yhteiset toimintatavat. Opetusta kehitetään oppilailta ja sijoittajakunnilta koottavan palautteen perusteella.
Linkki: Lastensuojelulasten koulunkäynnin laatukäsikirja