Pitkä tie suomalaisten tutkijoiden avustajaksi
Elämä Keniassa ja Afrikassa ylipäätään on yrittäjyyttä ja menestyäkseen tulee mukautua muuttuvaan talouteen. Sen takia useat kenialaiset ovatkin olleet yrittäjiä jossain vaiheessa elämäänsä, mitä erilaisimmilla aloilla, safareista boda-bodaliikenteeseen ja katukauppiaaseen.
Saimme viettää matkan kenialaisen monilahjakkaan yrittäjän, Kenin opastuksessa. Ken M. Gicheru on 40-vuotias, ahkera kenialainen safariopas, joka myös avustaa suomalaisia tutkijoita, jotka tekevät tutkimusta Keniassa. Oppaan työhön kuuluu erilaisten matkojen järjestäminen, ohjelman suunnitelu ja Kenian monimuotoisen ja värikkään, oma- ja ainutlaatuisen luonnon esittely ja kaiken tuon Ken osasi todella hyvin.
Ennen matkaoppaaksi ryhtymistä Ken on toiminut monien muiden tavoin monissa erilaisissa ammateissa monilla erilaisilla aloilla. Muutamina ammatteina on ollut autonkorjaaja, sikojen kasvattaja ja Gilletten myyntimies.
Työpaikkojen puute ja tiettyjen alojen, kuten turismin, epävarmuus voivat aiheuttaa työpaikasta toiseen hyppimistä. Varasuunnitelman miettiminen on siis järkevää ja myös yleistä.
Haastattelimme Keniä ja kysyimme muutamia kysymyksiä koskien hänen elämäänsä sekä ihmisenä että yrittäjänä.
Guidens berättelse
Ken M. Gicheru är en 40-årig safariguide från Kenya. Vi intervjuade honom om hans liv och företagande. Till en guides yrke hör organisering av resor, planering av program och att visa upp Kenyas mångsidiga och vackra natur. Före sitt nuvarande yrke har han jobbat som säljningsman och företagare. Bristen på lediga jobb och till exempel turismens osäkerhet kan leda till snabba yrkesbyten så en B-plan är ofta klokt att ha. Livet i Kenya är verkligen som företagande och för att nå framgång måste man anpassa sig till den ostabila ekonomin.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin