Valtakunnalliset valinnaiset opinnot

BI4 Solu ja perinnöllisyys (2 op)

Moduulissa tarkastellaan tumallisen solun rakennetta, toiminnan ohjaamista, solujen lisääntymistä ja periytymisen perusteita. Solujen toimintoja havainnollistetaan kokeellisella työskentelyllä.

Tavoitteet

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
  • osaa nimetä solun perusrakenteet
  • osaa selittää solujen keskeisiä toimintoja
  • hallitsee periytymisen perusmekanismit ja osaa soveltaa niitä esimerkkien avulla
  • osaa mikroskopoida erilaisia soluja ja tulkita solujen mikroskooppisia rakenteita
  • osaa toteuttaa pienen kokeellisen työn.

Keskeiset sisällöt

Tumallisen solun rakenne ja toiminta
  • solu tutkimuskohteena
  • biomolekyylit
  • eläin-, kasvi- ja sienisolu
  • geenien ilmeneminen ja sen säätely
  • fotosynteesi
  • soluhengitys, käymisreaktiot
Solujen lisääntyminen
  • mitoosi ja solun jakautuminen
  • meioosi ja sukusolujen synty
Periytymisen perusteet
  • geenimutaatioiden tuottamat uudet alleelit
  • mendelistinen periytyminen
  • kodominantti periytyminen, polygeeninen periytyminen, sukupuoleen sitoutunut periytyminen, periytymistavan päätteleminen sukupuusta

BI4 Solu ja perinnöllisyys (2 op), PAIKALLISET KIRJAUKSET

Tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Opintojakson tavoitteet ja keskeiset sisällöt määritellään opetussuunnitelman valtakunnallisissa perusteissa.

Laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden ja osa-alueiden toteutuminen opintojaksossa

Opintojakson tavoitteissa ja toteutusmenetelmissä korostuvat seuraavat laaja-alaisen osaamisen osa-alueet:
02 Vuorovaikutusosaaminen esimerkiksi perinnöllisyyteen liittyviä tehtäviä ratkottaessa pienissä ryhmissä tai parityönä
03 Monitieteinen ja luova osaaminen esimerkiksi suunniteltaessa ja toteutettaessa pienimuotoisia kokeellisia tutkimuksia 

Arviointi

Opintojakson arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön ja pohjautuu sekä opintojakson aikana tehtyihin kirjallisiin ja suullisiin yksilö-, pari- ja ryhmätehtäviin että koetilanteissa annettuihin näyttöihin opintojakson sisältöjen hallinnasta. Arvioinnissa huomioidaan myös kokeellisen työskentelyn taidot sekä opintojen aikainen jatkuva näyttö. Arviointiperusteet täsmennetään yhdessä opiskelijoiden kanssa opintojakson alussa.

BI5 Ihmisen biologia (2 op)

Moduulissa perehdytään ihmisen anatomiaan ja fysiologiaan. Keskeisiä tarkastelun kohteita ovat ihmisen elintoiminnot ja lisääntyminen. Moduulissa tarkastellaan ihmiselimistön kykyä sopeutua muutoksiin ja puolustautua ulkoisia uhkia vastaan.

Tavoitteet

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
  • osaa nimetä ja tunnistaa tärkeimpien elinten ja elimistöjen rakenteet ja selittää niiden toimintaperiaatteita
  • ymmärtää, mitä homeostasia on, ja osaa kertoa esimerkkejä siihen vaikuttavista tekijöistä
  • osaa kuvata elimistön viestintäjärjestelmiä ja selittää, kuinka eri osat viestivät keskenään
  • osaa selittää elimistön kykyä aistia ympäristöä ja reagoida muutoksiin
  • osaa selittää ja vertailla elimistön eri puolustusmekanismeja mikrobeja vastaan
  • osaa kertoa ja perustella lisääntymisen keskeisimmät vaiheet hedelmöityksestä syntymään
  • osaa toteuttaa pienimuotoisen, ihmisen elimistön toimintaa mittaavan kokeellisen työn ja esittää sen tulokset.

Keskeiset sisällöt

Solu, kudos, elin
  • solujen erilaistuminen kantasoluista ja syöpäsolut
  • elinten muodostuminen eri kudostyypeistä
Elimistön säätely
  • hermoston rakenne ja toiminta
  • umpirauhaset ja hormonit
Aineenvaihdunta
  • ruoansulatuselimistö
  • verenkiertoelimistö
  • hengityselimistö
  • kuona-aineiden eritys
Liikkuminen
  • tuki- ja liikuntaelimistö
Elimistön sopeutuminen ympäristöön
  • iho ja lämmönsäätely
  • aistit
  • puolustusjärjestelmä
Lisääntyminen
  • sukuelimet ja sukupuolen kehitys
  • hedelmöitys, raskaus ja synnytys

BI5 Ihmisen biologia (2 op), PAIKALLISET KIRJAUKSET

Tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Opintojakson tavoitteet ja keskeiset sisällöt määritellään opetussuunnitelman valtakunnallisissa perusteissa.

Laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden ja osa-alueiden toteutuminen opintojaksossa

Opintojakson tavoitteissa ja toteutusmenetelmissä korostuvat seuraavat laaja-alaisen osaamisen osa-alueet:
01 Hyvinvointiosaaminen kytkemällä ihmisen anatomia ja fysiologia ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen
03 Monitieteinen ja luova osaaminen esimerkiksi suunniteltaessa ja toteutettaessa pienimuotoisia kokeellisia tutkimuksia 

Arviointi

Opintojakson arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön ja pohjautuu sekä opintojakson aikana tehtyihin kirjallisiin ja suullisiin yksilö-, pari- ja ryhmätehtäviin että koetilanteissa annettuihin näyttöihin opintojakson sisältöjen hallinnasta. Arvioinnissa huomioidaan myös taidot pienimuotoisen, ihmiselimistön toimintaa mittaavan kokeellisen työn suorittamisessa ja raportoinnissa sekä opintojen aikainen jatkuva näyttö. Arviointiperusteet täsmennetään yhdessä opiskelijoiden kanssa opintojakson alussa.


BI6 Biotekniikka ja sen sovellukset (2 op)

Moduulin tarkoituksena on, että opiskelija ymmärtää biologisen tutkimuksen merkityksen sovellusten kehittämisessä niin lääketieteessä, teollisuudessa, elintarviketuotannossa kuin luonnonvarojen kestävän kehityksen mukaisessa käytössä. Keskeisiä tarkastelun kohteita ovat geenitekniikan ja mikrobiologian erilaiset sovellukset. Moduulissa esitellään uusimpia biotekniikan sovelluksia nopeasti kehittyvällä alalla.

Tavoitteet

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
  • tuntee eri mikrobien rakenteet ja ymmärtää niiden perustoiminnot
  • osaa kertoa esimerkkejä siitä, miten mikrobeja voidaan hyödyntää biotekniikassa
  • syventää tietoja nukleiinihapoista ja niiden ominaisuuksista sekä tietää, miten niitä voidaan hyödyntää geenitekniikassa
  • osaa selittää esimerkkien avulla biotekniikan keskeisimpiä sovelluksia ja innovaatioita sekä perustella niiden merkityksen jalostuksessa, lääketieteissä, teollisuudessa sekä ympäristönsuojelussa
  • osaa tunnistaa ja arvioida biotekniikan mahdollisuuksia ja riskejä sekä esittää niistä perusteltuja eettisiä mielipiteitä
  • osaa suunnitella ja toteuttaa biologian soveltamiseen liittyvän kokeellisen työn.

Keskeiset sisällöt

Mikrobit
  • mikrobien luokittelu
  • bakteerien rakenne, muuntelu, antibioottiresistenssi
  • virusten rakenne ja lisääntyminen
  • mikrobien hyödyntäminen biotekniikassa
DNA:n muokkaus ja tutkiminen geenitekniikalla
  • tumallisen ja tumattoman solun perimän ja geenien toiminnan erot
  • DNA:n monistaminen, pilkkominen ja palojen erottelu
  • DNA:n sisältämän informaation selvittäminen
  • geenien siirto- ja muokkausmenetelmät
Biotekniikan keskeiset sovellukset ja merkitys
  • perinteinen ja geenitekniikkaan perustuva kasvi- ja eläinjalostus
  • lääketieteet
  • genomitieto ja sen hyödyntäminen
  • DNA-tietoon perustuva yksilön ja lajien tunnistus
  • ympäristönsuojelu
  • teollisuus

BI6 Biotekniikka ja sen sovellukset (2 op), PAIKALLISET KIRJAUKSET

Tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Opintojakson tavoitteet ja keskeiset sisällöt määritellään opetussuunnitelman valtakunnallisissa perusteissa.

Laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden ja osa-alueiden toteutuminen opintojaksossa

Opintojakson tavoitteissa ja toteutusmenetelmissä korostuvat seuraavat laaja-alaisen osaamisen osa-alueet:
03 Monitieteinen ja luova osaaminen esimerkiksi tehtäessä pienimuotoisia kokeellisia tutkimuksia 
05 Eettisyys ja ympäristöosaaminen esimerkiksi arvopohdintatehtävissä

Arviointi

Opintojakson arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön ja pohjautuu sekä opintojakson aikana tehtyihin kirjallisiin ja suullisiin yksilö-, pari- ja ryhmätehtäviin että koetilanteissa annettuihin näyttöihin opintojakson sisältöjen hallinnasta. Arvioinnissa huomioidaan myös taidot toteuttaa biologian soveltamiseen liittyvä pienimuotoinen kokeellinen työ sekä opintojen aikainen jatkuva näyttö. Arviointiperusteet täsmennetään yhdessä opiskelijoiden kanssa opintojakson alussa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä