Kouluissa toteutettava yrittäjyyskasvatus tarvitsee sisällöllisen suunnittelun lisäksi vahvaa pedagogista suunnittelua. Uudet oppimisnäkemykset ja oppimisen kokemuksellisuus sekä opiskelijan aktivointi liittyvät vahvasti yrittäjyyskasvatukseen. Yrittäjyyskasvatus vaatii integroitua oppimista yli ainerajojen ja lukujärjestyksen. Pia-Lena Leskinen on väitöskirjassaan (1999, 313-315) määritellyt muutoksia, joita yrittäjyyskasvatuksen toteuttaminen vaatii:

1) Yrittäjyyskasvatus tulee viedä läpi koulujärjestelmän. Opiskelijoilla tulee olla valmiudet itseohjautuvaan opiskeluun heidän tullessa keski- ja korkea-asteen koulutukseen. Työelämän vaatimia asenteita, tietoja ja taitoja ei voida kehittää pelkästään edellä mainituissa koulutusmuodoissa.

2) Opettajat tarvitsevat lisäkoulutusta sekä pedagogisissa taidoissa että ainekohtaisissa opinnoissa. On kohtuutonta vaatia, että opettajan pitäisi opettaa jotakin mihin hän ei ole perehtynyt tai mistä hänellä ei ole kokemusta. Voidaankin kysyä, voivatko opettajat opettaa yrittäjyyttä ilman yrittäjyyskokemusta tai edes yrittäjämäisiä asenteita ja ominaisuuksia?

3) Oppimisnäkemyksessä tulisi päästä irti perinteisestä luokkahuoneoppimisesta, joka pohjautuu pitkälti oppikirjan tekstin muistamiseen määritellen ratkaisevasti opinnoissa selviytymisen. Oppiminen on aina muutos opiskelijassa; kyky nähdä asioita uudella tavalla ja kyky soveltaa oppimaansa. Keskeistä on suuntautua oppimisessa toiminnallisuuteen. 

4) Ainekohtaisesta lukujärjestykseen sidotusta opetuksesta tulisi vähitellen luopua. Opinnot pitäisi enenevässä määrin rakentaa aihekokonaisuuksien ja moduuleja ympärille, jotka on sidottu elävän elämän kontekstiin. Tämä vaatii suuresti opettajien välistä yhteistyötä, mikä ei välttämättä ole helppoa yksin tekemään tottuneille opettajille.

5) Koska luovuus ja yrittäjyys kietoutuvat toisiinsa, tulee luovuuden olla selkeästi esillä koulutusjärjestelmän kaikilla asteilla. Luovuus voidaan järjestää sekä läpäisyaineena että erillisenä kurssina.

6) Yhteydet ja verkostot lähiympäristöön ovat elintärkeitä. Kouluilla on oltava vastuuhenkilöt näiden yhteyksien hoitamiseksi. Suositeltavaa olisi, että jokaisella luokalla olisi pitempiaikainen yhteistyökumppani yrityselämässä. Yhteistyö elinkeinoelämän kanssa vaatii myös yrityselämän edustajien kouluttamista tähän toimintaan.

7) Yrittäjyyskasvatuksen toteutuminen vaatii muutosta koulun rakenteisiin ja kulttuuriin. Luokkahuonekeskeisestä tilanteesta tulisi pyrkiä kohti tiimityökeskeistä työskentelyä. Tämä vaatii muun muassa uusia tilajärjestelyjä, jotta opiskelijat voivat prosessoida erilaisia projekteja opettajan ohjauksessa.

8) Yrittäjyyskasvatus kussakin koulussa tarvitsee oman vision, mission ja strategian. Pelisääntöjen luominen ja hyväksyminen koulun sisällä on tärkeätä, samoin johdon, opettajien ja opiskelijoiden sitoutuminen. Järkevää olisi myös rakentaa eri asiantuntijoista muodostuvia tiimejä kouluja varten.

Lavonen (1997, s. 29) ryhmittelee yrittäjyyskasvatuksen työtavat ja tehtävät neljään ryhmään:

1 Persoonallisuuden kehittäminen (esim. luova ongelmanratkaisu, itsenäiset projektit).
2 Sosiaalisen vuorovaikutuksen kehittäminen (esim. yritystoiminnan simulointi, roolileikki, väittely, yhteistoiminnallinen oppiminen).
3 Koulu-yritysyhteistyön kehittäminen (esim. yrityskäynnit, työelämään tutustuminen, toiminnallinen opintokäynti).
4 Tiedonhankinnan kehittäminen (esim. yrityksen edustaja koulussa, tietotekniikka).