Yhteiskuntaelämän talous koostuu neljästä erilaisesta sektorista. Kolmas sektori on yksityisen (ensimmäinen sektori), julkisen sektorin (toinen sektori) ja perheiden (neljäs sektori) väliin jäävä yhteiskunnallinen sektori, jonka tunnuspiirteitä ovat voittoa tavoittelematon talous, vapaaehtoisuus ja kansalaistoiminta. Jos vuotuista voittoa tulee, se sijoitetaan takaisin toimintaan.
Kolmannen sektorin toimijoita ovat muun muassa yhdistykset, osuuskunnat ja säätiöt. Organisaatiot vaihtelevat suuresti niin kokonsa kuin toimintojensakin puolesta. Organisaatioihin luetaan muun muassa avustusjärjestöt, kirkot, ammatilliset järjestöt, yhdyskuntien paikallisyhdistykset ja erilaiset hyvinvointiorganisaatiot.

Kolmen sektorin hypoteesi on talousteoria, joka jakaa kansantaloudet kolmeen sektoriin:

1. tuotanto (primääri)
2. jalostus (sekundääri)
3. palvelut (tertiääri)

Hypoteesin mukaan taloudellisen aktiivisuuden painopiste siirtyy raaka-aineiden tuotannosta valmistuksen kautta lopulta palveluihin. Alhaisten asukasta kohden laskettujen tulojen maat ovat teorian varhaisessa kehitysvaiheessa (esim. Keniassa), sillä valtaosa niiden bruttokansantuotteesta syntyy raaka-aineiden tuotannossa. Keskimääräisen tulotason maat ovat kehittyneempiä, sillä tulot syntyvät pääasiassa valmistuksessa. Korkeasti kehittyneissä maissa suurin osa talouden kokonaistuotannosta syntyy palvelusektorilla.

Talouden ulkopuolella toimii myös ns. harmaa talous. Harmaa talous tarkoittaa muuten laillista liike- tai yritystoimintaa, josta ei kuitenkaan suoriteta lakisääteisiä maksuja tai veroja, esimerkiksi sosiaaliturva- ja eläkemaksuja. Euroopan unioni laskee harmaaseen talouteen myös laittoman kaupan, kuten huumekaupan.
Kehitysmaissa harmaa talous muodostaa suuren osan taloudellisesta toiminnasta ja sen keskimääräinen osuus kansantaloudesta on teollistuneita maita suurempi. Liiketoimintaa koskeva lainsäädäntö ja sen valvonta ovat näissä maissa pienempiä kuin teollisuusmaissa. Tämän vuoksi kehitysmaiden kohdalla puhutaan epävirallisesta taloudesta.

Epävirallisen talouden muodostavat suorat epäviralliset vaihtokaupat, katukauppa, pienyhteisöjen keskenäinen vapaaehtoistyö sekä harmaa talous. Suurin osa maapallon väestöstä elää ja tekee töitä epävirallisessa taloudessa. Termi liitetään usein kehitysmaihin, joissa on noin 60% epävirallisen talouden työvoimasta. Koska toiminta on hallinnon säätelyn ulkopuolella, sen yleisyydestä on vaikea saada luotettavaa tietoa. Monissa kehittyvissä maissa noin 50–70% bruttokansantuotteesta tuotetaan kuitenkin virallisen sektorin ulkopuolella.

Med begreppet sektor syftar man på uppdelningen av samhället. Sektorerna representerar olika sociala områden och var och en av dem har en egen identitet och egna funktioner.

Tredje sektorn är sektorn som blir imellan den statliga (första sektorn), privata (andra sektorn) och familjesektorn (fjärde sektorn). Tredje sektorns kännetecken är ideella organisationer, frivilligarbete och medborgarverksamhet. Om det blir en vinst investeras den i organisationens verksamhet.
Inom den tredje sektorn hittar man bland annat olika förbund, stiftelser och ekonomiska föreningar. Organisationerna varierar stort till både storlek och verksamhet. Oftast ligger grunden i samhälleliga eller etiska målsättningar samt demokrati.
Till organisationer räknas till exempel biståndsorganisationer, kyrkor, yrkessammanslutningar, lokala föreningar och olika välfärdstjänster.

Tredje sektorns hypotes är en ekonomisk teori som delar in nationalekonomin i tre sektorer:

1. produktion (primär)
2. förädling (sekundär)
3. service (tertiär)

Enligt teorin flyttas ekonomins tyngdpunkt från produktion av råvaror slutligen till service. Länder med låga inkomster per invånare anses vara i teorins första skede eftersom att en stor del av deras bruttonationalprodukt kommer från produktion av råvaror. Länder med en medelmåttig inkomstnivå är längre utvecklade eftersom att inkomster till största delen kommer från förädling av råvaror. I högt utvecklade länder kommer den största delen av inkomsterna från service sektorn.

Utanför ekonomin fungerar också den så kallade svarta marknaden. Med svarta marknaden menar man annars lagliga företag och verksamheter som inte betalar skatter och olika avgifter (t.ex. pensionsavifter). Europeiska unionen anser dessutom också att olagliga marknader som drogförsäljning hör till den svarta marknaden. Företagslagstiftning och dens övervakning är inte lika utvecklad i länder som Kenya om man jämför med industriländer.

Informella ekonomin byggs upp av informell byteshandel, gatuförsäljning, småförbunds frivilligarbete och svarta marknaden. Största delen av jordens befolkning lever och arbetar inom den informella marknaden. Begreppet förknippas ofta med utvecklingsländer där cirka 60% av marknaden är informell. Eftersom att verksamheten är utanför regeringens bestämmelser är det svårt att få pålitlig information. I många utvecklingsländer är ändå 50-70% av bruttonationalprodukten ändå utanför den officiella sektorn.