Tammelan anonyymit
Tammelan Anonyymit
2023-2024
Olemme harjoitelleet käsikirjoittamista ja dramatisointia. Lisäksi olemme impronneet sekä pohtineet hieman tunnetyöskentelyä. Lisäksi olemme harjoitelleet tilan antamista sekä ottamista ja artikulointia sekä äänen tuottamista.
Helmikuussa poikkesimme myös Forssan teatterissa vierailulla katsomassa Peppi Pitkätossu näytelmää.
2022-2023
Tammelan Anonyymit -ryhmä valmisti Lumikuningatar näytelmän, joka sai ensi-iltansa Auran Pirtillä keväällä 2023. Harjoitellessa näytelmää syvennettiin hahmotyöskentelyä, harjoiteltiin maskeerausta, puvustusta, lavastusta sekä kerratiin jo opittuja juttuja (artikulointi, äänenkäyttö, lavapreesens ja ryhmätyöskentely).
Tammelan koulujen 1.-4.-luokat kävivät päivänäytöksissä ihastelemassa esitystä ja illan julkinen näytöskin oli todella täynnä. Saimme paljon kehuja esityksestä. Kiitoksia nuorisoseura Auralle yhteistyöstä kun saimme äänentoistolaitteet ja mikit lainaan. Pienen teatterikoulun tukiyhdistyksen hankkimalle valotekniikallekin tuli viimein käyttöä.
Kauden aikana poikettiin myös Forssan Teatterilla treenaamassa ja tutustumassa, käytiin katsomassa Monte Criston Kreivi ja esiinnyttiin joulunäytelmän kera nuorisoseura Auran juhlissa.