Elkut
Elkut -ryhmä on yli 14-vuotiaiden jatkava ryhmä
Kausi 2024-2025
Elkkujen kausi starttasi tulevia valmistumisia ja portfolioita miettien. Samalla pohdittiin teatterityylilajeja ja sitä, että nuoret haluavat tehdä komediaa alkaneella kaudella, viime kauden synkän ja jopa traagisen ensi-illan vastineeksi. Otimme valmiita tekstejä luettavaksi ja nuoret pääsivät itse päättämään itselleen sopivan näytelmän. Keväällä 2025 esitettäväsi näytelmäksi valikoitui vakaviakin aiheita käsittelevä, komediallinen nuorten näytelmä.
Nuoret pääsivät aloittamaan kautensa mininäytelmien parissa, joista löytyikin paljon hauskaa niin tekijöilleen kuin katsojilleenkin. Syksyllä poikettiin myös katsomassa Forssan teatterissa Kutsumattomia vieraita, jota analysoitiin seuraavalla kerralla.
Ennen joulua nuoret myös käsikirjoittivat minikohtausten avulla lyhyen näytelmän, jota he pääsivät esittämään niin LounaPlussan 25-vuotisjuhlassa kuin Forssan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassakin.
2024-2025 kuvia kaudelta
Kausi 2023-2024
Pääpaino on tällä kaudella näytelmän kirjoittamisessa, itseilmaisun vahvistamisessa, status- ja hahmotyöskentelyssä sekä artikuloinnin ja äänen tuottamisen vahvistamisessa. Lisäksi pureudumme myös esityksen visuaalisuuteen ja varjoteatteriin.
Helmikuussa 2024 Elkut pääsivät myös kertomaan teatteritaiteen perusopetuksen merkityksellisyydestä paikallisille päättäjille Luovuutta Politiikkaan viikon yhteydessä.
Poikkesimme myös helmikuussa katsomassa Peppi Pitkätossu näytelmää Forssan teatterissa, jossa useampi ryhmäläinen olikin näyttämöllä mukana.


Elkut
Kevät 2023
Keväällä myös päästiin viimeinkin näkemään Punahilkka_best.best näytelmän tallenne, jonka FAI:n mediapuoli kävi tallentamassa ja editoi esityskuntoon. Näytelmä on katsottavissa myös ForssaTV:ssä tämän linkin kautta: https://forssatv.fi/project/naytelma-punahilkka_best-best/