8.5 Paikallisesti päätettävät asiat ja koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman laadinta

Harjavallan paikalliset lisäykset ja tarkennukset

Oppilashuollon toimijat Harjavallan kaupungin peruskouluissa

Harjavallan kaupungin peruskoulujen oppilashuollollisten palveluiden tuottamiseen osallistuvat varhaiskasvatuksen, koulutoimen, nuorisotyön, sosiaali- ja terveystoimen ja erikoissairaanhoidon asiantuntijat. Tarvittaessa yhteistyötä tehdään muidenkin asiantuntijatahojen kanssa. Käytännössä oppilashuollon palvelumme rakentuvat oppilaan ja hänen huoltajansa ja eri asiantuntijatahojen keskinäisessä kanssakäymisessä.

Lain edellyttämät vastaavan kuraattorin ja koulukuraattorin palvelut peruskouluillemme tuottaa Harjavallan kaupungin perusturvapalvelut. Koulupsykologipalvelut ja kouluterveydenhuollon palvelut saadaan Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymältä. Kouluterveydenhoitaja on Pirkkalan koululla tavattavissa 1½ päivää (tiistaina ja perjantaina) viikossa ja Keskustan alakoululla jokaisena koulupäivänä. Jos kouluterveydenhoitajan palvelut eivät ole käytettävissä, oppilas ohjataan Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän Harjavallan terveyskeskukseen vastaanotolle tai kouluterveydenhoitajan puhelinkonsultaatioon.

Koulupsykologin, koulukuraattorin ja vastaavan kuraattorin, kouluterveydenhoitajan ja koululääkärin työtehtävät liittyvät yksilöön, yhteisöön ja yhteistyöhön. Palveluja tarjotaan oppilaille ja huoltajille siten, että ne ovat helposti saatavilla. Palvelut järjestetään lain edellyttämässä määräajassa eli seitsemässä koulupäivässä tai kiireellisessä tapauksessa viimeistään seuraavana koulupäivänä. Asian kiireellisyyden arvioi psykologi tai koulukuraattori yhdessä oppilaan kanssa. Arviointi voidaan suorittaa myös puhelimitse. Oppilas voi itse hakeutua kuraattori- tai psykologipalveluihin tai tulla niihin opettajan, huoltajan tai muiden tahojen aloitteesta ja ohjauksesta. Rehtori ja opettaja ovat velvollisia ottamaan yhteyttä kuraattoriin tai koulupsykologiin, kun hän on todennut oppilaan olevan kyseisten palveluiden tarpeessa. Tämä tapahtuu aina yhdessä oppilaan kanssa.

Oppilashuollon toimintamallit ja oppilashuoltoryhmien kokoonpanot kouluissa

Luokanopettajalla ja luokanvalvojalla on kokonaiskäsitys lapsen, oppilaan tai opiskelijan hyvinvoinnista. Tästä syystä he myös toimivat Harjavallan kaupungin peruskouluissa yksilökohtaisen oppilashuollon palveluiden kokoajana. He kutsuvat tarpeen vaatiessa koolle yksilöllisen oppilashuoltoryhmän. Asian käsittelemiseksi yksittäisen oppilaan tueksi koottavassa asiantuntijaryhmässä ja myös ryhmän kokoonpanosta pyydetään oppilaan ja tarvittaessa huoltajan suostumus. Oppilaan tai huoltajan yksilöidyllä kirjallisella suostumuksella asian käsittelyyn voi osallistua tarvittaessa oppilashuollon asiantuntijatahoja tai oppilaan lähimmäisiä. Ryhmän jäsenillä on oikeus pyytää neuvoa tarpeelliseksi katsomiltaan tahoilta.

Yksittäistä oppilasta koskevan asian käsittelystä asiantuntijaryhmässä laaditaan oppilas-huoltokertomus. Ryhmän nimeämä viranomainen valmistelee oppilashuoltokertomuksen, joka siirretään oppilaskohtaiseen rekisteriin. Kirjauksia voivat tehdä myös muut asiantuntijaryhmän jäsenet. Kertomus laaditaan ajallisesti etenevään jatkuvaan muotoon.

Oppilashuoltokertomukseen kirjataan aina seuraavat asiat:

  • oppilaan nimi ja henkilötunnus, kotikunta ja yhteystiedot,
  • alaikäisen oppilaan huoltajan tai laillisen edustajan nimi ja yhteystiedot,
  • kirjauksen päivämäärä, kirjauksen tekijä ja hänen ammatti- ja virka-asemansa,
  • kokoukseen osallistuneet henkilöt ja heidän asemansa,
  • asian aihe, vireille panija, oppilaan tilanteen selvittämisen aikana toteutetut toimenpiteet, arviot, tutkimukset, selvitykset ja toteutetut toimenpiteet ja
  • yhteistyö eri tahojen kanssa sekä aiemmat ja nykyiset tukitoimet, tiedot asian käsittelystä ryhmän kokouksessa, tehdyt päätökset ja niiden toteuttamissuunnitelma sekä toteuttamisesta ja seurannasta vastaavat tahot.

Jos sivulliselle annetaan oppilashuoltokertomukseen sisältyviä tietoja, asiakirjaan merkitään mitä tietoja, kenelle sivulliselle ja millä perusteella niitä on luovutettu. Oppilashuoltokertomukset sekä muut oppilashuollon tehtävissä laaditut tai saadut yksittäistä oppilasta koskevat asiakirjat tallennetaan oppilashuoltorekisteriin. Koulutuksen järjestäjä vastaa henkilötietojen käsittelystä ja ylläpitää edellä mainittua rekisteriä. Oppilashuoltorekisteriin tallennetut tiedot ovat salassa pidettäviä.

Kouluterveydenhuollon henkilöstömme ja psykologimme kirjaavat yksilökohtaisen oppilashuoltotyön säädetysti potilaskertomukseen ja muihin potilasasiakirjoihin. Oppilashuollon koulukuraattorit kirjaavat asiakastiedot kuraattorin asiakaskertomukseen.

Oppilaan yksilökohtaiseen oppilashuollon järjestämiseen ja toteuttamiseen osallistuvilla on salassapitovelvollisuuden estämättä oikeus saada toisiltaan ja luovuttaa toisilleen sekä oppilashuollosta vastaavalle viranomaiselle sellaiset tiedot, jotka ovat välttämättömiä yksilökohtaisen oppilashuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi. Lisäksi heillä on oikeus saada ja luovuttaa toisilleen ja oppilaan opettajalle, rehtorille ja opetuksen järjestäjälle oppilaan opetuksen asianmukaisen järjestämisen edellyttämät välttämättömät tiedot. Tiedon luovuttaja harkitsee tykönään sitä, onko kyse sellaisesta tiedosta, joka on välttämätön oppilaan tai muiden oppilaiden turvallisuuden varmistamiseksi. Luovutettava tieto voi koskea muun muassa oppilaan sairautta, joka tulee ottaa opetustilanteessa huomioon. Vaikka tiedon luovuttamiselle onkin edellä todettu lain tarkoittama peruste, yhteistyön ja luottamuksen turvaamiseksi pyritään aina ensisijaisesti hankkimaan oppilaan tai huoltajan suostumus salassa pidettävän tiedon luovuttamiseen.

Jos oppilas siirtyy toisen opetuksen tai koulutuksen järjestäjän opetukseen tai koulutukseen, aikaisemman opetuksen järjestäjän on pyydettävä oppilaan tai tarvittaessa hänen huoltajansa suostumus siihen, että uudelle opetuksen järjestäjälle voidaan siirtää oppilashuollon asiakasrekisteristä sellaiset salassa pidettävät tiedot, jotka ovat tarpeellisia oppilashuollon jatkuvuuden kannalta. Sen sijaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot toimitetaan salassapidon viipymättä toiselle opetuksen järjestäjälle tai lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjälle. Vastaavat tiedot voidaan antaa myös uuden opetuksen tai koulutuksen järjestäjän pyynnöstä.

Yhteisöllisessä oppilashuollossa seurataan, arvioidaan ja kehitetään kouluyhteisön ja oppilasryhmien hyvinvointia. Kouluympäristön terveellisyydestä, turvallisuudesta ja esteettömyydestä huolehtiminen kuuluu myös yhteisölliseen oppilashuoltoon. Yhteisöllisten toimintatapojen kehittämisessä tehdään yhteistyötä oppilaiden, huoltajien sekä muiden lasten ja nuorten hyvinvointia edistävien viranhaltijoiden kanssa.

Yhteisöllistä oppilashuoltoa toteuttamalla ja kehittämällä luomme edellytyksiä yhteenkuuluvuudelle, huolenpidolle ja avoimelle vuorovaikutukselle. Osallisuutta lisäävillä toimintatavoilla edesautamme ongelmien ennalta ehkäisyä, niiden varhaista tunnistamista ja tarvittavan tuen järjestämistä. Oppilaiden ja huoltajien osallisuus ja kuulluksi tuleminen on yhteisöllisessä oppilashuollossa tärkeää. Oppilaiden osallisuuden edistäminen on opetuksen järjestäjän lakisääteinen velvollisuuskin.

Huoltajien osallisuutta edistämme säännöllisellä kodin ja koulun yhteistyöllä. Vanhempainiltoja, vanhempainvartteja, arviointikeskusteluja ja muita tapaamisia järjestämme jokaisella vuosiluokalla vähintään kerran lukukaudessa. Huoltajat saavat Wilma-järjestelmän tai muiden tiedotteiden välityksellä tietoa lapsensa koulunkäynnistä, edistymisestä opinnoissa ja poissaoloista. Osallistamme huoltajia koulun juhliin, liikuntapäiviin, teemapäiviin, retkille ym. tapahtumiin. Vanhempainyhdistyksiä aktivoidaan tukemaan koulun kasvatustehtävää.

Harjavallan kaupungin sivistyspalveluissa yhteisölliseen oppilashuoltoon osallistuvat seuraavat tahot:

  1. Kaupungin sivistyspalvelut, joka suunnittelee ja organisoi kuntakohtaisen oppilashuol-lon. Sivistyspalvelut valmistelee lautakunnalle avustaja-, apuväline- ja erityisen tuen päätökset sekä koulukuljetussuunnitelman.
  2. Kaupungin perusturvapalvelut, joka huolehtii vastaavan kuraattorin työtehtävistä.
  3. Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä, joka huolehtii koulupsykologi-, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto-, kouluhammashoito- ja koululääkäripalveluista.
  4. Valitut liikennöitsijät, jotka huolehtivat koulukuljetuksista ja vastaavat liikenneturvallisuudesta ja koulukuljetuksien aikana tapahtuvan häirinnän ja kiusaamisen ehkäisemisestä.
  5. Vapaa-aikapalvelut, jotka tarjoavat lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden käyttöön asianmukaiset ja turvalliset tilat ja välineet.
  6. Nuorisotyö ja erityisnuorisotyö, jotka
  7. Tekniset palvelut, jotka huolehtivat päiväkoti- ja koulurakennusten ja piha-alueilla olevien laitteiden ja välineiden turvallisuudesta ja kunnossapidosta.
  8. Muut viranomaiset (poliisi, seurakunta jne.), jotka tekevät osaltaan ennalta ehkäisevää oppilashuoltotyötä.

Oppilaiden ja opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja osallisuutta lisätään oppilaskuntatoiminnan kautta. Oppilaita ja opiskelijoita kuullaan koulun järjestyssääntöjen ja muiden heitä koskevien ohjeistusten suunnittelussa. Tukioppilastoiminnalla edistetään oppilaiden osallisuutta ja keskinäistä kanssakäymistä.

Harjavallan kaupungin oppilashuollon ohjausryhmään kuuluvat sivistystoimenjohtaja tai hänen varahenkilönsä, johtava sosiaalityöntekijä, varhaiskasvatusjohtaja, koulujen rehtorit, perusterveydenhuollon edustajat ja Satakunnan koulutuskuntayhtymän edustaja. Tämä ryhmä kokoontuu kerran lukuvuodessa. Oppilashuollon ohjausryhmä vastaa järjestäjäkohtaisen oppilashuollon yleisestä suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista. Arviointituloksista raportoidaan Harjavallan kaupungin sivistyslautakunnalle.

Salassapito

Oppilashuolto on oppilaalle vapaaehtoista tukea ja siihen osallistuvat viranomaiset ovat salassapitovelvollisia. Oppilas- ja opiskelijahuoltoon ja näiden rekisteriin liittyvät yksityisen henkilön tiedot ovat julkisuuslain § 24 mukaan lähes poikkeuksetta salassa pidettäviä. Tämä on seurausta siitä, että oppilashuollon palveluissa tallennettavat potilas- ja asiakastiedot ovat luonteeltaan yksityiselämän suojan ydinalueeseen kuuluvia arkaluontoisia henkilötietoja. Salassapidolla tarkoitetaan asiakirjasalaisuutta, vaitiolovelvollisuutta ja hyväksikäyttökieltoa. Salassa pidettävää tietoa ei saa luovuttaa sivulliselle ilman asianosaisen henkilön tai hänen laillisen edustajansa kirjallista suostumusta tai tiedon luovuttamiseen oikeuttavaa säännöstä.

1.8.2014 voimaan astunut oppilas- ja opiskelijahuollon laki edellyttää yksilökohtaisen opiskeluhuollon rekisterin, potilasrekisterin ja kuraattorin asiakasrekisterin ylläpitoa. Edellä mainittuihin rekistereihin sisältyviä tietoja voidaan luovuttaa tietoon oikeutetulle teknisen käyttöyhteyden avulla. Ennen teknisen yhteyden avaamista tietojen luovuttajan on varmistuttava siitä, että tietojen suojauksesta huolehditaan asianmukaisesti. Oppilashuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi tarvittavat tiedot kirjataan oppilashuoltokertomukseen, kuraattorin asiakaskertomukseen tai potilaskertomukseen tai muihin potilasasiakirjoihin. Yksittäisestä oppilaasta ja hänen oppilashuollostaan muodostuu oppilaskohtainen, aikajärjestyksessä etenevä kokonaisuus, opiskeluhuoltokertomus. Oppilashuoltorekisteristä vastaa Harjavallan kaupungissa koulun rehtori tai hänen varahenkilönsä. Asianosaiselta on aina pyydettävä lupa asianosaisen oppilashuoltorekisterissä olevien tietojen siirtämiseksi toisen koulutuksen järjestäjän haltuun.

Nivelvaiheen tiedonsiirto

Esioppilaan siirtyessä peruskouluun ja peruskoululaisen siirtyessä toiselle asteelle korostuu tutustuminen uuteen oppimisympäristöön ja siirtymävaiheeseen liittyvä tiedonsiirto.

Kun lapsi siirtyy esiopetuksesta perusopetukseen, lapsen huoltajille järjestetään mahdollisuus tutustua tulevaan kouluun ja opettajaan. Viranomaiset tekevät huoltajien suostumuksella yhteistyötä tässä siirtymävaiheessa.

Jos oppilas vaihtaa perusopetuksen kuluessa koulua, järjestetään oppilaalle ja hänen huoltajilleen kouluun tutustumispäivä. Tämän lisäksi viranomaiset tekevät siirtymävaiheessa huoltajien suostumuksella yhteistyötä järjestämällä tarpeelliseksi katsottavia palavereja.

Kun oppivelvollisuutensa suorittanut nuori siirtyy toisen asteen opintoihin, opinto-ohjaaja ja erityisopettaja käyvät lävitse yhteistyössä 9. luokan oppilaiden tukitarpeet ja niihin liittyvät pedagogiset asiakirjat ja muut oppilaan opiskeluun liittyvät lausunnot. Koulu järjestää tutustumisia ja vierailuja toisen asteen oppilaitoksiin.

Turvallinen oppimisympäristö

Lain mukaan oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Siihen kuuluu fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus. Opetuksen järjestämisen lähtökohtana on oppilaiden ja henkilökunnan turvallisuuden varmistaminen kaikissa tilanteissa.

Opiskeluympäristön fyysisen turvallisuuden ylläpitäminen on kirjattu koulujen turvallisuussuunnitelmiin, jotka päivitetään lukuvuosittain. Yhteistyössä viranomaisten kanssa järjestetään pelastus- ja poistumisharjoitukset.

Rauhallinen työskentelyilmapiiri edistää koko kouluyhteisön hyvinvointia ja koulun työrauhaa. Koulun järjestyssäännöt lisäävät kouluyhteisön turvallisuutta, viihtyisyyttä ja järjestystä. Opetuksen järjestäjä on laatinut suunnitelman oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä osana koulukohtaista oppilashuoltosuunnitelmaa. Suunnitelma on liitetty osaksi koulun pelastus- ja turvallisuussuunnitelmaa. Opettaja tai rehtori ilmoittaa koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta tilanteeseen osallistuneiden huoltajille.

Koulurakennuksesta ja opetustiloista ja -välineistä huolehtiminen ylläpitää ympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta. Tässä työssä merkittävä rooli on kaupungin teknisellä toimialalla. Kouluyhteisössä on yhtenäiset toimintatavat eri oppimisympäristöissä tapahtuvaa opiskelua ja opetusta sekä välitunteja varten. Eri oppiaineiden opetukseen ja opiskeluun laadittuja turvallisuusohjeita noudatetaan. Koulut varmistavat, että oppilaiden oppimisympäristö työelämään tutustumisen aikana on turvallinen. Kouluympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä kouluyhteisön hyvinvointia edistetään ja seurataan säännöllisesti kolmen vuoden välein tehtävillä katselmuksilla.

Turvallisuuden edistämiseen kuuluvat myös koulukuljetuksia, tapaturmien ennaltaehkäisyä ja tietoturvallisuutta ylläpitävät toimintatavat. Tässä ennakointityössä hyödynnetään viranomaisyhteistyötä.

Oppilashuollon kehittäminen

Harjavallan kaupungin sivistystoimi vastaa siitä, että koulukohtaista oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä tehdään yhteistyössä koulun henkilökunnan, oppilaiden sekä heidän huoltajiensa kanssa. Koulukohtainen suunnitelma tarkistetaan vuoden kuluessa siitä, kun kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on tarkistettu. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma hyväksytään kaupunginvaltuustossa ja tarkistetaan neljän vuoden välein.

On sovittu, että koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma esitellään oppilaille ja henkilöstölle lukuvuoden alussa. Huoltajille oppilashuoltosuunnitelma esitellään vanhempainilloissa ja se viedään myös kaupungin kotisivuille.

Pirkkalan koulun oppilashuoltoryhmään kuuluvat rehtori, erityisopettaja, koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja ja lukuvuosittain nimettävä opettajaedustaja. Ryhmän puheenjohtajana toimii Pirkkalan koulun rehtori. Ryhmän tehtävänä on kehittää ja seurata oppilashuollon toimintaa. Oppilashuoltoryhmän kokouksista laaditaan muistiot.

Keskustan alakoulun oppilashuoltoryhmään kuuluvat rehtori, koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja, erityisopettaja ja lukukausittain nimettävä opettajaedustaja. Ryhmän puheenjohtajana toimii Keskustan alakoulun rehtori ja hänen sijaisenaan rehtorin varahenkilö. Oppilashuoltoryhmän kokouksista laaditaan muistiot. Ryhmän tehtävänä on kehittää ja seurata oppilashuollon palvelua.

Keskustan yläkoulun oppilashuoltoryhmään kuuluvat rehtori, koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja, erityisopettaja, oppilaanohjaaja ja lukuvuosittain nimettävä opettajaedustaja. Ryhmän puheenjohtajana toimii Keskustan yläkoulun rehtori ja hänen sijaisenaan rehtorin varahenkilö. Oppilashuoltoryhmän kokouksista laaditaan muistiot. Ryhmän tehtävänä on kehittää ja seurata oppilashuollon palvelua. Satakunnan sairaanhoitopiirin sairaalayksikön (nuorisopsykiatrian osasto) sijaintikuntana Harjavallan kaupungin Keskustan yläkoulu on velvollinen järjestämään nuorisopsykiatrian yksikössä potilaana oleville 7-9-vuosiluokkien nuorille perusopetusta siinä määrin kuin nuorten terveydentila huomioon ottaen on mahdollista. Sairaalan sijaintikunta on POL 4 a §:n mukaan velvollinen järjestämään myös muulle erikoissairaanhoidossa olevalle oppivelvolliselle oppilaalle opetusta ja tukea siinä määrin kuin se oppilaan terveys, pedagogiset erityistarpeet ja erikoissairaanhoidon hoidolliset kuntoutukselliset toimenpiteet huomioon ottaen on perusteltua, jos opetuksen järjestäminen muutoin ei ole perusopetuslain tai muun lain mukaisista tukitoimista huolimatta oppilaan edun mukaista. Mikäli oppilaan opetuksen järjestäjä on muu kuin oppilaan erikoissairaanhoidon aikainen kotikunta, myös oppilaan kotikuntaa tulee kuulla. Oppilaan tulee voida sairaalan sijaintikunnalle säädetyn velvollisuuden lakattua palata siihen opetukseen, johon oppilas osallistui ennen siirtymistään sairaalaopetukseen. Erikoissairaanhoidossa oleva oppilas on oikeutettu maksuttomaan kuljetukseen tai riittävään avustukseen osallistuessaan perusopetuslain 4 a §:ssä tarkoitettuun opetukseen. Koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman liitteeksi tulee perusopetuksen oppilashuoltoa koskeva yhtenäinen lomakkeisto.

Koulukohtaista oppilashuoltosuunnitelmaansa koulut täydentävät seuraavilla asiapapereilla:

  • Yhteistyö ja käytänteet kouluympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin tarkastuksissa.
  • Yhteistyö terveysneuvonnan ja terveystiedon opetuksen välillä.
  • Peruskoulun järjestyssäännöt
  • Poissaolojen seuraaminen, niistä ilmoittaminen ja niihin puuttuminen.
  • Tapaturmien ehkäiseminen sekä ensiavun järjestäminen ja hoitoonohjaus.
  • Tupakkatuotteiden, alkoholin ja muiden päihteiden käytön ehkäiseminen ja käyttöön puuttuminen.
  • Koulukuljetusten odotusaikoja ja turvallisuutta koskevat ohjeet
  • Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä
  • Toiminta äkillisissä kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa.
  • Lomake kunta- ja koulukohtaiseen oppilashuoltoon
  • Lomake yksilölliseen oppilashuoltoon

1. Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut

Oppilashuoltosuunnitelmassa esitetään arvio koulun oppilashuollon kokonaistarpeesta ja käytettävissä olevista oppilashuoltopalveluista niiden yhdenvertaisen saatavuuden varmistamiseksi ja toiminnan tarkoituksenmukaiseksi kohdentamiseksi. Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevien oppilashuoltopalvelujen määrä ilmoitetaan sen mukaisena, mitä ne ovat suunnitelmaa valmisteltaessa. Arviota voidaan tarpeiden muuttuessa tarkistaa.

Arvio oppilashuollon kokonaistarpeesta tukee koulun käytettävissä olevien resurssien kohdentamista yhteisölliseen ja yksilökohtaiseen oppilashuoltotyöhön sekä oppilashuollon yhteistyöhön. Arviossa otetaan huomioon oppilashuollon seurannassa, kehittämisessä ja toteuttamisessa vaadittava opetushenkilöstön ja oppilashuollon palveluiden asiantuntijoiden työpanos. Arviossa hyödynnetään monipuolisesti lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia sekä elinoloja koskevaa seurantatietoa. Lisäksi huomioidaan kouluyhteisön ja -ympäristön tarpeet, asuinalueen erityispiirteet sekä tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden määrä koulussa. Arvion valmistelussa otetaan huomioon myös oppilailta ja huoltajilta sekä opetus- ja oppilashuoltohenkilöstöltä saatava tieto.

Oppilashuoltosuunnitelmaan sisällytetään arvio koulun käytettävissä olevista oppilashuoltopalveluista, joita ovat kouluterveydenhuolto- sekä psykologi- ja kuraattoripalvelut. Lisäksi suunnitelmassa kuvataan
  • oppilashuollon palveluiden järjestäminen ja sen edellyttämä työn- ja vastuunjako sekä palvelujen toteuttamisessa tarvittava yhteistyö sekä
  • oppilashuollon palveluiden kohdentaminen yksittäisiin oppilaisiin, kouluyhteisöön ja yhteistyöhön liittyviin tehtäviin sekä oppilashuollon kehittämiseen ja seurantaan.

´2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat

Oppilashuoltosuunnitelmassa kuvataan yhteisöllisen oppilashuollon kokonaisuus, josta ilmenee
  • yhteisöllisen oppilashuollon järjestäminen ja sen toimintatavat kouluyhteisön ja -ympäristön terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi
Tämän lisäksi oppilashuoltosuunnitelmassa kuvataan
  • koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintatavat ja käytännöt
  • yhteistyö koulun ulkopuolisten lasten ja nuorten hyvinvointia edistävien tahojen kanssa yhteisöllisen oppilashuollon kehittämisessä
  • yhteistyö oppilaan ohjauksessa, koulutuksen siirtymävaiheissa sekä jatko-opintojen suunnittelussa
  • yhteistyö ja käytänteet kouluympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin tarkastuksissa
  • yhteistyö terveysneuvonnan ja terveystiedon opetuksen välillä,
  • järjestyssäännöt
  • poissaolojen seuraaminen, niistä ilmoittaminen ja niihin puuttuminen
  • tapaturmien ehkäiseminen sekä ensiavun järjestäminen ja hoitoonohjaus
  • tupakkatuotteiden, alkoholin ja muiden päihteiden käytön ehkäiseminen ja käyttöön puuttuminen
  • koulukuljetusten odotusaikoja ja turvallisuutta koskevat ohjeet
  • suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä
  • toiminta äkillisissä kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa.
Seuraavassa määritellään kahden viimeksi mainitun suunnitelman tarkempi sisältö:

2.a. Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä laaditaan suunnitelma. Siinä otetaan huomioon sekä oppilaiden keskinäiset että oppilaiden ja aikuisten väliset vuorovaikutussuhteet koulussa. Suunnitelmassa kuvataan:
  • kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäiseminen ja siihen puuttuminen
  • edellä mainittujen asioiden käsittely yhteisö-, ryhmä- ja yksilötasolla
  • yksilöllinen tuki, tarvittava hoito, muut toimenpiteet ja jälkiseuranta sekä teon tekijän että sen kohteena olevan osalta
  • yhteistyö huoltajien kanssa
  • yhteistyö tarvittavien viranomaisten kanssa
  • suunnitelmaan perehdyttäminen ja siitä tiedottaminen henkilöstölle, oppilaille, huoltajille ja yhteistyötahoille
  • suunnitelman päivittäminen, seuranta ja arviointi.

2 b. Toiminta äkillisissä kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa

Oppilashuoltosuunnitelmassa määritellään toiminta äkillisissä kriiseissä, uhka- ja vaaratilanteissa. Kriisisuunnitelma valmistellaan yhteistyössä tarvittavien viranomaisten kanssa ottaen huomioon muut uhka-, vaara ja kriisitilanteita koskevat ohjeistukset kuten pelastussuunnitelma. Suunnitelmassa kuvataan:
  • kriisitilanteiden ehkäisy, niihin varautuminen ja toimintatavat äkillisissä kriisitilanteissa
  • johtamisen periaatteet, yhteistyö sekä työn- ja vastuunjako kriisitilanteissa ja niihin varautumisessa
  • sisäisen ja ulkoisen sekä koulun ja opetuksen järjestäjän välisen tiedottamisen ja viestinnän periaatteet
  • psykososiaalisen tuen ja jälkihoidon järjestäminen
  • suunnitelmaan perehdyttäminen ja siitä tiedottaminen henkilöstölle, oppilaille, huoltajille ja yhteistyötahoille
  • toimintavalmiuksien harjoittelu
  • suunnitelman arviointi ja päivittäminen.

3. Yksilökohtaisen oppilashuollon järjestäminen

Oppilashuoltosuunnitelmassa kuvataan yksilökohtaisen oppilashuollon kokonaisuus, josta ilmenee
  • yksilökohtaisen oppilashuollon järjestäminen lapsen ja nuoren kehityksen, hyvinvoinnin ja oppimisen seuraamiseksi ja edistämiseksi sekä yksilöllisen tuen toteuttamiseksi.
Tämän lisäksi oppilashuoltosuunnitelmassa kuvataan
  • yhteistyö kouluterveydenhuollon laajoissa terveystarkastuksissa
  • oppilaan sairauden vaatiman hoidon, erityisruokavalion tai lääkityksen järjestäminen koulussa
  • yhteistyö tehostetun ja erityisen tuen, joustavan perusopetuksen sekä sairaalaopetuksen yhteydessä
  • oppilashuollon tuki kurinpitorangaistuksen tai opetukseen osallistumisen epäämisen yhteydessä
  • asiantuntijaryhmän kokoaminen ja suostumuksen hankkiminen sekä ryhmän yhtenäiset menettelytavat yksittäistä oppilasta koskevan asian käsittelyssä
  • oppilashuoltokertomusten laatiminen ja säilytys
  • yhteistyö koulun ulkopuolisten palvelujen ja yhteistyökumppaneiden kanssa kuten nuorisotoimi, lastensuojelu, erikoissairaanhoito ja poliisi.

4. Oppilashuollon yhteistyön järjestäminen oppilaiden ja heidän huoltajiensa kanssa

Oppilashuoltoa toteutetaan yhteistyössä oppilaiden ja huoltajien kanssa. Oppilashuoltosuunnitelmassa kuvataan oppilashuollon toimintatavat oppilaiden ja huoltajien osallisuuden edistämiseksi sekä yhteistyön järjestämiksi. Suunnitelmassa kuvataan
  • oppilaan ja huoltajan osallisuus yhteisöllisen ja yksilökohtaisen oppilashuollon suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa sekä
  • yhteisöllisen ja yksilökohtaisen oppilashuollon periaatteista ja menettelytavoista tiedottaminen oppilaille, huoltajille ja yhteistyötahoille.

5. Oppilashuoltosuunnitelman toteuttaminen ja seuraaminen

Opetuksen järjestäjä seuraa koulun oppilashuoltosuunnitelman toteutumista.

Oppilashuoltosuunnitelmassa kuvataan toimenpiteet suunnitelman toteuttamiseksi ja seuraamiseksi. Näitä ovat seurannasta vastuussa oleva taho koulussa, seurattavat asiat ja käytettävät menetelmät tietojen kokoamiseksi sekä seurannan aikataulu. Lisäksi kuvataan seurantatietojen käsittely ja hyödyntäminen koulun oppilashuollon kehittämisessä sekä keskeisistä tuloksista tiedottaminen oppilaille, huoltajille ja tarvittaville yhteistyötahoille.

Oppilashuoltosuunnitelman toteuttaminen ja seuraaminen on osa opetuksen järjestäjän omavalvontaa koskevaa tehtävää. Opetuksen järjestäjä vastaa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen oppilashuoltopalveluista vastuussa olevien viranomaisten kanssa oppilashuollon kokonaisuuden omavalvonnan toteutumisesta.