Koulun kerhotoiminta Haapaveden perusopetuksessa

Kerhotoiminta

Kerhotoiminnan tavoitteena on lasten ja nuorten harrastuneisuuden lisääminen sekä luoda heille yhteisöllisyyden ja turvallisuuden tunnetta. Tavoitteena on tarjota monenlaisia ja monipuolisia kerhoja mahdollisimman suurelle osalle perusopetuksessa olevia oppilaita sekä vahvistaa perusopetusta niiden avulla. Kerhotoiminnassa on perusajatuksena lapsilähtöinen ja nuorta arvostava toiminta. Kerhoryhmät luodaan niin, että niissä huomioidaan kunkin lapsen yksilölliset tarpeet sekä luodaan mahdollisuus kehittää sosiaalisia taitoja. Kerhotoiminnan tavoitteena on kodin ja koulun yhteistyön kehittäminen ja vahvistaminen sekä tehdä laaja-alaista yhteistyötä kunnan muiden vapaa-ajan harrastuksia järjestävien kanssa. Tavoitteena on myös saada kaikki kunnan peruskoulut mukaan kerhotoimintaan, jolloin taataan tasapuoliset harrastus- ja kerhomahdollisuudet kaikille taajaman ulkopuolella toimivien koulujen lapsille ja nuorille. Koulujen kerhotoiminta on kaikille maksutonta.

Kerhotunti kestää vähintään 60 minuuttia. Toimintaan lasketaan myös paikkojen järjestely tai suihkussa käynti. Kerhotunnissa ei ole välituntimahdollisuutta, vaan kaksoiskerhotunti kestää 120 minuuttia. Kerhotuntia ei saa puolittaa. Kerhotunnit kirjataan kasvatus- ja opetuslautakunnan hyväksymään kerhopäiväkirjaan.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä